Koulubussiin osuneen iskun pitäisi herättää Suomi tuomitsemaan Saudi-Arabian sotatoimet Jemenissä
Saudi-Arabian johtama liittouma on jälleen pommittanut siviilejä Jemenissä, missä verinen sisällissota jatkuu neljättä vuottaan. 50 ihmistä kuoli pommin osuttua lapsia kuljettaneeseen koulubussiin viime torstaina vain noin viikko sen jälkeen, kun pommi-isku kalatorille tappoi 55 siviiliä. Kyse ei Saudi-Arabian vakuutteluista huolimatta ole poikkeuksellisesta tapahtumasta tai vahingosta, vaan liittouma on kohdistanut iskuja siviileihin koko sodan ajan. Lisäksi se on tarkoituksellisesti estänyt niin avun kuin elintarvikkeidenkin pääsyä maahan, jota riivaavat vakava aliravitsemus ja koleraepidemia ja jonka väestöstä suurin osa on humanitaarisen avun tarpeessa. YK on nimennyt Jemenin aikamme vakavimmaksi humanitaariseksi kriisiksi.
Jemen, yksi maailman köyhimmistä valtioista, on joutunut kahden alueellisen suurvallan, Saudi-Arabian ja Iranin, välienselvittelyn näyttämöksi. Lisäksi Saudiliittoumaan kuuluu tai sitä tukevat lukuisat lähialueen valtiot sekä esimerkiksi Yhdysvallat, joka muun muassa tankkaa saudihävittäjiä ilmassa. Lukuisa määrä Euroopan unionissa valmistettuja aseita on liitouman käytössä. Esimerkiksi Britannia on kaupannut Saudi-Arabiaan aseistusta miljardien eurojen edestä ja toimittanut maahan muun muassa 48 korkean tason hävittäjää. Myös suomalaisia aseita on myyty Saudiliittoumalle ja niitä on nähty Jemenissä.
YK sitoutui aloittamaan Jemenin sotaa koskevan sotarikostutkinnan jo syyskuussa, mutta sen tuloksia ei ole vielä saatu. Nyt YK:n turvallisuusneuvosto, jossa istuu niin asekauppiaita kuin sodan osapuoliakin, vaatii viimeisimmän pommi-iskun tutkintaa. Selvää kuitenkin on jo nyt, että siviilejä on kuollut ja torstain iskussa heistä 29 oli lapsia. Tietoa siviilejä vastaan kohdistuneista sotatoimista on runsaasti, eikä tutkinta poista Saudiliittouman syyllisyyttä niihin. Erilaisten tutkimusten keskeneräisyys ei saakaan toimia hidasteena liittouman sotatoimien tuomitsemiselle ja niiden vastustamiselle.
Vaadimme, että Suomi tuomitsee Saudiliittouman ja kaikkien sen tukijoiden sotatoimet välittömästi ja ryhtyy edistämään EU-parlamentin jo viime vuonna ehdottamaa asevientikieltoa Saudi-Arabialle. Kun niin iskuja kuin kauppasaartotoimia kohdistetaan tarkoituksellisesti siviiliväestöön, on kysymys äärimmäisen vakavista asioista, joita ei voi seurata sivusta.
Vaadimme myös, että Suomi noudattaa jatkossa EU:n yhteistä asevientikantaa. Se kieltää aseiden myymisen, jos on olemassa selkeä vaara, että aseita saatetaan käyttää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakaviin loukkauksiin, hyökkäykselliseen toimintaan toista maata vastaan tai muuhun kuin vastaanottajan puolustusta varten. Saudiliittouman jäsenille myytyään Suomi on ilmeisellä tavalla rikkonut yhteistä kantaa. Edes sotilaskaluston varaosien toimittaminen, mitä Suomi on vielä tänä kesänäkin tehnyt, ei voi yhteisen kannan valossa tulla kyseeseen. Pikemminkin Suomen tulisi pyytää jemeniläisiltä anteeksi sitä, että sota-alueelle on päätynyt suomalaisvalmisteisia aseita.