Liite 2: Toimintasuunnitelma 2015 hyväksyttäväksi jäsenkokoukselle

1. TAVOITTEET

Changemakerin tavoite on globaali oikeudenmukaisuus. Verkosto toimii rauhan, ihmisoikeuksien ja luonnon hyvinvoinnin puolesta sekä tekee tunnetuksi kansainvälisen vastuun kysymyksiä. Tavoitteena on, että suomalainen yhteiskunta kantaa vastuunsa ja toimii oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Changemakerin jäseniä kannustetaan osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon ja kansalaisvaikuttamiseen verkoston tavoitteiden mukaisesti.

Changemaker järjestää aktiivista ja näkyvää vaikuttamistoimintaa. Vuoden pääkampanja liittyy xxxxxteemaan ja sen aiheena ovat xxxxx. Lisäksi vuoden aikana seurataan kahta muuta Changemakerin pysyvää teemaa, xxxxx ja xxxxx, joihin liittyen tarvittaessa otetaan kantaa ja kampanjoidaan pienimuotoisemmin.

Changemakerin painopisteitä vuonna 2015 ovat paikallisryhmien toiminnan tukeminen ja verkoston kasvattajaroolin vahvistaminen.

Paikallisryhmien toiminnan tukeminen on tärkeää: näin taataan alueellinen jatkuvuus muutosvaiheissa, kuten vapaaehtoisten vaihtuessa, ja Changemakerin jäsenet saadaan sitoutettua verkoston valtakunnalliseen toimintaan. Verkoston työntekijät ja tiimi pitävät paikallisryhmiin vuoden aikana tiiviisti yhteyttä ja myös vierailevat ryhmissä. Alueellisesti tukea kehitetään aktiivisesti. Paikallis-ryhmiä kannustetaan myös tekemään entistä enemmän yhteistyötä keskenään. Ryhmille tarjotaan koulutusta etenkin vuoden pääkampanjaan liittyen ja niitä kannustetaan mukaan kampanjointiin. Lisäksi paikallisryhmille tarjotaan koulutusideoita ja lista henkilöistä, jotka ovat lupautuneet verkos-toon kouluttajiksi ja joita he erityisesti voivat pyytää vierailemaan illoissaan. Paikallisryhmissä toi-miville vapaaehtoisille järjestetään myös vuosittain kaksi koulutuspäivää, jotka liittyvät toiminnan kehittämiseen ja joissa eri ryhmien edustajat voivat jakaa ideoita ja hyväksi havaittuja käytäntöjä toistensa kanssa.

Changemakerin kasvattajaroolin kehittäminen edistää verkoston näkyvyyttä ja tunnettavuutta. Ver-kosto kasvattaa jäseniään globaaliin kansalaisuuteen ja sen erilaisten haasteiden ja mahdollisuuk-sien ymmärtämiseen. Changemaker-viikonloppuja kehitetään entistä paremmiksi palautteen perus-teella. Changemaker tekee uusia avauksia erilaisuuden hyväksyntään ja vaikuttaa seurakuntien lisäksi myös oppilaitoksissa. Vaikuttamistoiminnan tavoitteena on tuoda Changemakeria näkyväksi toimijaksi kaikenlaisten nuorten keskuudessa ja tuoda paremmin esiin näkemystä jokaisen vaikut-tamismahdollisuuksista.

2. HALLINTO JA TALOUS

2.1. Toimitilat

Changemakerin toimisto sijaitsee Kirkon Ulkomaanavun toimistossa Helsingissä. Verkosto voi käyttää Ulkomaanavun kokoustiloja omaan kokoustoimintaansa, kuten tiimin ja työryhmien tapaa-misiin. Paikallisryhmät etsi¬vät itselleen toimitilat itsenäisesti erilaisten yhteistyöverkostojen (esi-merkiksi seurakunta, kunta, oppilaitokset, ylioppilaskunta, muut järjestöt) kautta.

2.2. Henkilöstö

Verkostolla on kaksi kokopäiväistä työntekijää. Kirkon Ulkomaanapu palkkaa Changemakerin työn-tekijät yhteistyössä verkoston kanssa. Lisäksi verkostoon rekrytoidaan vuoden aikana 2-3 harjoitte-lijaa.

2.5. Jäsenkokous

Changemakerin jäsenkokoukset järjestetään keväällä ja syksyllä sääntömääräisesti.

2.4. Tiimi

Tiimi on Changemakerin toimintaa ohjaava ja tukeva toimikunta, johon kuuluvat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 4-7 muuta varsinaista jäsentä. Tiimi valitaan vuosittain syksyn jäsenkoko-uksessa. Uusi tiimi aloittaa toimintansa kalenterivuoden 2015 alusta sääntömääräisesti. Jokainen tiimin jäsen tukee, koordinoi ja organisoi oman vastuualueensa asioissa paikallisryhmiä ja verkoston val¬takunnallista toimintaa. Tiimi kokoontuu vuoden mittaan noin kaksi kertaa kuukaudessa, paitsi kesällä harvemmin. Tiimille järjestetään kaksi kertaa vuodessa viikonlopun mittainen strate-giatyöskentely, jonka pohjalta kehitetään verkoston toimintaa.

2.5. Talous

Changemaker on taloudellisesti osa Kirkon Ulkomaanavun säätiötä, joka tarjoaa verkostolle toimiti-lat ja palkkaa työntekijät. Rahoitusta Changemakerin toiminnalle haetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitukselta, Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, Jenny ja Antti Wihurin rahas-tolta sekä mahdollisuuksien mukaan muilta säätiöiltä ja paikallisseurakunnilta. Yksittäiset ihmiset voivat myös tehdä Kirkon Ulkomaanavulle Changemakerille kohdistettuja lahjoituksia.

3. KOULUTUS

3.1. Changemaker-viikonloput

Changemaker-verkosto järjestää kaksi kertaa vuodessa valtakunnallisen koulutusviikonlopun. Vii-kon¬loput järjestetään alueellisen tasa-arvon takia eri puolilla Suomea, kuitenkin kaikkien osallistu¬jien kulkuyhteydet huomioiden. Vuonna 2015 viikonloput järjestetään keväällä Sukevalla, Pohjois-Savossa ja syksyllä Hämeen, Pirkanmaan tai Keski-Suomen alueella.

Changemaker-viikonloput tukevat verkoston jäsenten toimintaa sekä paikallisella että valtakunnal-lisella tasolla. Viikonloppujen ohjelmat ovat monipuolisia ja niissä hyödynnetään erilaisia menetelmiä asiantuntijaluennoista luoviin työpajoihin. Koulutuksissa keskitytään verkoston kolmeen teemaan (rauha, velka ja ympäristö) mutta esille voidaan nostaa myös muita ajankohtaisia aiheita. Vuoden 2014 aikana lanseerattu Changemaker Akatemia mahdollistaa uusia kouluttajia. Etenkin kevään viikonlopussa koulutuksen pääpaino on kuitenkin vuoden pääkampanjateemassa.

