Changemaker-ilta 3.10.

Ahdistavatko ilmastonmuutos, maailman konfliktit ja globaali epäoikeudenmukaisuus? Kaipaatko ympärillesi innostuneita ihmisiä, joiden kanssa vaikuttaa yhteiskuntaan? Älä enää kärsi maailmantuskasta yksin, vaan tule vaikuttamaan asioihin muiden seuraan!

Changemaker järjestää kaikille nuorille ja nuorille aikuisen avoimen Changemaker-illan, jossa esitellään Changemakerin toimintaa, tutustutaan vanhoihin legendaarisiin kampanjoihin ja tempauksiin sekä mietitään, miten tehdä maailmasta parempi paikka kaikille. Mukaan on tervetullut kuka tahansa toiminnasta kiinnostunut, aikaisempaa kokemusta ja tuntemusta ei vaadita.

Ensimmäinen ilta on keskiviikkona 3.10. klo 18 ja illan ohjelma aloitetaan Changemakerin toimistolla osoitteessa Eteläranta 8, Helsingissä jonka jälkeen vapaamuotoista jutustelua ja tutustumista on tarkoitus jatkaa jossakin läheisessä kahvilassa (sijainti tarkentuu myöhemmin!). Ilmoittaudu mukaan Facebookissa (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Muistathan, että Changemaker korvaa matkakulut osallistuville jäsenilleen juna- tai bussilippuja vastaan matkaohjeensa mukaisesti.