Kuukauden changemaker 2/2011

Tällä palstalla esitellään kuukausittain joku eri puolilla Suomea asuvista ja eri tavoin Changemakerin toiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista.

ElinaKuka olet?

– Olen Tyynelän Elina, 19-vuotias abiturientti perämettiltä, joita myös yhteisnimellä Laihia kutsutaan.

Millä viidellä sanalla kuvailisit itseäsi?
– Sosiaalinen, puhelias, kovaääninen, äkkipikainen ja lyhytvihainen.

Mitä vietät vapaa-aikaasi?
– Vapaa-aika kuluu kirjojen, sukkapuikkojen, tietokoneen ja BODYCOMBATin parissa.

Miten tulit mukaan Changemakeriin?
– Kaveri lähestulkoon komensi minut mukaan yhteen teemailtaan, ja se oli menoa sitten.

Hauskin muistosi tai kokemuksesi Changemakerissa?
– Koulutusviikonloput ja tempaukset ovat olleet aivan mahtavia, mutta erityisesti mieleeni on jäänyt Kännykkäsi todellinen hinta -tempaus, joka järjestettiin Changemakerin 5-vuotispäivänä. Keräsin nimiä Stockmannin edustalla, näin pienen ja vanhan naisen ja ajattelin pyytää häneltä allekirjoituksen vetoomukseen. VIRHE! Päädyin kuuntelemaan ainakin puoleksi tunniksi naisen paasausta muun muassa siitä, miten TV:stä ei nykyisin tule mitään hyvää ja sopivaa katseltavaa. Eikä hän kirjoittanut vetoomusta. Näin jälkikäteen toivon, että mummeliinin päivä parani siitä, että joku nuori kuunteli hänen avautumistaan.

Miksi kannattaa tulla mukaan Laihian paikallisryhmän toimintaan?
– Laihian paikallisryhmä on melko pieni, joten kaikki toimintaan osallistuvat saavat hyvin äänensä kuuluviin aina toimintaa suunnitellessa.

Entä Changemakerin valtakunnalliseen toimintaan?
– Changemakerissa tapaa paljon uusia ja aivan mahtavia ihmisiä, juuri sellaisia, jotka haluavat tehdä tästä maailmasta paremman paikan kaikille. Koulutusviikonlopuissa opitaan paljon uutta ja mielenkiintoista ja pidetään myös hauskaa. Tempauksissa puolestaan on tekemisen meininki, pääsee todella tekemään jotain paremman huomisen eteen. Changemakerissa on todella hienoa se, että ei keskitytä ajamaan vain ihmisten oikeuksien toteutumista tai luonnon hyvinvointia, vaan todella moneen suureen ongelmaan halutaan ratkaisu tavallaan saman katon alla.

Mitä odotat keväältä?
– Ylioppilaskirjoitusten loppumista!

Kenet päättäjän haluaisit tavata ja miksi?
– Hmm, heitä on kyllä paljon. Ehkä tällä kertaa kuitenkin nimeän Kiinan tasavallan presidentin Hu Jintaon sekä pääministeri Wen Jiabaon. Kiina on suuri maa, niin koossaan, ilmastovaikutuksissaan kuin ongelmissaankin. Olisi  mielenkiintoista keskustella Kiinan päättäjien kanssa myös heidän näkemyksistään ihmisoikeuksien suhteen.

Heitä haaste muille muutoksentekijöille!
– Velan vangit -kampanja on starttaamassa. Eiköhän tehdä tästä kaikkien aikojen kampanja ja vapauteta velan vangit kahleistaan!