Viheliäiset systeemit
Kulutuksella ja kulutustuotteilla on moniulotteiset vaikutukset elinkeinoihin, yhteiskuntiin ja ympäristöön. Systeemiajattelu auttaa näiden moniulotteisten ongelmien ja niiden mahdollisten ratkaisujen hahmottamisessa.
Ylikulutus.
Ilmastonmuutos.
Luontokato.
Siinäpä sanoja, joita on jo vuosia kuultu eri medioissa lähes päivittäin, jopa turtumiseen saakka. Kuten monet muutkin asiat jotka toistuvat usein, nämäkin ovat alkaneet muuttua osaksi todellisuuden taustakohinaa monelle, joiden elämässä tapahtuu paljon heille itselleen kiireellisempiä asioita; perhe, ura, ruokaa pöytään. Näihin termeihin on varmasti niin monta näkökulmaa ja mahdollisuutta vaikuttaa kuin on ihmisiäkin. Kaikilla ei ole kiinnostusta vaikuttaa, osalla ei ole mahdollisuutta. On myös niitä, joilla ei ole kumpaakaan ja niitä, joilla on molempia.
On myös eriäviä näkemyksiä siitä, kuinka nämä ongelmat pitäisi ratkaista. Osa uskoo markkinoiden voimaan, vihreään siirtymään ja teknologian kehitykseen ratkaisuina. Toisten mielestä kansainvälinen ja kansallinen lainsäädäntö tulisi olla rajoittavampaa ja ohjaavampaa; verotusta ja tukia tulisi käyttää voimakkaasti. Yhtäältä on “Joku”, jonka pitäisi korjata asiat ja toisaalta jokaisen pitäisi tarkkailla kulutustaan ja tehdä voitavansa. Yhtäältä halutaan muutosta, toisaalta ei haluta luopua esimerkiksi kulutuksesta, ruokavaliosta tai mahdollisuuksista kannattavaan yrittämiseen. Usein pitää valita joko ympäristö tai elinkeinot.
Joka tapauksessa muutokset niin ilmastossa kuin taloudessa tulevat olemaan merkittäviä tulevina vuosikymmeninä ja kauan niiden jälkeenkin. World Wildlife Fundin mukaan Suomalaisten ylikulutuspäivä oli 10 päivä huhtikuuta vuonna 2021. Maailman ylikulutuspäivä taas on vaihdellut heinä-elokuussa viime vuodet. Suomalaisten kulutustavoilla maailman väestö tarvitsisi yli kolme maapallollista luonnon antimia ja maailman keskiarvollakin yli puolitoista, jotta kulutus olisi ekologisesti kestävää. Todellisuudessa asia ei kuitenkaan ole edes näin yksinkertainen. Ei edes vaikka jostain sopivan läheltä löytyisikin puolikas lisäplaneetta. Luonnonvarat muodostavat toiminnan kehikon, mutta lisäksi tulee huomioida taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden ulottuvuudet.
Muiden tehtäviensä ohella muun muassa suomalaisen kehitystyön kattojärjestö Fingon kestävän kehityksen johtaja ja Euroopan kehitystyöjärjestöjen kattojärjestö CONCORDin puheenjohtaja Rilli Lappalainen hahmottelee systeemiajattelun olemusta ja kestävää kehitystä, ymmärrettäväksi ruoan kautta. Hän oli myös Maailma kylässä festivaalilla puhumassa Toukokuun 29. päivänä aiheenaan “Systeemisyys ostoskorissa”.
Esimerkiksi Lappalainen valitsee kaikille tutun ruoka-aineen perunan, mutta ajatusta voi laajentaa muihinkin ruoka- ja raaka-aineisiin, sekä systeemiajatteluun yleisemminkin. Perunaan kytkeytyy paitsi biologisia systeemejä (energiaa ja ravintoa ihmiselle, kasvaminen/kasvattaminen, lannoitteet, kastelu/vesi, maaperä), niin myös yhteiskunnallisia ja sosiaalisia systeemejä mm. maanomistuksen, työnteon, elinkeinojen, kuljettamisen, jälleenmyynnin ja kuluttamisen muodoissa.