Vuoden 2015 aikana koulutusviikonloput painottavat entistä monipuolisempaa koulutusta, joka haastaa jäsenet oppimaan ja etsimään aktiivisesti tietoa eri asioista. Koulutuksen tarkoitus on jättää tilaa myös luovuudelle ja toteuttamiselle. Jokaista jäsentä rohkaistaan ideoinnin lisäksi myös tarttumaan visioihin konkreettisin työkaluin. Lisäksi kehitetään jäsen¬ten vuorovaikutustaitoja, tuetaan merkityksellistä jäsenyyttä ja ryhmähenkeä sekä rohkeaa osallis¬tumista.

Changemakerin koulutusviikonlopuista tiedotetaan muiden maiden Changemaker-verkostoille, jotka voivat lähettää niihin osallistujia. Sisarverkostoista tulevat vieraat tuovat viikonloppuihin kan-sainvälisyyttä sekä yhä useammille mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja tietoa eri maiden Chan-gemaker-aktiivien kanssa.

3.2. Kampanjakoulutus

Vaikuttamistoiminta ja kampanjointi ovat tärkeä osa Changemakerin valtakunnallista toimintaa. Verkosto järjestää vuoden pääkampanjaan liittyen koulutusta sekä valtakunnallisten tapahtumien (Changemaker-viikonloput, paikallisryhmäpäivät) yhteydessä että vierailemalla eri puolilla Suomea paikallisryhmissä. Kampanjakoulutusten tavoitteena on rohkaista jäsenistöä mukaan verkoston valtakunnalliseen kampanjatoimintaan sekä antaa heille valmiuksia toteuttaa vaikuttamistoimintaa myös omalla kotipaikkakunnallaan. Kampanjakoulutus koostuu muun muassa feissausharjoituksis-ta, luennoista sekä tietomateriaaleista, jotka ovat kaikkien Changemakerin jäsenten käytettävissä. Kampanjakoulutuksesta vastaavat teemaryhmät yhteistyössä tiimin koulutusvastaavan kanssa. Oman asiantuntemuksensa vahvistamiseksi teemaryhmien jäsenille tarjotaan myös mahdollisuuk-sia osallistua erilaisiin koulutuksiin kampanjointiin ja kampanjateemoihin liittyen.

3.3. Globaalikasvatus ja rippikoulutyö

Changemaker tarjoaa globaalikasvatuksen tueksi painettua materiaalia toimintaansa ja teemoihinsa liittyen. Materiaalissa kannustetaan nuoria toimimaan globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta; tavoitteena on nuorten toiminta, jossa näkyy nuorten vahva osallisuus toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa, ja joka samalla lisää nuorten tietämystä globaalin vastuun kysymyksissä.

Changemaker toteuttaa globaalikasvatusta myös tarjoamalla seurakunnille asiantuntemustaan kansainvälisen diakonian kysymyksistä sekä mahdollisuuden tilata verkostosta vierailija rippileireille. Tätä tarkoitusta varten verkosto on tuottanut Rippikoulupaketti maailmanmuuttajille -materiaalin, jonka avulla Changemaker kannustaa nuoria aktiiviseen toimintaan yhteiskunnassa. Rippikoulupa-ketti koostuu toiminnallisista harjoituksista, joilla rohkaistaan nuoria asettumaan eri puolilla maailmaa olevien ihmisten asemaan. Samalla edistetään suvaitsevaisuutta ja tietoisuutta erilaisista kult-tuureista. Lisäksi paketti tarjoaa laajasti tietoa kansainvälisestä diakoniasta sekä nuorten vaikutta-mismahdollisuuksista. Rippikoulupaketti päivitetään vuonna 2015.

Rippikoulutyön lisäksi Changemaker kartoittaa mahdollisuuksia olla esillä kouluissa, jotta verkosto tavoittaisi paremmin esimerkiksi maahanmuuttajanuoria. Materiaalia kouluvierailuja varten kehite-tään.

3.4. Muut koulutusmahdollisuudet jäsenistölle

Changemaker seuraa muiden tahojen, kuten Kepan ja Allians¬sin, tarjoamia koulutuksia ja suositte-lee tiedostuslistan välityksellä jäseniä osallistumaan heitä ja verkostoa kiinnostaviin koulutuksiin. Kaikessa verkoston toi¬minnassa painotetaan vastavuoroisuutta, jotta hyödylliset tiedot ja taidot olisivat kaikkien ulottu¬villa. Changemaker tukee jäsentensä koulutusta maksamalla tapahtumien osallistumismaksuja sekä korvaamalla matkakuluja. Vastineena koulutukseen osallistuneet jäsenet välittävät oppimansa tiedot ja taidot myös verkoston käyttöön, esimerkiksi laatimalla koulutuksesta raportin tai toimimalla kouluttajana paikallis- tai teemaryhmässä.

3.5. Changemaker Akatemia

Vuonna 2014 järjestettiin yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa Changemaker Akatemia -koulutusohjelma pilottihankkeena. Vuonna 2015 hanketta arvioidaan ja evaluoinnin pohjalta Chan-gemaker Akatemian jatkoa pohditaan.

4. VAIKUTTAMISTOIMINTA

4.1. Teemaryhmät

Changemakerin vaikuttamistoiminta keskittyy kolmen pysyvän teeman ympärille. Teemoja ovat rauha, velka ja ympäristö. Pysyvien teemojen tarkoituksena on tuoda verkoston kampanjatoimin-taan pitkäjänteisyyttä. Käytännössä teemaryhmätoiminta tarkoittaa sitä, että jokai¬sen teeman ym-pärillä toimii aihepiiriä seuraava työryhmä, jonka on mahdollista tarttua ajankoh¬taisiin aiheisiin tar-vittaessa nopeastikin. Teemaryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja koostuvat teema¬ryhmän yhteys-henkilöstä sekä teemasta kiinnostuneista, sitoutuneista verkoston jäsenistä. Teema¬ryhmillä on omat sähköpostilistansa, joiden avulla niiden yhteyden¬pito toteutuu. Teemaryhmissä pyritään avoimuuteen ja konsensukseen sekä matalan osallistumis¬kynnyksen luomiseen. Vuonna 2015 teemaryhmiä kannustetaan entistä tarkemmin seuraamaan aiempien kampanjoiden tuloksia.

