Media on vallan vahtikoira, mutta mikä taho vahtii mediaa?
Julkisen sanan neuvosto on vuonna 1968 perustettu taho, jonka tehtävänä Suomessa on valvoa mediassa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Sen nykyinen kokoaikainen puheenjohtaja, Eero Hyvönen, on alkujaan Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kasvatti, mutta oikeustieteellisen opetusrakennuksen, Porthanian, käytäviltä on hän päätynyt tuomioistuimen tai lakitoimiston sijaan toimitustehtäviin. Sanomalehti Uuden Suomen jälkeen hän on työskennellyt lukuisissa niin kirjoitetuissa kuin puhutuissakin medioissa, mm. Helsingin Sanomien päätoimittajana vastuualueenaan Nelosen uutiset, ja nykyisin hän toimii päävastuussa Julkisen sanan neuvostossa.
”Kaikkia tahoja Julkisen sanan neuvostokaan ei voi valvoa.”
Vaikka Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja on juristi, ei neuvosto ole oikeudellinen toimija. Sen sijaan sen ensisijainen tehtävä on tulkita hyvää journalistista tapaa ratkaisemalla kanteluja. Toiminta on kasvanut viime aikoina: viime vuonna kantelujen lukumäärä kasvoi reilusti yli kolmeensataan ja tänä vuonna kantelujen määrä näyttäisi kasvavan edelleen. Neuvoston palveluksessa on puheenjohtajan lisäksi kolme valmistelijaa. Puheenjohtaja tutkii, meneekö kantelu koko neuvoston käsiteltäväksi vai karsitaanko se. Valmistelijat käyvät muun muassa läpi, onko kantelun kohteena Julkisen sanan neuvoston toimintaan ja journalistisiin ohjeisiin sitoutunut media ja onko kantelija antanut riittävästi tietoja itsestään. Valmistelijat varmistavat faktoja, selvittävät neuvoston aiemman ratkaisulinjan vastaavissa tapauksissa ja tekevät lopuksi päätösesitykset puheenjohtajalle ja neuvostolle. Kantelun saa tehdä vapaamuotoisesti ja ilmaiseksi, mutta anonyymejä kanteluja neuvosto ei tutki. Kovin monia kanteluja se ei myöskään käsittele – yli 300 vuotuisesta kantelusta neuvoston käsittelyyn etenee vuosittain noin 60. Neuvosto kokoontuu vuodessa 9–10 kertaa, ja siinä on kolmivuotisissa luottamustehtävissä kahdeksan media-alan ja viisi yleisön edustajaa.
Kaikkia tahoja Julkisen sanan neuvostokaan ei voi valvoa. Eero Hyvönen nostaa ongelmaksi vihamedian. Hyvösen mielestä suomalaisilla on hyvä medialukutaito, joten ns. valeuutissivustot eivät ole hänen mielestään yhtä suuri ongelma. On toki olemassa ihmisiä, jotka ovat eksyneet salaliittoteorioiden ja vihamaailman ”syvään päähän” ja joihin vaikuttamisen Hyvönen toteaa hankalaksi, mutta niiden ihmisten kanssa, joilla on tällä hetkellä vain osittaista kiinnostusta tämän kaltaisiin aiheisiin, voi pyrkiä käymään kärsivällistä vuoropuhelua, jotta vihan ja valeuutissivustojen määrä ei Suomessa kasvaisi. Ylipäätään kotimaisessa mediakasvatuksessa tulee painottaa kriittisyyttä ja totuutta. Hyvönen toteaakin osuvasti, ettei mediakasvatuksen vastaus ole uskoa varauksettomasti asiantuntijoita, muttei myöskään se, että asiantuntijat tulisi unohtaa.
Samalla, kun valeuutissivustot kyseenalaistavat maskien ja koronarokotteiden merkityksen ja jopa koko koronapandemian olemassaolon, on myös Julkisen sanan neuvoston tullut kiinnittää huomiota koronakysymyksiin. Alkuun neuvostoon tuli yllättävän vähän koronafaktoihin liittyviä kanteluja. Niiden lisäksi muutamat kysymykset ovat liittyneet yksityisyyden loukkaamiseen tilanteissa, joissa esimerkiksi on julkaistu tieto jostain kaupasta, että siellä on esimerkiksi myyjä sairastunut koronaan. Huomionarvoista on kuitenkin se, että vaikka korona oli vuoden 2020 uutisoinnin tärkein teema, vain murto-osa kanteluista liittyi koronaan.
Kanteluihin vastaamisen lisäksi Julkisen sanan neuvosto voi tarttua myös itse tuumasta toimeen, mikäli se havaitsee epäselvyyksiä tai puutteita. Neuvosto voi antaa lausuman tilanteessa, jossa jokin kohta journalistisissa ohjeissa vaatii täsmentämistä. Edellisen kerran lausuma annettiin vuonna 2019 koskien personoinnin ja uutisautomatiikan merkitystä . Koronatilastojen lisäksi automatiikkaa voidaan käyttää esim. sää-, urheilu- ja pörssiuutisoinnissa, ja julkaisijan olisi hyvä aina muistaa ilmaista lukijalle, että uutisointi on tehty automatiikalla. Valtaosa kysymyksistä, joita neuvosto tutkii, on kuitenkin toistaiseksi ihmistoimittajien tekemiä. Tunnetuin lienee ns. lautakasa-juttu, jonka ratkominen aiheutti jopa silloisen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan eroamisen. Lautakasa-juttu oli osaltaan aikaansaamassa sen, että Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan tehtävästä tehtiin vuosia myöhemmin kokopäiväinen. Samalla neuvoston rakennetta vahvistettiin.
Lautakasan taannoisesta huojumisesta huolimatta lopuksi voidaan kuitenkin todeta, että suomalainen media on varsin vankkarakenteinen moniin muihin maihin verrattuna. Julkisen sanan neuvoston kaltaisia toimijoita on lukuisissa Euroopan maissa sekä muissa sivistysmaissa, kuten Kanadassa, mutta useista maista neuvoston kaltainen toimija vielä toistaiseksi puuttuu. Esim. Italiassa ei ole omaa Julkisen sanan neuvoston kaltaista toimijaa, ja Ranskassa sellainen on vasta aloittanut. Monissa maissa toiminta on vielä varsin alkutaipaleella tai lähtenyt jotenkin sivuraiteille. Myös suomalainen luottamus mediaan on Oxfordissa vuosittain teetettävän tutkimuksen mukaan maailman korkeatasoisinta. Tutkimusta on tehty vuodesta 2015 alkaen, ja valitettavasti siitä on havaittavissa, että luottamus mediaan on vähentynyt niinä vuosina, kun tutkimusta on tehty.
Jotta suomalaisten luottamus mediaan säilyy myös jatkossa, onkin ensiarvoisen tärkeää, että Julkisen sanan neuvosto voi Eero Hyvösen johdolla vahtia, että Suomessa medialla on korkeatasoinen sanan- ja julkaisemisen vapaus. Sananvapaudella on kuitenkin rajansa. Media on vallan vahtikoira, ja Julkisen sanan neuvosto pitää huolen, että pureminen ei ole sallittua.
Artikkeli on julkaistu Globalisti-lehden numerossa 2/2021