Lähteä vai jäädä?

Ulkomaille lähtevältä vapaaehtoiselta vaaditaan kykyä itsereflektioon. Jos on lähdössä pelastamaan maailmaa, on ehkä parempi jäädä kotiin.

Oletko miettinyt vapaaehtoiseksi lähtemistä ulkomaille? Ehkä vapaaehtoisjakso näyttäytyy hyvänä mahdollisuutena kerryttää uusia taitoja, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja oppia uudesta kulttuurista. Toisaalta, ehkä olet tietoinen kritiikistä, joka kohdistuu lyhyisiin vapaaehtoisjaksoihin ja siihen, miten vapaaehtoinen voi toiminnallaan aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä paikallisessa yhteisössä. Tai ehkä olet lukenut, että Nepalissa 85 prosenttia orpokotien lapsista ei ole orpoja – hyväntahtoiset vapaaehtoiset ovat vain hyvä bisnes.

Viime vuosina erityisesti Yhdysvalloissa on puhututtanut vapaaehtoisturismi, jolla tarkoitetaan lyhytkestoista, yleensä muutaman viikon jaksoa globaalin etelän maissa, jonne mennään auttamaan esimerkiksi paikalliseen kouluun. Maksullisella jaksolla vapaaehtoiselle luvataan merkityksellisiä kokemuksia ja kiitetään tehdystä työstä.

Miten kansainväliseen vapaaehtoistyöhön tulisi suhtautua ja voidaanko se erottaa vapaaehtoisturismista?

Kohti horisontaalista yhteistyötä

Väitöskirjatutkija Martta Kaskinen Helsingin yliopistosta on tutkinut suomalaisia kehityskuvastoja ja -narratiiveja. Näistä kuvastoista ja kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä on Kaskisen mukaan löydettävissä samankaltaisia vallan vääristymiä.

– Mielestäni kansainvälisessä vapaaehtoistyössä ja vapaaehtoisturismissa on pohjimmiltaan kyse samoista asioista: mennään auttamaan ja pelastamaan ihmisiä, joiden oletetaan tarvitsevan apuamme. Se on jatkumoa kolonialistiselle ajattelulle.

Kaskinen viittaa valkoisen miehen velvollisuuteen ”sivistää” ja auttaa afrikkalaisia, mikä heijastuu nykypäivän vapaaehtoistyön asenteisiin. Toiminnan arvopohja, halu auttaa heikommassa asemassa olevia, juontuu kirkkojen lähetystyöstä ulkomaille.

Ongelmana Kaskinen näkee sen, että vapaaehtoistyössä keskitytään konkreettisiin ja yksilöllisiin tekoihin. Samalla häivytetään poliittista vastuuta ja globaaleja kysymyksiä.

– Yksilöllisyyttä korostaessa historiallinen konteksti jää täysin pimentoon. Pitää muistaa esimerkiksi, että Afrikan maiden köyhyydestä puhuttaessa kansainvälinen talousjärjestelmä on siihen tosi kytkeytynyt ja vallitseva tilanne mahdollistaa meille tietynlaisen elämän.

Kolonialistinen perintö on tiedotettu vapaaehtoistyön kentällä: puhutaan valkoisesta pelastajuudesta eli siitä miten valkoiset ihmiset kokevat velvollisuudekseen pelastaa ei-valkoiset ihmiset oletetusta kurjuudesta. Tässä ilmiössä taustalla on monesti myös kolonialistisesta historiasta kumpuavan syyllisyyden korjaaminen, mutta myös ajatus, että valkoisella ihmisellä olisi jotenkin automaattisesti parempaa asiantuntijuutta ja osaamista.

---

”Vapaaehtoisuuden taustalla on valta-asetelmia, joista on hyvä olla tietoinen.”

---

Vaikka Kaskinen näkee, että kansainvälisen vapaaehtoistyön ja vapaaehtoisturismin välillä on yhtäläisyyksiä valta-asetelmissa, hän myös ajattelee käsitteiden eroavan toisistaan.

– Vapaaehtoisturismin määrittely on helposti hähmäisempää, kun taas kansainvälinen vapaaehtoistyö pitää sisällään enemmän historiaa, rakennetta ja se on kontrolloidumpaa.

Siksi Kaskinen suositteleekin suosimaan vapaaehtoistöissä sellaisia toimijoita, joilla on pitkät perinteet ja myös hallinnollisia kuluja. Tällöin rakenteet ovat usein vakaammalla pohjalla ja työ on pitkäjänteisempää. Lisäksi Kaskisen mukaan toimijan luotettavuutta lisää se, jos vapaaehtoiselle on mietittynä jotkin kriteerit.

– Hyvä kysymys on myös pohtia, tekisitkö samaa työtä Suomessa kuin vapaaehtoisena ulkomailla?

Kaskinen miettii, että vapaaehtoistyö voi parhaimmillaan olla hyödyllistä molemmin puolin, mutta todennäköisesti vapaaehtoinen on se, joka hyötyy toiminnasta eniten.

– Vapaaehtoisen olisi hyvä reflektoida omia tavoitteitaan ja miettiä, miksi on lähdössä reissuun. Myöntää itselleen avoimesti, että lähtee hakemaan henkilökohtaisia oppimiskokemuksia.

