Sodassa ja konflikteissa mikään ei ole yksinkertaista

Martti Ahtisaaren perustaman CMI:n rauhantyö on kansainvälisesti merkittävää työtä sen eteen, että maailman vielä joskus tulisi rauha ja ihmiset voisivat tehdä sovinnon. Seuraavassa jutussa CMI:n pitkäaikainen työntekijä kertoo kokemuksistaan.

Ultra Bra kuvaili biisissään Kahdeksanvuotiaana, kuinka kävi niin, että sodat ovat monimutkaisia kansallisia konflikteja, joissa ammutaan ja joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan, vaikka laulun kertoja katsoikin tienneensä kahdeksanvuotiaana, että maailma tuhoutuisi suurvaltojen kaksintaistelussa. Totta onkin, että sotia ja muita konflikteja leimaa nimenomaan monimutkaisuus. Muu tässä lapsuuteni lempibändin biisin sanoituksessa ei sitten pidäkään paikkaansa. Sodat voivat olla myös rajat ylittäviä ja niissä voi kuolla kerrallaan myös paljon ihmisiä. Oli sota sitten luonteeltaan millainen tahansa, monimutkainen se on joka tapauksessa.

Tähän monimutkaisuuteen on Elisa Tarnaala päässyt työssään tutustumaan. Hän on ollut vuodesta 2011 lähtien työssä Martti Ahtisaaren perustamassa konfliktinratkaisujärjestö CMI:ssä. Ennen tätä hän asui yli 20 vuotta ulkomailla. Suomeen hän palasi vahvana konfliktinratkaisun osaajana. 2010-luvun alkupuolella CMI:n työn yhtenä painopisteenä olivat Länsi-Afrikan maiden sisällissodat ja konfliktit. Tämä vei katseen sinne, miten sovinto ja rauhanratkaisu näissä maissa saataisiin tapahtumaan. Niinpä Tarnaalakin aloitti Afrikka- ja Länsi-Afrikka-tiimissä. Tämä tarkoitti erityisen paljon töitä Liberian ja myös esimerkiksi Norsunluurannikon ja Ghanan asioiden parissa. Rauhanvälitystä leimaavat kuitenkin tietyt maailman tapahtumia seuraavat trendit, ja niinpä Tarnaalakin siirtyi Arabikevään jälkeen käsittelemään Lähi-itää koskettavia asioita, joihin tarvittiin uutta näkökulmaa. Hän oli jo aiemmin saanut pitkän kokemuksen Latinalaisen Amerikan maissa, joiden konfliktit, siirtymäkaudet ja demokratian haasteet olivat samantapaisia kuin Lähi-idässä.

Kymmenkunta vuotta sitten perustettiin naisten rauhanrakennustiimi. Tarnaala toimii titteliltään vanhempana neuvonantajana, mutta työ on sitä, mistä pyyntöjä kulloinkin tulee ja millainen painotus CMI:n työssä on. Konfliktit ovat pitkiä ja projektit eläväisiä, joten CMI:n työntekijät tuskin ovat samassa työssä pitkään. Tarnaalan työn stressaavuutta tasapainottaa se, että hän saa työskennellä myös yhteiskuntahistorian dosenttia Helsingin yliopistossa. Hänelle on tärkeää, että hän voi välillä ohjata graduja ja vetää kursseja. Vaikka dosenttina toimimisella Tarnaala mitä todennäköisimmin aiheuttaa vuorostaan jonkin verran stressiä opiskelijoille, paistaa hänen haastattelustaan selkeä ammattitaito. Tarnaalalle tärkeää on se, kuinka CMI toimii neljässä maanosassa ja tiimeittäin. Hänellä on selkeästi myös ymmärrystä tämänkertaisen Globalistin teemasta, sovinnosta. Rauhanrakennusta ja rauhanvälitystä ei hänen mukaansa olisi ilman suurta ymmärrystä siitä, että sovinto olisi se, mihin pyritään. Sovinto on samalla iso poliittinen tavoite, mutta se on myös tapa tehdä asioita. Tarnaala luonnehtii sovintoa myös eräänlaiseksi metaforaksi – sen ei pitäisi tarkoittaa vain sitä, että sovinnon muodostamiseksi tehdään yksi workshop, tapahtuma tai konferenssi. Sovinto tuo yhteen erilaisia tapoja puhua siitä, miten rauhanomaiseen yhteiskuntaan päästään.

Erilaiset rauhanvälityksen toimijat toimivat rauhanvälityksen eri tasoilla. Korkealla tasolla johtajat päättävät tulitauosta ja perustuslain kaltaisista sodan ja rauhan peruspilareista. Yhteisötasolla koetetaan saada yhteisön eri jäseniä elämään keskenään rauhanomaisesti. Lisäksi on näiden välissä oleva taso, jossa toimii vallankäyttäjiä lähellä olevia ihmisiä ja organisaatioita, joilla on läheiset suhteet sodasta ja rauhasta päättäviin vallankäyttäjiin. CMI on toiminut pitkälti tällä tasolla, mutta Tarnaala painottaa, että muitakin tahoja tulisi ymmärtää. Merkittävää on yhteisötason ymmärrys siitä, että rauha on tärkeää ja että ihmiset haluavat elää samassa yhteiskunnassa ilman tarttumista aseisiin. Yhteisötasolla tällaisen vaatiminen olisi kuitenkin varsin epäoikeudenmukaista, mikäli poliitikkotaso ei suostuisi neuvottelemaan rauhasta.

