Tiimin kokouksen muistio 26.5.2017

Avaa kokousmuistio (pdf, aukeaa uuteen ikkunaan)

Kokousmuistio

  1. Kokouksen avaus

Kokous avattiin Klo 16:13

  1. Kokouksen järjestäytyminen

Puheenjohtaja Matias Uusisilta

Sihteeri Noora Mattila

Jaana Rissanen (Skypessä)

Anni Valden (Skypessä, poistui Klo 17:06 kohdan 6. käsittelyn aikana)

Työntekijät Sini Tyvi, Jonas Biström ja Senni Matilainen

  1. Esityslistan hyväksyminen

Tarkennettiin kohtaa 4, hyväksyttiin esityslista.

  1. Hallinto ja talous

OKM:n kuuleminen ryhmäjaosta ja valtionapukelpoisuudesta

  • Käytiin läpi uuteen nuorisolakiin liittyvä nuorisoalan toimijoiden ryhmäjaottelu, ja todettiin Changemakerin vastaavan eniten nuorisotoimintaa edistävän järkestön määritelmää.
  1. Vaikuttamistoiminta

Kampanja

  • Pakkomatkat-kampanjan logo herätti paljon huomiota, ja kampanja itsessään keräsi pääasiassa myönteistä tai neutraalia palautetta.

Pakkopalautus-kampanjan tavoitteet

  • Tavoitteena on saavuttaa 1000-2000 allekirjoitusta. Kampanjaa pidetään esillä neljässä valtakunnallisessa kesätapahtumassa, sekä paikallisesti vähintään kolmella paikkakunnalla. Tehdään kampanjalle myös nettivetoomus. Tavoitteena saada myös vähintään viisi mediaosumaa. Pyritään saamaan ministeri Risikko tai erityisavustaja vastaanottamaan vetoomus kesän lopussa.

Teemaryhmät

  • Ympäristöryhmä kokoontuu tänään pohtimaan ensi vuoden pääkampanjaa. Talousryhmä kokoontuu 5.6.
  1. Koulutus

Syksyn Changemaker-viikonlopun kuulumiset

  • Viisi henkilöä mukana viikonlopun suunnitteluryhmässä, paljon ideoita ohjelmaa varten. Tarkoitus kysyä Norjasta, mitä talousaiheista koulutusta siellä on, ja saada sieltä mahdollinen vierailija. Rauha-teeman osalta voitaisiin perehtyä 2250-kampanjaan. Ruokaturva vahvasti yksi koulutusteema. Muita ideoita someviestintä- ja videobloggauskoulutus. Seuraava kokous ensi viikolla.
  • Vuosi sitten otettiin käyttöön viikonloppujen osalta peruutusmaksu ja ilmaisen osallistumisen perusteeksi Changemakerin jäsenyys. Päätetään syksyn viikonlopun osalta, että viikonloppuun osallistuminen on ilmaista myös ei-jäsenille, mutta matkakulut korvataan vain jäsenille.
  • Vuoden 2018 Changemakerviikonloput 13.-15.4. Häme-Pirkanmaa-alueella ja 14.-14.10. Kainuussa.

Uusi globaalikasvatusmateriali rauhateemasta

  • tehdään globaalikasvatusmateriaali rauha-teemasta ensi syksynä harjoittelijan johdolla.
  1. Tapahtumat

Mahdolliset uudet linjaukset vapaaehtoisten ruokailujen korvaamiseen tapahtumissa

  • Verottajan uusi ohje saattaa aiheuttaa muutoksia myös Changemakerissa. Asiaa selvitetään ja siihen palataan myöhemmin.
  • Maailma kylässä-festareille on saatu hyvin päivystäjiä.
  1. Paikallisryhmät ja jäsenasiat
    • jäsenpalkintojärjestelmän uudistus on vielä kesken. Jatketaan pohtimista, miten pistejärjestelmää kehitetään toimivammaksi.
  1. Tiedotus
    • Ei erityistä mainittavaa.
  1. Globalisti
    • Tänään saapui painosta 150 kpl näyte-erä vuoden ensimmäistä, uutta Globalistia. Loput lehdet saadaan painosta ensi viikon aikana. Lehti 2/2 on oikolukuvaiheessa, tavoitteena ilmestyä elokuussa.
  1. Kansainvälinen toiminta
    • Changemarin SommerSnu-edustajien Pyry Mikkosen ja Anni Valdenin matkojen järjestäminen työn alla. Pohditaan seuraavassa kokouksessa, mitä terveisiä halutaan viedä ja saada SommerSnusta.
  1. Sidosryhmät ja yhteistyöhankkeet
    • Matias siirrettiin Allianssin kansainvälisen nuorisopolitiikan luottamushenkilöryhmän sisällä globaalityöryhmästä Eurooppa-työryhmään.
    • Jäädään pohtimaan, miten yhteistyö sidosryhmien ja yhteistyöhankkeiden kanssa pitäisi organisoida jatkossa.
  1. Mobiilivideohanke
    • Mobiilivideohankeelle kuuluu hyvää.
  1. Ilmoitusasiat
    • Avustuksia vuodelle 2018 on haettu Kirkkohallitukselta ja Jenny ja Antti Wihurin rahastolta.
  1. Muut esille tulevat asiat
    • Ei muita esille tulevia asioita.
  2. Kokouksen päättäminen
    • Kokous päättyi Klo 17:37.

 

 

Tiimin kokouksen muistio 26.5.2017