Miten sitten tulisi toimia, jos globaalit asiat kiinnostavat ja kokee halua toimia yhdenvertaisemman maailman puolesta? Kaskinen kannustaa pohtimaan hieman uudellakin tavalla, miten yhteistyötä voisi tehdä ja miten se perustuisi vähemmän perinteiselle pohjoinen-etelä-asetelmalle ja globaalille vallalle.

– Tarvitsemme enemmän horisontaalista yhteistyötä. Tästä hyvä esimerkki on nuorten aktivismiverkostot, joissa osallistujat ovat ympäri maailmaa ja valtahierarkia ei ole niin vahva.

Vastavuoroista oppimista

10 vuotta sitten 21-vuotias Riina Leppänen lähti ensimmäisen kerran vapaaehtoistöihin ulkomaille. Leppänen suuntasi pieneen thaimaalaiseen kylään Kansainvälisen Vapaaehtoistyö ry:n (KVT) kautta. Myöhemmin Leppänen suuntasi vielä uudelleen vapaaehtoiseksi ulkomaille osana sairaanhoitajaopintojaan.

Kokemukset olivat keskenään hyvin erilaiset, mutta jättivät jäljen.

– Thaimaa oli sukellus paikalliseen kulttuuriin ja kokemuksena monella tapaa mullistava, koska olin ensimmäistä kertaa pidempään reissussa yksin. Thaimaan kohteessa keskiössä oli vastavuoroinen oppiminen ja ruohonjuuritason rauhantyö. Ugandassa taas korostui enemmän oma henkilökohtainen oppiminen.

Leppänen on nykyään KVT:n hallituksessa ja vetänyt myös vapaaehtoisleirejä Suomessa. Hän on huomannut monen vapaaehtoisen jakavan kokemuksen siitä, että vapaaehtoistyöjakso on tuonut itsevarmuutta, vahvistanut halua opiskella ja kaiken kaikkiaan ravistellut tapaa katsoa maailmaa.

– Kokemukset ovat muokanneet minua paljon, en jättäisi menemättä, Leppänen summaa.

Kansainvälinen Vapaaehtoistyö ry on kansalaisjärjestö, joka edistää ruohonjuuritasolla rauhaa, yhdessä tekemistä, yhdenvertaisuutta ja aktiivista kansalaisuutta. KVT:n kautta voi lähteä vapaaehtoistöihin ulkomaille tai tehdä vapaaehtoistöitä Suomessa. Vapaaehtoiset voivat osallistua pidemmälle ulkomaan jaksolle, joka on kuukaudesta vuoteen tai lyhyemmille leireille. Järjestö järjestää kulttuurien välistä vapaaehtoistoimintaa myös Suomessa.

– KVT:llä tiedostetaan ja ymmärretään kansainvälisen vapaaehtoistyön haasteet. Meille on tärkeää olla läpinäkyviä ja avoimia toiminnassamme. Voimme myös sanoa, että välillä suurin hyöty työstä on vapaaehtoiselle itselleen.

KVT:n kautta voi periaatteessa kuka tahansa yli 18-vuotias lähteä vapaaehtoistöihin. Lähtijät haastatellaan Suomessa ja joskus myös vastaanottavan tahon osalta. Joissain kohteissa voi myös olla vaatimuksena jokin tietty ammattiosaaminen. Ennen lähtöä vapaaehtoisten tulee osallistua koulutukseen, jossa käydään läpi vastuullista vapaaehtoisuutta ja mietitään jokaisen motiiveja lähteä matkaan.

– Meillä sanotaan suoraan vapaaehtoisille, että jos haluat lähteä pelastamaan maailmaa niin meidän kautta se ei ole mahdollista.

Leppänen ei näe, että KVT:n toiminta olisi osa vapaaehtoisturismia – he eivät tuota taloudellista voittoa ja vapaaehtoistyövaihdot toteutetaan pääosin täysin vapaaaehtoisvoimin. Tarve vapaaehtoistyölle lähtee Leppäsen mukaan paikallisten toimijoiden tarpeesta, hankkeet eivät ole koordinoituja Suomesta käsin.

– Vapaaehtoisille korostamme sitä, että matkaan lähdetään vastaanottavaisin mielin – oppimaan puolin ja toisin. Haluaisimme myös tehdä työtä enemmän vastavuoroisesti, mutta käytännössä globaalin etelän maista ei vielä saavu vapaaehtoisia Suomeen.

Leppänen näkee, että kansainvälisen vapaaehtoistyön kenttä on laaja: mukaan mahtuu huippuammattilaisia esimerkiksi kirurgeja sota-alueilla ja toisessa ääripäässä on epäeettisesti norsuja pelastava organisaatio, jossa turistit puuhastelevat.

– KVT kuuluu kansainväliseen Service Civil International -verkostoon, jossa käymme tasaisesti keskustelua esimerkiksi kolonialismin juurista vapaaehtoistyössä.

Vaikka vapaaehtoistyö ei näyttäydy Leppäsellekään mustavalkoisena näkee hän kokemuksen parhaimmillaan vastavuoroisena oppimisena ja kulttuurien välistä ymmärrystä lisäävänä toimintana.

– Meidän tulee tiedostaa asian eri puolet, pitää perehtyä ja kouluttautua. Toimia omien arvojen mukaan ja elää avoimin mielin uutta oppien, Leppänen toteaa.

 

Juttu on julkaistu Globalisti-lehden numerossa 1/2025