Teemaryhmät lisäävät tietoutta ja osaamista omaan teemaansa liittyen kouluttautumalla sekä tuot-tamalla teemaan liittyvää tausta- ja koulutusmateriaalia verkostolle. Ryhmät vaikuttavat keskeisesti siihen, millaista koulutusta verkoston sisällä tarjotaan. Teemaryhmät tarjoavat myös itse muille verkoston jäsenille toiminta- ja kouluttautumismahdollisuuksia oman teemansa puit¬teissa.

Teemaryhmät edistävät Changemakerin poliittisia tavoitteita rauha-, velka- ja ympäristö¬kysymyk-sissä. Ryhmien toimintaa ohjaavat periaateohjelmat, jotka tarkistetaan ja hyväksy¬tään vuosittain kevään jäsenkokouksessa. Teemaryhmät osallistuvat mahdollisuuksien mukaan julkiseen keskus-teluun omien tavoitteidensa ja näkökantojensa esilletuomiseksi. Teemaryhmät myös pitävät yhte-yttä ja tekevät yhteistyötä samoista teemoista kiinnostuneiden ja samoja tavoitteita edistävien jär-jestöjen kanssa.

Kaikki teemaryhmät valmistelevat syksyn 2015 jäsenkokoukselle ehdotuksensa vuoden 2016 pää-kampanjaksi. Vuoden 2016 pääkampanjavuoroon valittu teemaryhmä aloittaa kampanjan tarkem-man suunnittelun ja toteutuksen loka-marraskuussa 2015.

4.2. Pääkampanja

Changemakerin vuoden 2015 pääkampanjan aihe on xxxx ja sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa xxxxryhmä. Ryhmä tapaa vuoden aikana säännöllisesti. Kampanjatyöryhmän toimintaan osallistumisesta tiedotetaan ahkerasti sähköpostilistoilla ja netissä. Työryhmää koordinoi tiimin kampanjavastaava/t ja yhteistyötä tehdään myös muiden tiimiläisten kanssa. Kampanjatyöryhmän toiminta on avointa, ja kaikki halukkaat voivat osallistua ryh¬män kokouksiin ja kampanjan toteutta-miseen. Kynnystä osallistua kampanjatyöryhmän toimin¬taan madalletaan antamalla ryhmän työs-kentelystä konkreettista kuvaa ryhmän ulko¬puolisille.

Vuoden pääkampanjalle luodaan tarkka kampanjasuunnitelma, jossa tulevat esiin kampanjan ta-voitteet, vies¬tit, kohderyhmä, tulosten mittarit, tiedotussuunnitelma, kampanjatoiminnot sekä aika-taulu. Kampanjan ta¬voitteet liitetään Changemakerin yleisiin tavoitteisiin. Mahdollisuuksien mukaan toimitaan myös yhteistyössä sellaisten järjestöjen kanssa, joilla on vaikuttamistoimintaa samoista teemoista. Kam¬panjan aihepiiristä kootaan taustamateriaali, jonka kautta verkoston jäsenet ja muut kiinnostuneet voivat perehtyä aiheeseen. Kampanjaan liittyvä kouluttautuminen tapahtuu Change-maker-viikonlo¬puissa sekä paikallisryhmille mahdollisuuksien mukaan järjestettävissä omissa kou-lutuksissa.

Kampanjan tavoitteita edistetään lobbaustapaamisissa päättäjien kanssa. Tunnettuutta kampanjalle saadaan valtakunnallisilla tapahtumilla, kuten luovilla tempauksilla. Kampanja on keskeisesti mukana myös verkoston kesäkiertueella. Changemakerin paikallisryhmät osallistuvat aktiivisesti kampanjan suunnitteluun ja sen to¬teuttamiseen. Paikallisryhmien omaa kampanjatoimintaa tuetaan myös rahallisesti. Sekä valtakunnallisen että paikallisen kampanjoinnin tavoitteena on herättää keskustelua globaalia epäoikeudenmukaisuutta aiheuttavista rakenteista sekä kannustaa ihmisiä vaikuttamaan niiden poistamiseksi.

Kampanjan päättyessä sen toteutumisesta ja tuloksista tehdään raportti. Raportin tekee kam-panjavastaava yhdessä kampanjatyöryhmän kanssa. Apuna käytetään myös kampanjaan osallis-tuneilta kerättyä palautetta. Kampanjan seurantaa jatketaan, kunnes sen tavoitteet ovat toteutuneet.

5. JÄSENASIAT

5.1. Jäsenrekrytointi ja jäsenten sitouttaminen

Changemakerin toimintaan kannustetaan mukaan yhä uusia vapaaehtoisia esittelemällä toimintaa aktiivisesti erilaisissa tapahtumissa sekä rippikoululeireillä ja mahdollisuuksien mukaan myös kou-luissa. Esittelyjen tavoitteena on lisätä tietoisuutta sekä verkostosta että maailman epäkohdista, joihin Changemaker toiminnallaan puuttuu. Changemaker osallistuu tapahtumiin jatkossa entistä enemmän jäsenrekrytointiin keskittyen. Verkostossa jo mukana olevia vapaaehtoisia rohkaistaan kutsumaan mukaan myös ystäviään henkilökohtaisesti.

Uusille jäsenille lähetään Globalisti-lehti sekä henkilökohtainen kutsukirje, jossa verkoston toimin-tamuodoista kerrotaan konkreettisesti. Uusia jäseniä kannustetaan osallistumaan etenkin Chan-gemaker-viikonloppuihin, jotka ovat hyvä tapa tulla mukaan verkoston toimintaan.

Vapaaehtoisia sitoutetaan toimintaan myös kiittämällä ja palkitsemalla heitä. Esimerkiksi valtakun-nallisten kampanjatapahtumiin tai Globalisti-lehden tekoon osallistuneille järjestetään kiitostilai-suuksia, kuten yhteisiä illanviettoja tai kiitoskahveja. Myös paikallisryhmissä voidaan järjestää omia kiitostapahtumia. Verkostoa erilaisissa tapahtumissa tai vierailuilla (esimerkiksi rippikoululeireillä) esitelleet sekä uusia jäseniä rekrytoineet vapaaehtoiset voivat kerätä myös pisteitä jäsenpalkinto-järjestelmään ja hankkia niillä Changemaker-tuotepalkintoja.

Lisäksi jäsenille tarjotaan mahdollisuuksia osallistua paitsi Changemakerin omiin myös muiden tahojen, kuten Kepan, järjestämiin koulutuksiin. Koulutusmahdollisuuksista tiedotetaan verkoston sähköpostilistoilla. Näihin koulutuksiin sekä verkoston valtakunnallisiin kokouksiin ja tapahtumiin osallistumista mahdollistetaan korvaamalla vapaaehtoisten matkakuluja.

Changemakerissa aktiivisesta toimineiden (esimerkiksi tiimiläiset, kampanjaryhmässä toimineet, paikallisryhmien yhteyshenkilöt, Globalisti-lehteen kirjoittaneet) on mahdollista saada vapaaehtois-työstään myös todistus.

