#Ykkösketjuun

Changemakerin pääkampanja vuonna 2019 keskittyi yritysvastuuseen ja oli yhteistyössä tehty #Ykkösketjuun -kampanja.

Suomessa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on yrityksille vapaaehtoista. Changemaker ja yli 100 muuta kansalaisjärjestöä, yritystä ja ammattiliittoa vaativat Suomeen ihmisoikeuksia koskevaa yritysvastuulakia. #Ykkösketjuun-kampanja muistutti päättäjiä siitä, että Suomi on kansainvälisessä vertailussa jäämässä jälkeen yritysvastuulainsäädännössä.

Useiden Suomessa myytävien tuotteiden valmistaminen tapahtuu vaiheittain eri puolilla maailmaa. #Ykkösketjuun-kampanja kokosi yhteiskunnan eri toimijat yhteen tavoittelemaan lakia, joka velvoittaisi yritykset paitsi selvittämään ihmisoikeusvaikutuksensa, myös vähentämään ja välttämään mahdollisia kielteisiä vaikutuksia. Laki perustuu ihmisoikeuksia koskevaan huolellisuusvelvoitteeseen, joka on määritelty Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksia ja yritystoimintaa koskevissa ohjaavissa periaatteissa. Näihin periaatteisiin myös Suomi on valtiona sitoutunut.

Ranskassa, Hollannissa, Sveitsissä ja useissa muissa maissa on jo lähdetty säätämään yrityksille sitovaa, ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoitetta. Kampanjan tavoitteena oli nostaa myös Suomi yritysvastuun ykkösketjuun.

Kampanjassa ei kerätty Changemakerin omaa vetoomusta vaan ohjattiin allekirjoittamaan järjestöjen ja kumppaneiden yhteinen Ykkösketjuun-vetoomus.

Changemakerin aktiivinen kampanjointi yritysvastuukysymysten parissa keskittyi alkukevääseen. Jäsenistön kouluttamiseksi kampanjateemaa pidettiin esillä Vaikuttamistoiminnan ABC-koulutuksissa ja lisäksi Globalistin numero 1/2019 julkaistiin yritysvastuuteemalla.

Verkoston varsinainen kampanjointi toteutui sosiaalisessa mediassa sekä kampanjatempauksina. Changemaker jalkautui vaaliteltoille eduskuntavaaleja edeltävillä viikoilla Helsingissä, Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa haastaen eduskuntavaaliehdokkaita allekirjoittamaan kampanjasitoumuksen. Monet ehdokkaat eri puolueista kiinnostuivat kampanjasta ja 24 Changemakerin kohtaamista ehdokkaista antoi tukensa lakialoitteelle.

Anni haastoi kansanedustaja Bella Forsgrenin mukaan #Ykkösketjuun kampanjaan Jyväskylässä keväällä 2019.

#Ykkösketjuun-kampanja päättyi kesäkuussa, jolloin julkaistiin uusi hallitusohjelma. Hallitusohjelmassa sitoudutaan tekemään selvitys tavoitteena säätää huolellisuusvelvoitteeseen perustuva yritysvastuulaki.

Lue lisää kampanjasta täältä.

Tutustu yritysvastuuteemaiseen Globalisti-lehteen 1/2019.