Syyrian jälleenrakennus ei onnistu ilman kansalaisyhteiskuntaa ja paikallista toimijuutta

Syyrian jälleenrakennus ei voi onnistua ilman paikallisten yhteisöjen omaa toimijuutta. Aiemmat epäonnistumiset Irakissa ja Afganistanissa osoittavat, että ulkoa johdettu jälleenrakentaminen ilman kansalaisyhteiskunnan osallistumista ei luo kestävää rauhaa. Nyt kansainvälisellä yhteisöllä on mahdollisuus toimia toisin.

Elämme aikaa, jolloin maailma on yhä enenevissä määrin militarisoitumassa. Lainatakseni YK:n pääsihteeri António Guterresiä ”Maailma käyttää paljon enemmän rahaa sodankäyntiin kuin rauhan rakentamiseen.” Kansainvälisellä yhteisöllä on ehdottomasti ollut myös onnistumisia ainakin suhteellisen kestävän rauhan saavuttamiseksi eri puolilla maailmaa. Esimerkkeinä tästä toimivat Pohjois-Irlannissa 1990 luvulla pitkänperjantain sopimukseen päättynyt sota sekä Itä-Timorissa YK:n tukema kansanäänestys, joka johti Indonesian miehityksen päättymiseen ja maan itsenäistymiseen vuonna 2002. Vaikka haasteita on ollut, väkivalta on suurelta osin loppunut ja maat ovat säilyneet itsenäisenä ja demokraattisena valtioina.

Kansainvälinen yhteisö on kuitenkin epäonnistunut erityisesti Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella. Irak ja Afganistan ovat varteenotettavia esimerkkejä tästä. Tulevana haasteena kansainvälisellä yhteisöllä on Syyrian jälleenrakennus.

Opiskelen yhteisöpedagogiksi erikoistuen järjestötyöhön humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja siksi näkökulmani Syyrian jälleenrakentamiseen keskittyy kolmannen ja neljännen sektorin toimijoihin; naapurustoihin, perheisiin ja paikallisiin järjestöihin.

Irakin jälleenrakentamisesta Maailmanpankin raportissa ”The Reconstruction of Iraq after 2003” todetaan, että kansainvälisen yhteisön tulisi tukea paikallisia rakenteita eikä pakottaa niitä ulkoa käsin. Irakissa käytettiin valtavia summia maan uudelleenrakentamiseen, mutta yhteisölähtöinen jälleenrakentaminen ja paikallisen toimijuuden korostaminen jäi käytännössä huomiotta. Myös kansainvälisten järjestöjen interventiot epäonnistuivat usein juuri sen vuoksi, että ohitettiin paikalliset instituutiot ja kulttuurinen ympäristö jäi pimentoon. Tästä meidän tulisi oppia erityisesti sen, että kestävän jälleenrakennuksen täytyy vahvistaa olemassa olevia paikallisia rakenteita ja antaa yhteisöille todellinen päätösvalta.

Afganistan on toinen tapaus, josta saimme kipeän läksyn: Ilman paikallista vastuuta ja alhaalta nousevaa toimintaa, edes massiiviset investoinnit eivät luo kestävää perustaa. Afganistanissa rakennettiin infrastruktuuria vuosikymmenien ajan, ilman että paikallisyhteisöjä osallistettiin ainakaan tarpeeksi. Koska paikallisyhteisön omaa roolia ei priorisoitu, koko järjestelmä lähes romahti kuin yhdessä yössä yhdysvaltojen vetäytyessä pois maasta vuonna 2021.

Elämme parhaillaan aikaa, kun Syyriaa ollaan jälleenrakentamassa. Kansainvälisellä yhteisöllä on nyt mahdollisuus toimia toisin ja aloittaa rakentaminen ennen kaikkea alhaalta ylöspäin. Ottaen huomioon edellä mainitut paikalliset olosuhteet, kulttuuri, arvot, elämäntavat ja ihmisten visiot Syyrian yhteiskunnalle. Syyriaan liittyvässä uutisoinnissa korostuvat edelleen suuret rahasummat, investoinnit, kansainväliset konferenssit, humanitaarinen apu ja diplomatia, joiden merkitystä ei voi tietenkään väheksyä. Samalla meidän tulee kuitenkin oppia aikaisemmista virheistä ja aidosti kuunnella paikallisia yhteisöjä ja yhdessä löytää ratkaisuja, jotka sopivat juuri Syyrian kontekstiin.

Kestävän rauhan saavuttamiseksi meidän tulee tukea paikallista toimijuutta, rakentaa luottamusta ja toimia tavalla, jossa korostuvat molemminpuolinen kunnioitus.

Kriisialueet eivät ole tyhjiä tauluja, jonne ulkopuoliset voivat mennä yksinkertaisesti piirtämään uusia instituutioita ja toimintatapoja. Alueilla on rikkaita yhteisöjä, kulttuureja ja perinteitä. Paikalliset yhteisöt toimivat kuin liimana, joka pitää valtion kasassa.

Näen Syyrian jälleen rakentamisen testinä koko kansainväliselle yhteisölle. Olemmeko oppineet aiemmista virheistä vai toistammeko samat virheet jälleen kerran?

Kolumni löytyy Globalistin numerosta 1/2026