5.2. Työryhmät

Työryhmien kautta etenkin ne Changemakerin jäsenet, jotka eivät kuulu paikallisryhmiin, voivat löytää oman tapansa toimia ja vaikuttaa verkostossa. Verkostossa toimivia työryhmiä ovat muun muassa teemaryhmät, Globalisti-lehden toimituskunta sekä yhteydenpidosta Changemakerin si-sarverkostoihin vastaava kansainvälisten asioiden työryhmä. Työryhmiä perustetaan tarpeen mu-kaan myös kehittämään toimin¬toja tai toteuttamaan uusia projekteja. Tällaisia ryhmiä voivat olla esimerkiksi Changemaker-viikonlopun suunnitteluryhmä ja rippikoulukon¬septin kehittämisryhmä.

Paikallisryhmien ja valtakunnallisen verkoston yhteyden vahvistamiseksi myös paikallisryhmien edustajia kannustetaan osallistumaan työryhmien toimintaan. Jokaisessa työryhmässä on vähintään yksi tiimin jäsen, joka tukee ryhmän toimintaa.

5.3. Changementor

Changementor-toiminnalla kootaan yhteen ja vahvistetaan verkoston siteitä muualla yhteiskunnas-sa jo vaikuttaviin vanhoihin aktiiveihin, jotka haluavat tukea verkoston toimintaa ja saada tietoa ajankohtaisista kuulumisista. Changementorit voivat tarjota asiantuntemustaan esimerkiksi teema- ja paikallisryhmille tai toimia verkostossa kouluttajana. Tätä tarkoitusta varten kouluttamisesta kiin-nostuneista changementoreista kootaan kouluttajapankki, josta esimerkiksi paikallisryhmät voivat etsiä ja pyytää kouluttajia omiin iltoihinsa.

Changementoreille järjestetään kerran vuodessa kokoontuminen, jossa he voivat tavata sekä muita entisiä että nykyisiä aktiiveja. Changementorit saavat myös Globalisti-lehden kotiin kannettuna. Changementorit voivat halutessaan lahjoittaa verkostolle vuosittain valitsemansa summan. Lahjoi-tuksilla toteutetaan verkoston ydintoimintaa: kampanjoita ja koulutusviikonlopun kaltaisia vapaaeh-toisille tärkeitä tapahtumia.

6. PAIKALLISRYHMÄT

6.1. Paikallinen toiminta

Vuonna 2015 Changemakerin paikallisryhmät Espoossa, Haapajärvellä, Helsingissä, Hämeenlin-nassa, Iisalmessa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kiuruvedellä, Kotkassa, Kuopiossa, Kuusamossa, Laihialla, Mikkelissä, Oulussa, Porvoossa, Tampereella, Tu¬russa ja Vaasassa jatka-vat toimintaansa.

Paikallisryhmille asetetaan vuosittaisia tavoitteita, mutta ne saavat suunnitella ja toteuttaa toimin-tansa itsenäisesti. Kukin ryhmä laatii puolivuosittain toimintasuunnitelman ja -kertomuksen Chan-gemakerin toimistolle. Changemakerin toiminnan ytimenä on jäsenten kouluttautuminen ja valveu-tuminen niistä ongel¬mista, joihin verkosto pyrkii vaikuttamaan. Kaikkia jäseniä ja paikallisryhmiä rohkaistaan jatkuvasti kouluttautumaan myös omaehtoisesti verkoston teemoista sekä muista tär-keistä aiheista. Paikallisryhmät voivat esimerkiksi katsella informatiivisia elokuvia, järjestää lukupii-rejä tai tehdä vierailuja erilaisiin paikkoihin. Ryhmät voivat pyytää iltoihinsa myös verkoston sisältä tai ulkopuolelta haluamaansa asiantuntijaa kouluttamaan heitä kiinnostavasta aiheesta. Tiimin kou-lutus- ja paikallisryhmä¬vastaavat auttavat koulutusiltojen järjestämisessä.

Paikallisryhmät osallistuvat aktiivisesti Changemakerin pääkampanjaan jo sen suunnittelusta lähti-en. Kampanjaryhmä toimittaa laatimaansa taustamateriaalia ryhmille luettavaksi, ja ryhmät antavat siitä palautetta. Paikallisryhmät osallistuvat kampanjointiin järjestämällä omia kampanjatapahtumia, esittelemällä kampanjaa oman alueensa tapahtumissa sekä ja laatimalla mielipidekirjoituksia.

Paikallisryhmätoiminnassa tärkeää on ryhmän hyvä yhteishenki ja tiiviys. Ryhmän toiminta on luo-vaa ja aktiivista, kun kaikki nauttivat yhteisestä olosta. Tiiviydestä huolimatta ryhmät ovat avoimia ja ottavat uudet jäsenet innolla vastaan. Ryhmät esittelevät toimintaansa ja rekrytoivat uusia jäseniä sekä omissa tapahtumissaan että osallistumalla lähialueensa järjestötapahtumiin, kuten Mah-dollisuuksien toreille ja Changemakerin kesäkiertueelle.

6.2. Uudet paikallisryhmät

Changemaker-toiminnasta kiinnostuneet voivat perustaa oman paikallisryhmän kokoamalla yhteen vähintään kolme kiinnostunutta nuorta, valitsemalla keskuudestaan yhteyshenkilön ja ilmoittamalla tarvittavat tiedot Changemakerin toimistolle.

Uusien paikallisryhmien syntymistä tuetaan saattamalla yhteen samalla paikkakunnalla olevia toi-minnasta kiinnostuneita henkilöitä esimerkiksi uutiskirjeen, sosiaalisen median ja paikkakunnalla tapahtuvien esittelytilai¬suuksien avulla. Toimintaa levitetään etenkin sellaisille alueille, missä Changemaker-ryhmiä ei vielä ole. Tiimin paikallisryhmävastaava tai verkoston työntekijät vieraile-vat uudessa ryhmässä sen alkutaipaleella, jotta toiminta saadaan kunnolla käyn¬tiin. Ryhmiä aute-taan esimerkiksi toiminnan suunnittelussa sekä uusien jäsenien hankkimisessa.

