Karun Verman taide luo yhdenvertaisempaa tulevaisuutta

Karun verma katsoo ikkunasta ulos.

Aikaamme kuvannut Karun Verma, 23, valittiin Nuorten rauhanpalkinnon saajaksi 2024. Nuorten rauhanpalkinto jaettiin kolmatta kertaa ja sen myönsi Suomen NMKY:n liitto. Palkinto jaetaan nuorelle rauhanrakentajalle tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä. Karun Verman valokuvateos Pelätyt nuoret, antoi äänen ja kasvot nuorille, joita ei usein kuulla julkisessa keskustelussa.

-Ei tätä tehdä palkintojen takia, mutta tunnustus on kuitenkin hieno!.

Vuonna 2022 Verma aloitti Helsingissä ajankohtaista aihetta kuvaavan valokuvausprojektin. Pelkoa herättävät nuoret, jengiytyminen ja nuorison pahoinvointi ovat olleet mediassa runsaasti esillä olevia aiheita. Rodullistettuja nuoria ja heihin kohdistuvia katseita kuvaamaan lähtenyt Verma halusi murtaa nuoriin kohdistuvia stereotypioita.

-Uskon että on paljon nuoria, joilla on asiat hyvin mutta usein mediassa esillä ovat vain negatiiviset seikat.

Verman tapaamat nuoret eivät usein itse olleet huolissaan muista nuorista. Ongelmallista rodullistettujen nuorten elämässä on se, että heidät nähdään ulkopuolisina, eikä osana yhteisöä. Unohdetaan, ettei suurin osa nuorista ole pahantekijöitä. Joukkoon kuulumattomuus on nuorten tulevaisuuden haaste, jota usein rodullistetut nuoret joutuvat kokemaan. Yhteiskunta, jossa nuori tuntee jäävänsä ilman yhteisön tukea ei ole hyvä paikka olla. Syrjintä jo esimerkiksi työhaastatteluissa nimen perusteella lisää eriarvoistumista. Valokuvasarjasta Pelätyt nuoret on seurannut laajaa keskustelua, joka toivottavasti laskee nuoriin kohdistuvaa pahalla katsomista.

Kuvien voima

Lukioikäisenä kuvaamisen aloittanut Karun Verma haluaa tuoda taiteellaan esille visuaalisia kertomuksia, ja luoda yhdenvertaisempaa tulevaisuutta. Pelätyt nuoret -teossarjaan Verma sai idean kuvattuaan vanhojen kotikulmien elämää Vuosaaressa. Hän aloitti teoksen kuvaamisen vuonna 2022 Helsingissä ja jatkoi projektia noin kaksi vuotta. Verma toivoo kuvien tuovan muuta väestöä lähemmäksi nuoria ja korostaa sitä, ettei kaikki tuntematon ole vaarallista.

Seuraavan kerran teos on esillä Helsingissä kulttuurikeskus Stoan galleriassa Itäkeskuksessa alkuvuonna 2025.

Kulttuuri lisää hyvinvointia

Museot, taide ja musiikki kuuluvat vahvasti Verman elämään. Hän kehuu Helsingin taiteen tarjontaa isoissa museoissa ja pienemmissä gallerioissa. Verma käy itse aktiivisesti monenlaisissa näyttelyissä, niin paljon että sitä voi jo kutsua harrastukseksi. Taiteen katsominen lisää omaa hyvinvointia ja muiden taiteen kokemisesta saa inspiraatiota omiin teoksiin. Näyttelyistä mieleen voi jäädä esimerkiksi kiinnostavat ripustus- ja installointiratkaisut. Verma opiskelee taiteiden tutkimusta Helsingin yliopistossa, joka on rikastuttanut hänen taiteellista ajatteluaan. Hän työstää parhaillaan uusia teosideoita uusien aiheiden parissa. Taiteen kanssa aktiivisesti toimiva Verma on kuitenkin huolissaan kulttuurin tulevaisuudessa Suomessa. Kulttuurialaan kohdistuvat leikkaukset vaikuttavat suoraan ihmisten hyvinvointiin. Kulttuurin budjetti on jo hyvin pieni ja sitä ollaan edelleen leikkaamassa.

-Taideinstituutiot ovat hyvin vahvasti riippuvaisia valtion tuesta, joten leikkaukset ovat tuntuvia.

Museoiden ja gallerioiden suurkuluttaja toivoo, että jokaisella olisi mahdollisuus nauttia taiteesta ja sen tuomista hyödyistä. Ei ole kenenkään etu, että kulttuurin kulutus olisi jatkossa etuoikeus.

-Helsingissä alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi museoihin ja näyttelyihin. Olisinpa itse tajunnut tämän ennen kuin vasta hetkeä ennen täysi-ikäistymistä!


INFO:

  • Karun Verma, 23
  • Asuu Kalliossa
  • Opiskelee taiteiden tutkimusta
  • Soittaa useita instrumentteja
  • Harrastaa museoissa ja gallerioissa käyntiä

 

Juttu on julkaistu Globalisti-lehden numerossa 1/2025