Jäsenkokouksesta ensimmäistä kertaa nettilähetys

Changemakerin jäseniä verkoston jäsenkokouksessa lokakuussa 2014

Changemakerin ylin päättävä elin on jäsenkokous, joka pidetään sunnuntaina 12.4.2015 klo 9.00 alkaen Sukevalla, Pohjois-Savossa.

Verkoston päätöksenteon avoimuuden lisäämiseksi jäsenkokousta on ensimmäistä kertaa mahdollista seurata myös nettilinkin välityksellä suorana.

Kokousta pääset kuuntelemaan täällä. (Linkki aukeaa uuteen ikkunaan.)

Kokouksessa valitaan muun muassa Globalisti-lehden seuraava päätoimittaja ja toimitussihteeri sekä käsitellään sääntömääräisiä asioita, kuten hyväksytään vuoden 2014 toimintakertomus sekä vahvistetaan Changemakerin ja Kirkon Ulkomaanavun välinen yhteistyösopimus. Lisäksi kokouksessa avataan keskustelut kampanjateeman valinnan ajankohdan muuttamisesta sekä mahdollisesta uudesta toimintamuodosta.

Kokouksen varsinainen esityslista liitteineen on luettavissa täällä.