6.3. Paikallisryhmätoiminnan tukeminen

Paikallisryhmätoiminnassa panostetaan etenkin nykyisten ryhmien toiminnan laatuun ja jatkuvuu-teen. Ryhmien jatkuvuutta edistetään tukemalla niitä muutosvaiheissa, esimerkiksi yhteyshenkilön vaihtuessa. Ryhmille asetetaan selkeät vuositavoitteet ja niitä tuetaan toiminnan suunnittelussa ja markkinoinnissa, jotta myös uudet kiinnostuneet vapaaehtoiset voisivat löytää mukaan toimintaan. Changemakerin tiimi ja työntekijät seuraavat ryhmien toimintaa ja pitävät säännöllisesti yhteyttä ryhmiin. Paikallisryhmissä vieraillaan myös säännöllisesti. Paikallisryhmien keskinäistä yhteistyötä kehitetään ja tukea pyritään tarjoamaan entistä paremmin alueellisen tuen kehittämisen kautta.

Changemakerin teemaryhmät tarjoavat paikallisryhmille koulutusta ja etenkin vuoden pääkampan-jasta käydään kouluttamassa eri paikkakunnilla. Verkoston tiimi ja työntekijät lähettävät paikallis-ryhmille valmiita koulutusideoita sekä tietoa henkilöistä, joita ryhmät voivat pyytää kouluttajia. Pai-kallisryhmiä tuetaan myös ajankohtaisilla painetuilla materiaaleilla.

Changemaker tukee paikallisryhmien toimintaa myös rahallisilla avustuksilla esimerkiksi tempaus-ten tai kiitos¬juhlien järjestämiseksi sekä korvaamalla kouluttajien matkakuluja.

6.4. Yhteydenpito paikallisen ja valtakunnallisen toiminnan välillä

Paikallisryhmillä on keskinäiseen viestintään käytössä kullakin omat sähköpostilistansa, joille voi liittyä kuka tahansa. Lisäksi ryhmillä on omia Fa¬cebook-sivuja, joilla ne tiedottavat toiminnastaan. Paikallisryhmissä toimivia kannustetaan osallistumaan verkoston kampanjatyöryhmiin ja muuhun yh¬teiseen toimintaan tiedottamalla niistä aktiivisesti myös paikallisryhmien sähköpostilistoilla.

Paikallisryhmiä kehotetaan tekemään yhteistyötä keskenään Ryhmien edustajat tapaavat kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä paikallisryhmäpäivässä. Tapahtumassa pohditaan yhdessä kehi-tysideoita paikallisryhmien toimintaan. Ne järjestetään eri puolilla Suomea, jotta kaikilla olisi tasa-puolisesti mahdollisuuksia osallistua. Toisia paikallisryhmätoimijoita tapaa lisäksi Changemakerin valtakunnallisissa koulutusviikonlopuissa ja jäsenko¬kouksissa, joihin toivotaan vapaaehtoisia kaikista paikallisryhmistä. Lisäksi Changemakerin paikallisryhmätoimijoille on oma Facebook-ryhmä, jossa voi esittää kysymyksiä ja jakaa tietoa.

7. TIEDOTUS

7.1. Internet

Verkoston pääasiallinen tiedotuskanava on www.changemaker.fi -sivusto. Nettisivut sisältävät muun muassa uutisia, tietoa verkoston toiminnasta, kampanjoista, erilaisista tapahtumista, pysyvistä teemoista ja paikallisryhmistä, verkoston tuottamaa materiaalia sekä yhteystiedot. Sivuston yllä-pidosta vastaavat Changemakerin työntekijät mutta sisällöntuottajina toimivat myös verkoston va-paaehtoiset, jotka kirjoittavat sivustolle muun muassa uutisia, blogitekstejä ja haastatteluja. Nettisivut ovat esteettömät.

Changemaker tiedottaa toiminnastaan aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa. Verkostolla on oma Facebook-sivu (www.facebook.com/ChangemakerFinland), mihin verkoston työntekijät ja tiimin tiedotusvastaava päivittävät säännöllisesti tietoa verkoston ajankohtaisesta toiminnasta. Lisäksi verkostolla on tilit Twitterissä ja Instagramissa, joiden käyttöä kehitetään vuonna 2015.

7.2. Uutiskirje

Changemakerin ajankohtaisista asioista tiedotetaan kuukausittain lähetettävässä uu¬tiskirjeessä. Uutiskirjeen laatii viestinnästä vastaava Changemaker-koordinaattori, jolle jäsenet ja paikallisryhmät voivat etukäteen ilmoittaa uutis¬kirjeeseen tulevia asioita, kuten paikallisia tapahtumia ja koulutuksia. Uutiskirje julkaistaan suomeksi ja sen tilaajaksi voi liittyä verkoston nettisivuilla. Uutiskirje lähetetään kaikille Changemakerin jäsenille.

7.3. Sähköpostilistat

Uutiskirjeen lisäksi verkostolla on käytössään sähköpostilistoja, jotka toimivat verkoston keskeisenä yhteydenpitovälineenä ja apuna vapaaehtoisten rekrytoinnissa. Tällaisia ovat teema- ja paikal-lisryhmien sähköpostilistat sekä Globalisti-lehden toimituskunnan ja kansainvälisten asioiden työ-ryhmän sähköpostilistat. Sähköpostilistoille liittyminen on mahdollista Changemakerin nettisivuilla jäsenten oman kiinnostuksen mukaan.

7.4. Globalisti

Globalisti on Changemakerin oma lehti, joka käsittelee verkoston arvojen mukaisesti globaalia oi-keudenmukaisuutta ja pitää esillä kestävää elämäntapaa. Lehdellä on vuosittain yksi teemanumero, joka määräytyy Change¬makerin pääkampanjan mukaan. Muiden numeroiden aiheet määrittyvät toimituskunnan kiinnostuksen mukaan. Teemajuttujen lisäksi lehdessä kerrotaan verkoston ajan-kohtaisista kuulumisista sekä annetaan vinkkejä paikalliseen toimintaan. Vuonna 2015 Globalisti ilmestyy kaksi kertaa, keväällä ja syksyllä. Lehden sisäl¬lön tuottaa vapaaehtoisista koostuva toimi-tuskunta. Toimituskunnan työtä ohjaa päätoimittaja, joka vastaa lehden linjan ja sisällön valvonnas-ta. Globalistin päätoimittajana toimii jäsenkokouksen valitsema henkilö, jolla on journalistista osaamista ja ko¬kemusta toimitustyöstä. Tiimi valvoo päätoimittajan työtä. Päätoimittajalle makse-taan pieni lehtikohtainen palkkio.

Globalistia lähetetään paikallisryhmiin, mistä sitä jaetaan eteenpäin verkoston jäsenille. Henkilö-kohtaisesti lehti lähetetään kiitoksena kaikille Changemakeria lahjoituksella tukeneille. Lehteä jae-taan myös erilaisissa tapahtumissa, joissa Changemaker on esillä. Muun muassa opettajat ja muut globaalikasvatuksen parissa työskentelevät voivat tilata lehteä SubjectAid -palvelun kautta.