Erilaiset asiat kytkeytyvät systeemeihin, jotka limittyvät ja vuorovaikuttavat toisten systeemien kanssa. Tällä tavalla ajateltaessa voidaan tarkastella erilaisia kokonaisuuksia ja niiden osia, sekä niiden välisiä vuorovaikutuksia kattavasti ja monipuolisesti ja hahmottaa niitä tekijöitä – syitä ja seurauksia – jotka seisovat esimerkiksi kestävän kehityksen tiellä.
Tässä kokonaisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kestävyyden pääulottuvuudet – luonto, talous, ihmiset – ovat kytköksissä toisiinsa sellaisilla tavoilla, että muutokset yhdessä ulottuvuudessa vaikuttavat toisiinkin ulottuvuuksiin ja siten koko systeemin dynamiikkaan. Puhutaan kompleksisuudesta ja viheliäisistä ongelmista siksi, että yhden osaongelman ratkaisu usein pahentaa tilannetta muualla. Esimerkiksi jos lopetamme fossiilisen energian käytön tänään, talous, elinkeinot ja mm. ruoan saanti kärsivät kestämättömällä tavalla. Tämän tyyppiset tasapainoilutilanteet ovat osa monenlaista päätöksentekoa. Näissä tilanteissa joudutaankin usein valitsemaan kahden tai useamman epätäydellisen tai jopa huonon vaihtoehdon välillä. Päätöksenteossa vaikuttavat muun muassa arvot, maailmankuvat, taloudellinen todellisuus ja järjestelmän mahdollisuudet.
Lappalainen sanoo, että kulutukseen liittyvien ja muiden viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi tulee käyttää useita vipuja. Yksilön, perheiden, kotitalouksien, tuttavien ja ystävien piireissä painetta kestävyysajattelun suuntaan voi lisätä keskustelun ja toiminnan keinoin tavoilla, jotka muuttavat ajattelu- ja lähestymistapoja kuluttamiseen. Tällä tavoin paine muutokseen päätyy myös päättäjien agendalle ennen pitkää. Toisaalta painetta ja kannustusta (niitä kuuluisia keppejä ja porkkanoita) kestävään kulutukseen ja elämäntapaan tulee yhteiskunnassa jaella myös “ylhäältä alas”.
Kun puhutaan (yli)kulutuksen hillitsemisestä, puhutaan siis erittäin laajamittaisista asioista. Kulutus on olennainen osa talous-ulottuvuutta ja sitä, kuinka yhteiskunta toimii ja pitää itseään yllä. Kulutuksen muutosten myötä syntyy mm. maailmanlaajuisesti elinkeinoja. Nämä elinkeinot ovat sidoksissa planeetan materiaaliseen todellisuuteen, eli luonnonvaroihin ja ilmastoon. Huonot sadot yhtäällä voivat johtaa paikallisten viljelijöiden sekä tuotantoketjujen varrella elantonsa tekevien ihmisten elämien huomattavaan vaikeutumiseen. Tämä taas voi vaikuttaa muun muassa kansantalouksien tilaan ja hyödykkeiden saatavuuteen. Toisaalta, kun yhdessä paikassa viljely vaikeutuu ja tarjonta vähenee, hinnat kallistuvat ja toisella puolella maailmaa kysyntä lisääntyy. Näin on käynyt esimerkiksi kahvin tuotannossa: kun Brasiliassa on huono kahvivuosi, Papua-Uuden Guinean viljelijöillä on hyvän sadon sattuessa mahdollisuus tehdä paljon keskimääräistä enemmän rahaa. Vaikka kulutus ei juuri vähentyisikään, raha- ja materiaalivirrat muuttavat intensiteettiään ja painopisteitään. Suomalaisen kuluttajan näkökulmasta kahvi saattaa hieman kallistua, mutta samalla Brasiliassa viljelijät joutuvat miettimään muita elinkeinoja.
Talous- ja yhteiskuntajärjestelmät ovat siis väistämättä uudistuksen alla ja edessä. Pakotetaanko vanhat palikat uusiin koloihin, vai pitäisikö koko palikkalaatikko laittaa uusiksi? Joka tapauksessa kasvukipuja on tiedossa.
Artikkeli on julkaistu Globalisti-lehden numerossa 2/2022