Rana Plazan perintö on vielä lunastamatta
Yritysvastuu nousi uutisiin, kun bangladeshilaisessa tekstiilitehtaassa tapahtui tuhoisa onnettomuus. Uhrit odottavat kuitenkin edelleen korvauksia ja työolojen paranemista. Juttu on julkaistu Globalistissa 1/19.
Kahdeksankerroksinen tehdasrakennus Rana Plaza romahti Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa huhtikuussa 2013. Yli 1100 ihmistä kuoli ja 2500 loukkaantui. Rana Plaza toimi monen kansainvälisen brändin alihankkijana ja siellä tehtiin esimerkiksi Benettonin ja Primarkin vaatteita. Tehdasrakennusta ei ollut tarkoitettu teollisuuskäyttöön, joten talon rakenteet eivät kestäneet sähkögeneraattoreiden tärinää ja seiniin tuli halkeamia. Onnettomuuspäivänä työntekijät eivät halunneet mennä tehtaaseen seinässä olleen suuren halkeaman takia, mutta tehtaanjohto pakotti heidät töihin. Vähän ennen yhdeksää aamulla rakennus sortui. Onnettomuus kiinnitti hetkellisesti huomion työoloihin halpatuotantomaiden vaatetehtaissa. Kansainvälinen kuluttajaliike ja YK:n työjärjestö ILO alkoivat vaatia onnettomuuden syiden kunnollista tutkintaa ja korvauksia uhreille. Kansainväliset vaatebrändit haluttiin vastuuseen. Syntyi palo- ja rakennusturvallisuussopimus Accord, jonka yli 180 vaatebrändiä on allekirjoittanut.
Accordin insinöörit aloittivat 1500 tehtaan tarkastukset Bangladeshissa ja yritykset sitoutuivat tehdasomistajien kanssa maksamaan tarvittavat korjaukset. ILO, Bangladeshin hallitus, ammattiliitot ja länsimaiset yritykset neuvottelivat korvauksista työntekijöille ja heidän omaisilleen. Rana Plazan uhreille perustettiin myös rahasto. Tehdasta käyttäneiden yritysten antamat korvaukset jäivät kuitenkin pieniksi, joten onnettomuudessa vammautuneet ja menehtyneiden omaiset eivät ole saaneet riittäviä korvauksia.
Vaikka Rana Plazan romahduksesta on kulunut viisi vuotta, ovat työolot Bangladeshin vaatetehtaissa yhä huonot. Työntekijöillä on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa työolosuhteisiin, koska usein tehtaat rajoittavat työntekijöiden järjestäytymistä tai jopa kieltävät sen. Työntekijät Bangladeshin vaatetehtaissa kertovat edelleen kohtaamastaan henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Vaatteita on tehtävä tietty kappalemäärä päivittäin ja toisinaan ompelijoilla ei ole mahdollisuutta vessataukoihin. Palkattomat ylityöt ovat yleisiä ja niistä kieltäytymisestä saattaa seurata väkivaltaa. Työtä tehdään minimipalkalla, joka ei välttämättä kata edes elinkustannuksia. Kolmentoista euron paidasta työntekijälle jää noin kaksi senttiä. Vaateteollisuuden ongelmat ovat todellisia, vaikka ne nousevat vain harvoin otsikoihin. Miljoonat ihmiset työskentelevät tekstiiliteollisuudessa ja heille epäinhimilliset työolot ovat arkipäivää. Suurille kansainvälisille vaateketjuille on tehtävä selväksi, että ihmisoikeuksien polkeminen ei ole hyväksyttävää.