7.5. Kampanjatiedotus

Kullekin valtakunnalliselle kampanjalle laaditaan oma tiedotussuunnitelma. Kampanjoille nimetään mediasuhteita hoitava tiedotusvastaava (kampanjavastaava), joka yhdessä kampanjatyöryhmän kanssa huolehtii ulkoi¬sesta tiedotuksesta, esim. lehdistötiedotteiden kirjoittamisesta. Sosiaalisen median roolia kam¬panjatiedotuksessa vahvistetaan. Kampanjan aikana painetaan myös kampan-jaan liittyviä materi¬aaleja, joiden yhteneväisyydestä Changemakerin muun materiaalin kanssa pi-detään huolta.

8. MARKKINOINTI

8.1. Graafinen ulkoasu

Verkostolla on graafinen ohjeistus, jonka tarkoituksena on yhtenäistää tiedotuksessa ja markkinoin-nissa käytetyn materiaalin ilmettä siten, että Changemaker on helppo tunnistaa. Graafisen ohjeis-tuksen mukaista ilmettä käytetään aina, kun Changemaker tuottaa uutta materiaalia tai päivittää vanhaa.

8.2. Esitteet

Changemakerin esittelyssä ja markkinoinnissa hyödynnetään vuonna 2013 uudistettua yleisesitettä, joka antaa tietoa verkoston toiminnasta sekä luo tiiviin katsauksen globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta toimimiseen. Esitteitä jaetaan erilaisissa tapahtumissa, kesäkiertueella ja kampanjoiden yhteydessä. Lisäpainok¬sia esitteestä otetaan tarpeen mukaan. Paikallis¬ryhmät, seurakunnat ja muut yhteistyökumppanit voivat tilata esitettä maksutta Changemakerin toimistolta. Esite on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja eng¬lanniksi.

Kampanjaesitteitä painetaan kunkin kampanjasuunnitelman mukaan. Esitteitä jaetaan kampanja-tapahtumissa ja niitä toimitetaan paikallisryhmiin kampanjan alkaessa. Paikallisryhmillä on myös mahdollisuus anoa verkostolta taloudellista tukea omien tiedotusmate¬riaaliensa painamiseen.

8.3. Mainonta

Changemakeria ja verkoston vuoden pääkampanjaa mainostetaan erilaisissa julkaisuissa sekä printtimediassa että internetissä. Mainontakanavia mietittäessä otetaan huomioon, miten ne vas-taavat paitsi Changemakerin arvomaailmaa, myös niiden mahdollisuus tavoittaa Changemakerin toimin¬nan kannalta avainasemassa olevat kohderyhmät. Vuonna 2015 kehitetään mainonnan osu-vuutta ja laatua. Erityisesti keskitytään erilaisten koulutus- ja osallistumismahdollisuuksien mainon-nan kehittämiseen.

8.4. Changemaker-esittelyt

Changemakerin vapaaehtoiset käyvät vuoden mittaan esittelemässä verkoston toimintaa erilaisissa tapahtumissa, joissa on mahdollista tavoittaa nuoria ja nuoria aikuisia. Tapahtumissa jaetaan verkoston materiaaleja sekä rekrytoidaan uusia jäseniä.

Seurakunnissa Changemaker pyrkii näkymään etenkin rippikouluvierailujen kautta. Seurakuntien työntekijöille verkostoa tehdään tutuksi muun muassa kirkon nuorisotyön neuvottelupäivillä ja hiip-pakunnallisissa kasvatustyön painopisteseminaareissa.

Paikallisryhmiä kannustetaan osallistumaan aktiivisesti oman alueensa tapahtumiin sekä esittele-mään toimintaa kouluilla ja seurakuntien nuorten illoissa.

8.5. Kesäkiertue

Touko-elokuussa toteutettavalla valtakunnallisella kesäkiertueella markkinoidaan Changemakerin toimintaa sekä esitellään verkoston pääkampanjaa. Kesäkiertueen tarkka aikataulu päätetään ke-väällä 2015. Tavoitteena on koota monipuolinen, toimiva ja toteuttamiskelpoinen kiertueoh¬jelma, johon Changemakerin jäsenet ja paikallisryhmät eri puolilla Suomea osallistuvat.

9. YHTEISTYÖKUMPPANIT JA SIDOSRYHMÄT

9.1. Kirkon Ulkomaanapu

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva verkosto nuorille ja nuorille aikuisille, ja sen toiminta on pääasiassa vaikuttamistoimintaa kotimaassa. Ulkomaanavun kanssa toteutetaan yhteistyösopimuksen mukaista toimintaa.

9.2. Muiden maiden Changemaker-verkostot ja kansainvälinen yhteistyö

Pidetään säännöllistä yhteyttä eri maiden (Norja, Islanti, Unkari, Kenia, Pakistan, Alankomaat) kansallisten Changemaker-verkostojen kanssa. Työstetään Changemakerin kansainvälisiä suunta-viivoja ja kehitetään yhteistyötä.

Lähetetään osallistujia Islannin Changemakerin koulutustapahtumaan keväällä 2015 ja Norjan Changemakerin koulutustapahtumaan kesällä 2015. Lisäksi kutsutaan muista Changemaker-verkostoista vieraita Suomen Changemakerin valtakunnallisiin koulutusviikonloppuihin.

9.3. Kepa ry

Kepan asiantuntijuus on tukena ja järjestöverkosto yhteistyössä etenkin kampanjoissa. Toimitaan yhdessä suurissa, valtakunnallisissa kansalaisjärjestöjen vetoomuksissa ja tempauksissa. Yhteis-työtä tehdään myös Kepan vaikuttamisverkosto Globbarien kanssa.

9.4. Rauhanjärjestöt

Changemaker tukee SaferGlobe Finlandin tekemää tutkimustyötä. Vastineena verkosto voi hyö-dyntää tutkimuksia vaikuttamistyössään. Suomen Kristillisen Rauhanliiton kanssa tehdään yhteis-työtä Loviisan Rauhanfoorumiin liittyen. Muiden rauhanjärjestöjen (esimerkiksi Sadankomitea, Rauhanliitto, Amnesty International – Suomen osasto) kanssa tehdään yhteistyötä eri kampanjoihin ja yhteisiin teemoihin liittyen mahdollisuuksien mukaan.

9.5. Velkateemaan liittyvät järjestöt

Changemaker jatkaa yhteistyön kehittämistä Attacin kanssa ja kartoittaa myös mahdollisia muita yhteistyökumppaneita velka-, vero- ja talouskysymyksiin liittyen.

9.6. Ympäristöjärjestöt

Changemaker on mukana Maan ystävien koordinoimassa Polttava kysymys -kampanjaverkostossa. Yhteistyötä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa tehdään kampanjoihin ja yhteisiin teemoihin liittyen mahdollisuuksien mukaan tai osallistumalla ympäristöaiheisiin tapahtu-miin.