Sovinnon saavuttamisessa tärkeää on muistaa myös ajan merkitys. Acehin kriisissä CMI oli 10 vuotta seuraamassa rauhanrakennusta ja tukemassa eri osapuolia. Ukrainan kriisissä CMI aloitti työnsä jo Krimin tilanteen käynnistyttyä vuonna 2014 ja jatkaa pitkäjänteistä työtään edelleen, jotta rauhalla on edellytykset sitten, kun Ukrainan kriisi joskus ratkeaa. Samoin järjestö on ollut pitkään Afrikassa tukemassa alueellisia toimijoita, mutta sen on tullut huomioida toiminnassaan se, ettei paikallisia alettaisi ohjailla liikaa. Tarnaala painottaakin kertomassaan, kuinka kriisit ovat nykyisin monimutkaisia, eikä pidä tulkita, että CMI yksin ratkaisisi niitä. CMI on pikemminkin toimija, joka on mukana tukemassa kriisinratkaisua yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Jos kriisi on luonteeltaan pidempi, paikalliset toimijat saattavat alkaa tuntea, että ulkomaisille toimijoille tulisi asettaa raja ja pitää päätoimijuus maan ihmisillä itsellään avuntarpeesta huolimatta.

Vaikka CMI ottaa osaa konfliktinratkaisuun ympäri maailmaa, ei se välttämättä kuitenkaan lähetä työntekijöitään konfliktikohteisiin. Järjestön työtä edesauttaa se, että sen suomalaisilla työntekijöillä on paikalliset kollegat, jotka ovat osa CMI:n tiimiä. Paikalliset työntekijät ymmärtävät konfliktialueen kieltä ja kulttuuria ja kaikkea sitä, mitä alueella ylipäätään tapahtuu. Ensin Skypen ja sitten Teamsin kaltaiset välineet ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä etänä tapahtuvaan kommunikaatioon Suomessa ja Brysselissä sekä konfliktialueilla olevien työntekijöiden kesken. Työntekijät pyrkivät tapaamaan toisiaan myös kasvotusten, mutta joissakin konflikteissa maan tilanne on sellainen, että tapaaminen tulee toteuttaa konfliktialueen sijaan kolmannessa maassa. Tällaisiksi maiksi Tarnaala nimeää ainakin Jemenin ja Libyan. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että turvallisuustilanne voi vaihdella myös maan sisällä: joskus pääkaupungissa on turvallista ja maaseudulla ei joillekin alueille voi mennä ollenkaan, kun taas joskus maaseudulla voi olla rauhallista ja pääkaupunki voi olla iskujen kohteena.

Tarnaalan kertomukset tuovatkin erinomaisesti esille sen, kuinka maailma ei suinkaan tuhoutuisi suurvaltojen kaksintaistelussa, vaan konfliktit ovat todellakin monimutkaisia. Omaa haastettaan tuo myös naisten asema rauhanvälityksessä – monestikaan konfliktinratkaisun keskiössä ei ole naisia, mutta oppositiossa, kansalaisjärjestöissä, tutkijoissa, toimittajissa ja muissa tämän konfliktinratkaisupöydän ympärillä olevissa toimijoissa naisia voi olla paljonkin. Jopa aseellisissa joukoissa on usein naisia enemmän kuin virallisesti tunnustetaan, eikä täten konfliktialueiden sukupuolten tilanne ole myöskään usein aivan yksinkertainen. Oppositiossa ja perustuslain puolustajina on usein paljon naisia. Heidän äänensä tuleekin saada kuuluviin. Siksi voidaankin pitää positiivisena, että CMI on melkeinpä alkuajoistaan edesauttanut digitaalista rauhanvälitystä, joka on yksi keino muiden joukossa ymmärtää ja analysoida konfliktia ja siitä saatavilla olevaa tietoa. Digitalisaatioon liittyy kuitenkin myös paljon ongelmia: esimerkiksi vihapuhe ja valetieto sosiaalisessa mediassa voivat aiheuttaa ongelmia konfliktitilanteissa – ja joskus tulevaisuudessa pahimmillaan olla jopa luomassa tällaisia tilanteita. Oman eettisen ongelmansa muodostaa varsinkin konfliktimaiden ihmisten silmissä myös se, että länsimaat luovat tietoalustoja, joille kerätään tietoa globaalista etelästä ja sen ihmisistä vailla tarkkaa tietoa siitä, mihin tällainen tieto oikeastaan varastoidaan.

Digitalisaatiolla ja digitaalisella rauhanvälityksellä on kuitenkin monia hyviä puolia CMI:n työn kannalta. Kun konfliktialueilla väki nuorenee, ei Ahtisaaren nimen mainitseminen automaattisesti enää avaa kaikkia ovia. Martti Ahtisaaren vuonna 2008 saama Nobelin rauhanpalkinto on merkittävä osa CMI:n perintöä ja arvomaailmaa, sillä presidenttimme tarina siitä, kuinka evakkolapsi päätyi julkisen koulutuksen kautta maailmalle, YK:n pääsihteeriksi ja lopulta perustamaan yhden merkittävimmistä konfliktinratkaisujärjestöistä, on merkittävä tausta sille, mistä CMI on saanut alkunsa. Kuten konfliktit, joita CMI on mukana ratkomassa, myös CMI itse kehittyy. Yhteiskunnan ja konfliktien monimutkaistuessa myös konfliktinratkaisutyö monimutkaistuu, ja niinpä CMI:kin tulee jatkossa kehittämään toimintaansa yhä edelleen, jotta sen mahdollisuudet osallistua konfliktinratkaisuun säilyvät yhtä tehokkaina ja Ahtisaaren perintöä kunnioittavina.

Artikkeli löytyy Globalisti-lehden numerosta 1/2024