Kuukauden changemaker 7/2010

Ulla-SiskoHeinäkuun kuukauden kasvo on Ulla-Sisko Anneli Jauhiainen, 24. Tapasin Kiuruvedeltä kotoisin olevan Ulla-Siskon Herättäjäjuhlilla, missä hän oli päivystämässä Kirkon Ulkomaanavun ja Changemakerin teltalla. Päivystysvuoro oli Ulla-Siskolle jo toinen tänä kesänä, sillä hän oli mukana esittelemässä Changemakerin toimintaa myös kesäkuussa pidetyillä Lähetysjuhlilla. Mutta miten Ulla-Sisko oikein onkaan päätynyt mukaan verkoston toimintaan?

– Kuulin Changemakerista ensimmäisen kerran Lähetysjuhlilla pian verkoston perustamisen jälkeen, hän kertoo. Kävin silloin tutustumassa myös nettisivuihin. Olen siis tiennyt Changemakerista jo kauan ja se on ollut ajatuksissani mutta mukaan toimintaan tulin vasta viime kesänä.

Viime vuonna Ulla-Sisko osallistui opiskelupaikkakunnalleen hiljattain perustetun Kokkolan paikallisryhmän toimintaan. Ryhmässä katsottiin mm. Kirkon Ulkomaanavun videoita, juteltiin ja suunniteltiin, millaista toimintaa Kokkolassa jatkossa voitaisiin järjestää. Valtakunnallisesta toiminnasta Ulla-Sisko kertoi osallistuneensa kesäkiertueen lisäksi kahteen koulutusviikonloppuun, Changemakerin 5-vuotisjuhliin sekä Kännykkäsi todellinen hinta -tempauksiin.
Tärkeiksi asioiksi Ulla-Sisko luettelee musiikin, perinteen, luonnon ja rauhan. Keväällä ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi valmistunut Ulla-Sisko soittaa kanteletta ja on erityisen kiinnostunut kansanmusiikista. Syksyllä hän aloittaa kotiseudullaan kanteleen soiton ja musiikkileikkikoulun opettajana.

– Parasta takaisin Kiuruvedelle muuttamisessa on luonnonläheisyys ja rauha.

Myös lähetystyö on lähellä Ulla-Siskon sydäntä ja hänen suunnitelmissaan onkin lähteä vuoden päästä syksyllä 3 kuukauden harjoitteluun Namibiaan. Tätä varten hän on käynyt Lähetysseuran esikoulutuksen.

Jos Ulla-Sisko saisi toteuttaa yhden haaveensa, se olisi, että ihmiset oppisivat ajattelemaan muutakin kuin itseään.

– Vuosi Virossa opetti olemaan tyytyväinen siihen mitä on, hän sanoo. Suomalaiset eivät yleensä edes tajua kuinka hyvin heillä asiat ovat. Toivon, että itsekin muistaisin tämän ja voisin olla tyytyväinen. Sen eteen on ainakin tehtävä töitä.

Kysyttäessä kenet päättäjän hän haluaisi tavata ja miksi, Ulla-Sisko joutuu miettimään hetken vaihtoehtoja kun on niin monta. Lopulta hän päättyy nimeämään kolme: George W. Bush olisi ollut mielenkiintoisa tavata aiemmin mutta nyt Ulla-Sisko tapaisi mieluummin Venezuelan presidentin Hugo Chávezin.

– Kysyisin, että mitä se oikein meinaa. Saman kysymyksen voisi kysyä myös IKEAn johtajalta. Haluaisin tietää, miksi IKEA on ostanut Vienan Karjalan metsiä ja miten käy paikallisten työpaikkojen.

Ihanne-Changemakeria haastateltavamme kuvailee seuraavasti:

– Muutoksen tekijät ovat reippaita ja helposti lähestyttäviä, tiedostavat oman hiilijalanjälkensä, miettivät miten sitä voisi pienentää ja tarttuvat reilusti työhön. Verkosto puolestaan olisi iso – kaikki suomalaiset nuoret olisivat changemakereita tai ainakin miettisivät asiaa. Suuri verkosto olisi kuitenkin edelleen helposti lähestyttävä. Mukana ollakseen ei tarvitse olla erikoinen tai asiantuntija – osallistuminen on kiinni vain asenteesta! Ja jos ei osaa jotain, niin aina voi opetella. Ihan niin kuin lapset.

Eräässä toisessakin asiassa verkostomme voisi ottaa Ulla-Siskon mielestä mallia lapsista:

– Jos on paha mieli, niin silloin huudetaan kovaan ääneen!

Ulla-SiskoKampanjateemana Ulla-Sisko näkisi mielellään jotakin luontoon liittyvää. Myös ihmisoikeudet ovat tärkeä teema. Yksi toive hänellä myös Changemakerille olisi:

– Changemaker on hieno ja ainutlaatuinen verkosto eikä ole toista samanlaista. Koska maailman muuttamiselle ja lähimmäisten auttamiselle on kristillinen lähtökohta, toivoisin, että Changemakerissa voisi olla enemmän hengellisyyttä. Maallisia maailmanparannusjärjestöjä on jo monia. Hengellisyyttä voisi lisätä esimerkiksi järjestämällä koulutusviikonlopuissa aamu- ja iltahartauksia, joihin halukkaat voisivat osallistua.

Entä millaisia terveisiä kuukauden changemakerimme haluaisi verkostolle lähettää?

– Go Changemaker! Hyvää työtä!