9.7. Hiippakunnat ja valtakunnallinen kirkon nuorisotyö

Changemaker-verkoston koordinaattori osallistuu hiippakuntien kasvatustyön painopisteseminaa-reihin syksyllä. Lisäksi Changemaker osallistuu valtakunnalliseen Kirkon kasvatuksen päivät -tapahtumaan tammikuussa ja tuottaa päivillä ohjelmaa.

9.8. Kirkon ruotsinkielinen työ ja Porvoon hiippakunta

Changemaker osallistuu mahdollisuuksien mukaan Porvoon hiippakunnan järjestämiin tapahtumiin, joissa on mahdollista tavoittaa ruotsinkielisiä nuoria.

9.9. Yhteisvastuu

Changemaker kannustaa paikallisryhmiään olemaan mukana Yhteisvastuukeräyksen toteuttami-sessa. Yhteisvastuun kanssa tehdään yhteistyötä myös hiippakunnallisissa kasvatustyön painopis-teseminaareissa.

9.10. Oppilaitokset

Verkostoon rekrytoidaan harjoittelijoita korkeakouluista. Changemaker esittelee toimintaansa oppi-laitoksissa kutsuttaessa.

9.11. Nuorisoyhteistyö Allianssi

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun kautta Allianssin jäsen, ja verkoston koordinaattori osallis-tuu Allianssin jäsenkokouksiin. Verkosto myös lähettää kiinnostuksen mukaan jäseniään Allianssin järjestämiin koulutuksiin ja mainostaa Allianssin kautta haettavia luottamustoimia, kuten YK-nuorisodelegaatin ja ilmastodelegaatin paikkoja.

9.12. Paikallisryhmien yhteistyötahot

Paikallisryhmät voivat tehdä yhteistyötä esimerkiksi muiden järjestöjen, oppilaitosten tai seurakun-tien kanssa sopimalla asiasta paikallisesti.

LIITE 1: CHANGEMAKERIN VUOSIKALENTERI

Tammikuu – helmikuu

• Uusi tiimi aloittaa kautensa, vastuualueiden jako

• Tiimin strategiaviikonloppu

• Paikallisryhmäpäivä

• Yhteisvastuukeräys (helmi-huhtikuu, paikallisryhmiä kannustetaan osallistumaan)

• Kirkon kasvatuksen päivät Jyväskylässä

• Educa-messut Helsingissä

• Tapaaminen Kirkkohallituksen kanssa

Maaliskuu – huhtikuu

• Changemaker-viikonloppu

• Jäsenkokous

o edellisen vuoden toimintakertomuksen käsittely

o Changemakerin ja Kirkon Ulkomaanavun yhteistyösopimuksen (mahdollisten muutos-ten) hyväksyminen

o Globalistin päätoimittajan valinta

o uuden tiimin vaalitoimikunnan nimeäminen

o Teemaryhmien periaateohjelmien hyväksyminen

• Vuoden pääkampanja alkaa

• Globalisti-lehti ilmestyy

• Raportti vuoden 2014 rahoituksen käytöstä Opetus- ja kulttuuriministeriöön

• Raportti vuoden 2014 toiminnasta Kirkkohallitukselle

Toukokuu

• Kesäkiertue alkaa

• Changementor-tapaaminen

• Kirkon nuorisopäivät Tampereella

• Apurahahakemus Kirkkohallitukselle (vuodelle 2016)

• Rahoitushakemus Jenny ja Antti Wihurin säätiölle (vuodelle 2016)

Kesäkuu – heinäkuu

• Kesäkiertue

• Rippikouluvierailut

• Rahoitushakemukset paikallisseurakuntiin, joiden yhteydessä toimii Changemaker-paikallisryhmä

Elokuu – syyskuu

• Kesäkiertue päättyy

• Tiimin strategiaviikonloppu

• Paikallisryhmäpäivä

• Valtakunnallisen toimintasuunnitelman valmistelu seuraavalle vuodelle

• Talousarvion laatiminen seuraavalle kalenterivuodelle

Lokakuu – marraskuu

• Changemaker-viikonloppu

• Jäsenkokous

o uuden tiimin valinta

o valtakunnallisen verkoston sekä teemaryhmien vuoden 2016 toimintasuunnitelmien hyväksyminen

o uuden pääkampanjan valinta

• Globalisti-lehti ilmestyy

• Vastuuviikko (paikallisryhmiä kannustetaan pitämään teemaa esillä toiminnassaan)

• Vuosisuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016 hyväksytään Kirkon Ulkomaanavussa

• Rahoitushakemus Opetus- ja kulttuuriministeriöön

Joulukuu

• Vuoden 2016 tiimin perehdytyskoulutus

• Raportointi Jenny ja Antti Wihurin rahastolle vuoden 2015 rahoituksen käytöstä

 

LIITE 2: TEEMARYHMIEN TOIMINTASUUNNITELMAT

RAUHARYHMÄ

1. Yleistavoitteet

Rauharyhmä edistää nuorten tietoisuutta rauhaan ja sen edistämiseen liittyvissä kysymyksissä niin paikallisella kuin globaalillakin tasolla. Ryhmä nostaa esille etenkin Suomen valtion ja suomalaisten yritysten päätösten ja tekojen kauaskantoiset vaikutukset kehitysmaissa.

Ryhmän tarkoituksena on suunnitella ja valmistella teemaansa liittyvää vaikuttamistoimintaa sekä tuottaa aihepiiriin liittyvää materiaalia verkoston käyttöön. Ryhmän toimintaan etsitään uusia aktii-veja ja osallistujakuntaa laajennetaan, jotta osallistujien tausta olisi entistä monipuolisempi. Rauha-ryhmän toimintaa ohjaa verkoston jäsenkokouksen vahvistama periaateohjelma.

2. Hallinto ja talous

Rauharyhmä toimii vapaaehtoisvoimin, ja sen toiminta on kaikille avointa. Ryhmä kokoontuu pää-asiassa Helsingissä, mutta jäsenten toiveesta kokoontumisia voidaan järjestää myös muualla Suomessa. Rauharyhmän taloudesta ja toiminnan tuesta huolehtivat Changemakerin työntekijät.

3. Teemaryhmän toiminta

Vuonna 2015 rauharyhmän erityisenä kiinnostuksen kohteena on nuorten väkivaltainen radikali-saatio. Rauharyhmä seuraa myös Kirkon Eläkerahaston kytköksiä aseteollisuuteen ja Suomen ase-viennistä käytävää keskustelua.

