Hakua jatkettu Norjan SommerSNU-leirille!

SommerSNU:n osallistujia Norjassa kesällä 2018.

Norjan Changemaker kutsuu suomalaisia mukaan kesäkuun lopussa järjestettävään SommerSNU-tapahtumaansa. Suomen Changemaker on päättänyt lähettää edustajaksi tapahtumaan kaksi jäsentänsä. Olisitko sinä toinen heistä? Hae viimeistään tiistaina 21.5. klo 16!

SommerSNU järjestetään 26.6.-30.6. Utøya:n saarella lähellä Osloa.

Kyseessä on Norjan Changemakerin vuoden suurtapahtuma, joka kokoaa yhteen lähes sata nuorta. Ohjelmassa on monipuolista koulutusta, innostavia puhujavieraita, luovia työpajoja, hauskanpitoa, uusia ideoita ja uusia kavereita. Tapahtumaan saapuu myös kansainvälisiä vieraita muiden maiden Changemaker-verkostoista. Ohjelmaa voit kurkata täältä.

Suomen Changemaker maksaa edustajilleen matkat Norjaan. Norjan Changemaker puolestaan kustantaa valittujen osallistujien majoitus- ja ruokakulut SommerSNUn aikana.

Suomen Changemakerin edustajien tulee vierailun aikana osallistua aktiivisesti SommerSNUssa järjestettäviin koulutuksiin ja perehtyä erityisesti joko rauha-, talous- tai ympäristöteemaan sekä koota ideoita, joita Suomen Changemaker voisi myös toteuttaa omassa toiminnassaan. Matkan jälkeen he raportoivat oppimistaan asioista verkoston tiimille ja teemaryhmille. Edustajat tekevät matkalta myös sosiaalisen median päivityksiä ja kirjoittavat matkasta uutisjutun Changemakerin nettisivuille.

Edustajien on osattava sujuvasti englantia. Edustajille järjestetään ennen matkaa perehdytys sekä matkan jälkeen palautekeskustelu mahdollisuuksien mukaan tiimin kokouksen yhteydessä joko paikan päällä tai Skypen välityksellä.

Jos kiinnostuit matkasta, lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen toimisto@changemaker.fi viimeistään tiistaina 21.5. klo 16.00. Kerro hakemuksessasi kuka olet, millä tavoin olet ollut mukana Changemakerin toiminnassa ja miksi olisit hyvä valinta verkoston edustajaksi. Pitkää kokemusta tärkeämpää on into vaikuttaa ja kiinnostus kansainväliseen yhteistyöhön! Changemakerin tiimi valitsee osallistujat kokouksessaan 21.5.

Alaikäiset tarvitsevat osallistumiselleen huoltajan suostumuksen. Matkalle ei lähde Changemakerin työntekijöitä.