Järjestöt: Palautukset Afganistaniin keskeytettävä

Pakkomatkat-kampanjan vetoomuspostikortti ja kynä

Joukko suomalaisia avustus- ja ihmisoikeusjärjestöjä vetoaa palautusuhan alla olevien afganistanilaisten puolesta. Suomen tulisi keskeyttää palautukset Afganistaniin, jossa turvallisuustilanne on heikentynyt entisestään.

Afganistanissa on viimeisen reilun viikon aikana tehty useita tuhoisia terrori-iskuja eikä maata voi enää miltään osin pitää turvallisena. YK vaihtoi jo vuonna 2017 maan turvaluokitusta konfliktin jälkeisestä aktiivisen konfliktin maaksi. Konfliktin seurauksena kuolleiden tai haavoittuneiden lasten lukumäärä on suurimmillaan lähes kymmeneen vuoteen.

Järjestöt vaativat palautusten lakkauttamista, kunnes turvallisuustilanteen heikentymisen vaikutukset on arvioitu uudelleen.

Kansainvälinen avustusjärjestö Norwegian Refugee Council julkaisi viime viikolla tutkimuksen Afganistaniin palautettujen tilanteesta. Escaping war: Where to next -tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä Afganistaniin palautetusta joutuu pakenemaan uudelleen.

Erityisen huolestuttavina voidaan pitää esimerkiksi sellaisten henkilöiden palautuksia, jotka ennen Eurooppaan pakenemista ovat jo eläneet paperittomina maan ulkopuolella, ja joilta siten puuttuvat kaikki turvaverkot Afganistanissa.

Lisäksi järjestöt ovat huolissaan siitä, miten – maasta riippumatta – huomioidaan lapsen etu koko turvapaikkaprosessissa mukaan lukien palautuksissa.

Suurin osa maailman yli 65 miljoonasta pakolaisesta, 84 prosenttia, asuu köyhissä kehitysmaissa. Esimerkiksi köyhä Uganda on ottanut vastaan yli miljoona pakolaista.

Monet suomalaiset avustusjärjestöt toimivat maailman hauraimmissa ja haastavimmissa toimintaympäristöissä, joissa ihmisten hätä on todellisuutta joka päivä. Pakolaiseksi lähtemisen taustalla on aina isoja ongelmia ja surullisia lähtökohtia. On hyvä muistaa, ettei kukaan jätä kotiaan mitättömistä syistä.

Vastuu pakolaisten suojelusta kuuluu koko kansainväliselle yhteisölle, myös Suomelle, joka maailman mittakaavassa on vauras maa. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään. Suomen on kohdeltava meiltä turvaa hakevia oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti.

Amnesty Internationalin Suomen osasto
Changemaker, Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto
Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry
Kepa ry
Kirkon Ulkomaanapu
Pakolaisneuvonta ry
Pelastakaa Lapset ry
Suomen Pakolaisapu
Suomen somalialaisten liitto
Suomen Somalia-verkosto ry

Lisätietoja:
Amnesty, oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen, p. 050-5232038, susanna.mehtonen(at)amnesty.fi
Changemakerin tiimin jäsen Matias Uusisilta, p. 050 300 8764, matias.uusisilta(at)gmail.com
Kehys ry, pääsihteeri Rilli Lappalainen, p. 050 5613 456, rilli.lappalainen(at)kehys.fi
Kirkon Ulkomaanapu, tiedottaja Ulla Kärki, p. 050 576 7948, ulla.karki(at)kua.fi
Pelastakaa Lapset ry, kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen, p. 040 823 9463, anne.haaranen(at)pelastakaalapset.fi
Suomen Pakolaisapu, toiminnanjohtaja Annu Lehtinen, p. 044 719 1771, annu.lehtinen(at)pakolaisapu.fi
Suomen Somalia-verkosto ry, puheenjohtaja Abdulkadir Mohamed Abdi, p. 0400 152 441, amohamed2000(at)hotmail.com