Väkivaltainen radikalisaatio määritellään ilmiönä, jossa väkivalta oikeutetaan oman ryhmän etujen ajamiseksi, esimerkiksi viholliskuvia hyödyntämällä (Väkivaltaisen radikalisaation määritteli elo-kuussa 2014 Changemaker Akatemia). Rauharyhmä toimii väkivaltaisen radikalisaation ehkäise-miseksi yhteistyössä radikalisaatiota tutkineen Changemaker Akatemian ja aiheesta kampanjoivan Kirkon Ulkomaanavun kanssa.

4. Koulutus 

Ryhmä kannustaa jäseniään osallistumaan aktiivisesti Changemaker-viikonloppuihin sekä muihin valtakunnallisen verkoston ja ulkopuolisten tahojen järjestämiin koulutuksiin. Tarvittaessa rauha-ryhmä kutsuu asiantuntijoita kouluttamaan ryhmän jäseniä sekä tarjoaa koulutusta esimerkiksi pai-kallisryhmille.

5. Markkinointi ja tiedotus sekä sidosryhmät

Rauharyhmä tiedottaa toiminnastaan pääasiassa omalla sähköpostilistallaan. Lisäksi tärkeimpiä asioita mainostetaan verkoston uutiskirjeessä, internetsivuilla ja Facebookissa. Vuonna 2015 rau-haryhmä toimii väkivaltaisen radikalisaation ehkäisemiseksi yhteistyössä Changemaker Akatemian ja Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Myös rauharyhmän yhteistyö SaferGloben kanssa jatkuu.

VELKARYHMÄ

1. Yleistavoitteet

Velkaryhmä edistää nuorten tietoisuutta kehitysmaiden velkakysymyksistä sekä maailmantalouden rakenteista. Ryhmän tarkoituksena on suunnitella ja valmistella omaan teemaansa liittyvää vaikut-tamistoimintaa sekä tuottaa koulutusmateriaalia verkoston käyttöön. Velkaryhmän toimintaa ohjaa-va verkoston jäsenkokouksen vahvistama periaateohjelma.

2. Hallinto ja talous

Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja se on kaikille avointa. Ryhmä kokoontuu jäsenten toi-veiden mukaisesti eri puolilla Suomessa. Velkaryhmän taloudesta sekä tuesta toiminnalle huolehti-vat Changemakerin työntekijät.

3. Teemaryhmän toiminta

Velkaryhmän jatkaa toimintansa aktivoimista vuonna 2015. Ryhmä kouluttautuu verokysymyksiin, etenkin veroparatiiseihin liittyen ja seuraa aiheeseen liittyvää keskustelua sekä poliittista päätök-sentekoa. Ryhmä kouluttautuu ja seuraa myös yleisellä tasolla talouden eriarvoistavia rakenteita ja globaalilla tasolla vaikuttavia talousasioita. Ryhmä kokoontuu säännöllisin väliajoin ja ottaa kantaa ajankohtaisiin talousaiheisiin, mikäli ryhmä katsoo sen tarpeelliseksi. Velkaryhmä jatkaa yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa ja kartoittaa mahdollisia uusia yhteistyökumppaneita, jotta velka-teeman ympärillä kampanjointi olisi tulevaisuudessa entistä dynaamisempaa.

4. Koulutus

Velkaryhmä pitää opintopiiriä sitä kiinnostavista teemoista ja järjestävää koulutustilaisuuksia. Ryhmä kannustaa jäseniään kouluttautumaan velka- ja talouskysymyksiin liittyen myös osallistu-malla Changemaker-viikonloppuihin sekä muihin valtakunnallisen verkoston ja ulkopuolisten tahojen järjestämiin koulutuksiin.

5. Markkinointi ja tiedotus

Velkaryhmä tiedottaa toiminnastaan pääasiassa omalla sähköpostilistallaan. Lisäksi isoimpia ta-pahtumia mainostetaan verkoston uutiskirjeessä ja nettisivuilla.

YMPÄRISTÖRYHMÄ

1. Yleistavoitteet

Ympäristöryhmä edistää nuorten tietoisuutta ympäristöstä, sen muutoksista ja erityisesti siitä, miten ihmisen toiminta vaikuttaa ympäristöön. Ryhmä haluaa nostaa esille etenkin Suomen päätösten ja tekojen vaikutukset kehitysmaiden ympäristöön ja sitä kautta kehitysmaiden asukkaisiin. Ympäristöryhmä rohkaisee jäseniään sekä muita ihmisiä kestävään elämäntapaan sekä arjen va-linnoissa että poliittisessa päätöksenteossa.

Ryhmän tarkoituksena on suunnitella ja valmistella omaan teemaansa liittyvää vaikuttamistoimintaa sekä tuottaa koulutusmateriaalia verkoston käyttöön. Ympäristöryhmän toimintaa ohjaa verkoston jäsenkokouksen vahvistama periaateohjelma.

2. Hallinto ja talous

Toimintaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja se on kaikille avointa. Ryhmä kokoontuu pääasiassa Helsingissä tai Tampereella, mutta jäsenten toiveiden mukaisesti kokoontumisia voidaan pitää myös muualla Suomessa. Ympäristöryhmän taloudesta sekä tuesta toiminnalle huolehtivat Chan-gemakerin työntekijät.

3. Teemaryhmän toiminta

Vuoden 2015 aikana ympäristöryhmä kokoontuu säännöllisesti ja kartoittaa kampanja-aiheita vuo-delle 2016. Kampanja-aiheiden kartoittamiseksi ympäristöryhmä tutustuu vuoden aikana useampiin eri teemoihin ja seuraa vuoden 2013 maakaappauskampanjan tuloksia.

Ympäristöryhmä osallistuu edelleen aktiivisesti Polttava kysymys -kampanjaverkoston toimintaan. Ilmastolaki on eduskunnan käsittelyssä ja ympäristöryhmä on valmiina ottamaan kantaa käsittelystä kuuluviin tiedonmurusiin aktiivisesti ja rohkeasti.

4. Koulutus

Ryhmä kannustaa jäseniään kouluttautumaan ympäristöön liittyvistä teemoista osallistumalla Changemaker-viikonloppuihin sekä muihin valtakunnallisen verkoston ja ulkopuolisten tahojen jär-jestämiin koulutuksiin. Ryhmä kouluttautuu myös itse aktiivisesti ympäristöön sekä sen alateemoi-hin liittyen huomioiden erityisesti yhteydet globaaleihin ongelmiin ja päätöksenteon eri tasoihin.

5. Markkinointi ja tiedotus

Ympäristöryhmä tiedottaa toiminnastaan pääasiassa omalla sähköpostilistallaan. Lisäksi isoimpia tapahtumia mainostetaan verkoston uutiskirjeessä ja nettisivuilla. Ryhmä kehittää ja jatkaa yhtey-denpitoa yhteistyökumppaneihin, sidosryhmiin sekä päättäjiin.