Vapaaehtoisen etuoikeus on päästä kotiin

Tamperelainen Minna Minkkinen lähti kesällä 2016 Kreikkaan auttamaan Eurooppaan saapuvia pakolaisia. Matkallaan hän joutui kasvotusten sekä median vallan että omien etuoikeuksiensa kanssa.

Syyrian tilanne oli jo pitkään ahdistanut Minna Minkkistä. Vaikka Minkkinen on toiminut vuosien varrella monien asioiden hyväksi, tuli Syyrian tilanne muita konflikteja ja kriisejä lähemmäs. ”Jotenkin tämä kosketti eri tavalla, en tiedä edelleenkään miksi”, Minkkinen toteaa.

Syntyi halu tehdä jotakin konkreettista syyrialaisten ja muiden Eurooppaan saapuvien pakolaisten hyväksi. Puolen vuoden kuluttua ajatuksen heräämisestä Minkkiselle sattui avautumaan mahdollisuus lähteä vapaaehtoistyöhön. Koska hänellä ei ollut taustallaan lähettävää järjestöä, etsi Minkkinen sopivia Lesboksen saarella toimivia avustusjärjestöjä.

Näiden etsintöjen kautta hän löysi The Guardianin artikkelin, jossa kerrottiin Lesboksella toimivien avustusjärjestöjen toimintatavoista. Artikkelin mukaan järjestöjen välillä on suuria eroja, eivätkä kaikki järjestöt tee hyvää työtä. Minkkinen lähestyi yhtä vastuulliseksi mainittua järjestöä, mutta sai tietää että järjestö on lopettamassa toimintansa Lesboksella. Hänet ohjattiin toiseen järjestöön, jonka vapaaehtoiset muun muassa siivoavat saaren rantoja.

Paikan päälle päästyään Minkkinen koki yllätyksen, sillä järjestö oli lopettanut sen toiminnan. Alkuhämmennyksen jälkeen hän hakeutui toiseen järjestöön, jonka vapaaehtoiset hoitivat samanlaisia tehtäviä kuin joihin hän oli hakenut. Ensimmäiset kolme viikkoa matkastaan hän siivosi veneitä ja pelastusliivejä rannoilta. Toisen kolmen viikon jakson hän vietti vaihtuvissa tehtävissä pakolaisleirillä saaren pääkaupungissa Mytilínissä.

Lesboksen rauhallisuus yllätti

Valmistautuessaan matkalle Minkkinen vältti henkilökohtaisia blogeja korkeiden odotusten välttämiseksi. Sen sijaan hän keskittyi lukemaan uutisia. Mediassa näemme kuvia täpötäysistä pakolaisveneistä ja rannalle pelastusliiveissä kiiruhtavista ihmisistä. Tämän tilanteen hän myös odotti kohtaavansa.

Todellisuus oli kuitenkin täysin toinen. Kolmen rannalla vietetyn viikon aikana Minkkinen näki noin kymmenen venettä. Vielä puolitoista vuotta sitten sama määrä saattoi rantautua Lesbokselle yhden tunnin sisällä, mutta EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen nojalla Turkki ei saa päästä pakolaisten veneitä EU:n vesille. Ihmiset joutuvat myös useammin turvautumaan salakuljettajien pimeässä yössä tarjoamiin kalliisiin kyyteihin.

Tilanteen näkeminen sai Minkkisen miettimään, onko kaikki pakolaistilanteesta mediassa uutisoitu totta. Hänestä tuntui oudolta olla itse paikan päällä ja nähdä Instagramissa National Geographic -kanavan kuvapäivitys samalta rannalta, jolla hän itse työskenteli. ”Kuvatekstissä luki ’Lesboksella on kaaos’. Puhe kaaoksesta karkottaa alueelta turisteja ja pitkittää siten myös Kreikan huonoa taloustilannetta, joka taas vaikuttaa paikallisten olojen lisäksi pakolaisten elinoloihin täällä”, Minkkinen sanoo.

Pakolaisleirillä Minkkinen lajitteli lahjoituksina saatuja vaatteita ja kenkiä. Hän osallistui myös lahjoitusten jakamiseen leirille, joka oli kooltaan varsin pieni ja sisälsi toimivat hygieniatilat. Tämä noin 400 asukkaan leiri oli tasoltaan parempi verrattuna saaren isompiin leireihin. Leirin asukkaista noin 40 prosenttia oli lapsia, mikä Minkkisen mielestä rauhoitti leirin tunnelmaa. Isommilla leireillä suurin osa asukkaista oli aikuisia ja näiden leirien tunnelma oli kireä sekä ahdistunut.

Minkkinen muistaa myös vaatejakelun vieressä sijaitsevan leikkipuiston. ”Kun sulki silmät pystyi täysin unohtamaan missä oli. Lasten nauru ja leikin äänet olivat niin voimakkaat. Äänimaisema oli ihanan normaali”, hän kertoo.

Märkiä rättejä ja makaronimössöä

Työn suurin haaste oli oman etuoikeutetun aseman kohtaaminen. ”Tuntui kuin märkää rättiä olisi pyöritetty vasten kasvoja”, Minkkinen toteaa. ”Nämä ihmiset ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin, mutta he eivät välttämättä koskaan pääse elämään samanlaista elämää kuin minä, ja se johtuu ainoastaan siitä minne olemme sattuneet syntymään.”

Myös leirillä tarjoiltu ruoka herätti Minkkisessä ärtymystä. Kreikan talouskriisi heijastui pakolaisleirille toimitettuun ruokaan. Leirillä tarjottiin lähinnä ravinneköyhää ja halpaa ruokaa, kuten pastaa ja pakastevihanneksia. ”En itkenyt, mutta se oli ainoa hetki, kun illallinen tuli ja tajusit sen, että nämä ihmiset syövät tätä epäterveellistä ruokaa täällä jopa vuoden. Tuli huono olo”, Minkkinen sanoo, kun muistelee tunteitaan tilanteessa.

Suomeen Minkkinen palasi kriittisempänä ja tiedostavampana, mutta samalla myös voimaantuneena. ”En halua sulkea silmiäni tai että muutkaan sulkevat silmänsä siltä, mitä tapahtuu takapihallamme. Kreikka ja Turkki ovat todella lähellä. Tämä vaikuttaa meihin kaikkiin, emme voi olla välittämättä”, Minkkinen painottaa.

Minkkinen toivoo voivansa tulevaisuudessa kertoa kokemuksistaan ja siten auttaa lisäämään ymmärrystä Euroopan pakolaistilanteesta.

 

Juttu on ilmestynyt Globalistin numerossa 1/2017.