Kampanja tähtää muutokseen -koulutus 23.11. Helsingissä

Changemaker mukana ilmastomarssilla

Haluaisitko vaikuttaa maailman epäkohtiin, muttet ole ihan varma, mistä aloittaa? Tule mukaan Changemakerin vaikuttamistoiminnan koulutukseen!

Changemakerin syksyn 2019 kolmiosaisessa ABC-koulutuksessa tutustutaan vaikuttamisen eri muotoihin ja pohditaan omia mahdollisuuksia muuttaa maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Osallistujille selviää myös, miten Suomesta käsin voi vaikuttaa globaaleihin kehityskysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen, rauhaan ja maailmantalouteen.

Seuraavaksi vuorossa oleva C-koulutus järjestetään lauantaina 23.11. klo 10- 17, Helsingissä Changemakerin toimistolla (Eteläranta 8)

C-tason koulutuksen teemana on Kampanja tähtää muutokseen. Koulutuspäivässä vierailee Suomen Luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Paloma Hannonen, joka kertoo Avohakkuut historiaan -kampanjasta. Kampanja onnistui muuttamaan tapaa, jolla metsistä puhutaan, ja kampanjan jatkuessa sillä on mahdollisuudet muuttaa metsiensuojelua ja käyttöä Suomessa. Päivän aikana kuullaan myös konkreettisia neuvoja oman kampanjan tekemiseen ja maailman muuttamiseen! Innostavan sisällön lisäksi tarjolla on vegaaninen lounas.

Kaikki maailman muuttamisesta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita! Ei siis haittaa, vaikka et olisi osallistunut aikaisempiin koulutuksiin.

Ilmoittaudu mukaan täyttämällä ilmoittautumislomake! (linkki aukeaa uuteen ikkunaan)