Kuukauden changemaker 7/2011

Tällä palstalla esitellään kuukausittain joku eri puolilla Suomea asuvista ja eri tavoin Changemakerin toiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista.

LottaKuka olet?

– Olen Lotta, 25-vuotias gradua aloitteleva kauppatieteiden opiskelija Vaasasta, joka haaveilee vielä kehitystutkimuksen opinnoista. Wienissä viime vuonna vaihdossa ollessani innostuin suuresti kehitysopinnoista, jonka siivittämänä ajauduin myös mukaan Changemaker-toimintaan.

Kerro kolme asiaa itsestäsi
– Jos voisin, kuluttaisin kaiken aikani maailmalla matkaten ja kulttuureihin tutustuen. Nyt kesällä on ollut kyllä kiva viettää aikaa ”ihan vaan” Vaasan merimaisemissa. Valmistuminen häämöttää jo uhkaavan lähellä ja tulevaisuus on vielä täysin avoin..toivon löytäväni itseni vielä lisäopintojen parista tai kansainväliseen kehitykseen liittyvistä tehtävistä. Mukavaa kun ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 🙂

Miten vietät kesää?
– Kesä kuluu ensimmäistä kertaa Vaasassa, jossa opiskelen viidettä vuotta. Tällä hetkellä olen tosin kesätöissä rahoitusassistenttina. Olen alunperin Tampereelta kotoisin, joten on ollut mukava tutustua vihdoin myös kesäiseen Vaasaan.

Miksi olet changemaker?
– Changemaker-toiminta on monipuolista ja inspiroivaa. Paikallisryhmätoiminta on mielekäs tapa minulle mm. oppia lisää maailman tilasta ja olla vaikuttamassa siihen positiivisesti omasta puolestani.

Miten tulit mukaan Changemakerin toimintaan?
– Sain viime syksynä sähköpostia yliopiston kristillisen toiminnan listalta, jossa kerrottiin Changemakerista ja vuosittaisesta leiristä, joka järjestettäisiin syksyllä Vaasan lähellä. Olin juuri palannut opiskelijavaihdosta Wienistä, jossa olin opiskellut kehitystutkimusta. Innostuin suuresti huomatessani, että Suomessa toimii tällainen nuorisoverkosto, jolla on samanlaiset mielenkiinnonkohteet kuin minulla. Lähdin leirille ottamaan selvää Changemakerista ja innostuin toiminnasta niin, että perustimme Vaasaan oman paikallisryhmän.

Olet mukana Vaasan paikallisryhmässä. Mikä ryhmässänne on parasta?
– Vaasan paikallisryhmämme on hyvin pieni ja toiminta onkin ollut tähän asti säännöllisen epäsäännöllistä. Toisaalta pieni ryhmä on mahdollistanut joustavat tapaamiset ja rennon meiningin. Parasta on ollut ihan vaan syvälliset keskustelut lukemamme kirjan pohjalta.

Kenelle suosittelisit Changemakeria ja miksi?
– Kaikille, jotka haluavat osallistua hauskaan ja monimuotoiseen toimintaan saaden samalla mahdollisuuden oppia ja viedä eteenpäin tietoa oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Jos voisit olla päivän ajan kuka tahansa, kuka olisit ja miksi?
– Vaikea kysymys. Ehkä olisin joku YK:n hyväntahdon lähettiläs, jolla olisi puheillaan vaikutus lisätä ihmisten tietoisuutta ja positiivisia tekoja maailmassa. Saisin samalla tutustua mielenkiintoisiin kehitysprojekteihin ja saada ääneni kuuluviin niissä piireissä, joissa varsinaiset päätöksentekijät liikkuvat.

Menovinkkisi kesälle?
– No tottakai Vaasan kesään tutustuminen! Tervetuloa tänne kauniisiin merimaisemiin! Samalla kannattaa seilata satamasta lähtevällä laivalla läheisille saarille ja vierailla merenkurkun saaristossa, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Heitä haaste muille muutoksentekijöille
– Nautitaan tuoreesta lähiruoasta, joka on varsinkin nyt kesällä niin helposti saatavilla! 🙂