Nuoret, arvot, eriytyminen, yhteinen ymmärrys – mitä tämä on?

Kuten eräässä tosi tv -ohjelmassa konsanaan, katsomme päätelaitteiltamme totuutta kärjistäviä, tunteita herättäviä videoita. Luemme otsikoita nuorten arvojen eriytymisestä. Ynnäämme nämä yhteen ja huolestumme: mitä kävi yhteiselle ymmärrykselle, harmoniselle yhteiselolle? Totuus on kuitenkin monitahoisempi, muistuttaa hätiin pyydetty asiantuntija.

Kuten usein moniulotteisten käsitteiden pohtimisen aloittamiseksi, täytyi minun tämänkin lehden teeman kohdalla herätellä aivosolujani etsimällä nimeltä mainitsemattoman verkkohakukoneen avulla sille antonyymejä eli vastakohtia. Vastaukseksi sain niinkin ajatuksia ruokkivan käsitteen kuin ”yhteisymmärryksen puute”, minkä lisäksi hakukoneen tekoälyominaisuus (jota en ollut lopulta onnekseni kytkenyt pois päältä) ei-mihinkään-lähteeseen perustuen liitti listaan mm. sanan erimielisyys.

Koska itse liitän erimielisyyteen ainakin kaksi eri merkitystä, päätin tutkia, josko joku itseäni fiksumpi olisi osannut laatia tälle hieman tarkemman määritelmän. Wikisanakirja tarjosi niitä kaksi: ”se, että joku on erimielinen jostain asiasta” sekä ”yksimielisyyden puute jostain asiasta”. Vaikka tässä maailmanajassa kriittinen suhtautuminen tekoälyn tuottamaan tekstiin on odotusarvoista, tarjosi tämä kanssakäyminen oivan lähtöpisteen yhteisymmärryksen ja siihen liittyvien ilmiöiden pohtimiselle. Olin siis eri mieltä erimielisyydestä ja lähdin pohtimaan, mitä se mahtaa merkitä yhteisymmärryksen kannalta.

Näitä määritelmiä on erityisen hankalaa hyväksyä siksi, että niiden pitäessä paikkaansa yhteisymmärrys olisi lähes olematon ja kaiken lisäksi mahdoton saavuttaa; olisi epäinhimillistä tai vähintään epämukavaa olla jatkuvasti yksimielisiä tai epäerimielisiä. Vaikka en missään vaiheessa ole suhtautunut mihinkään näistä tutkimukseni tuloksista varsinaisesti asioiden todellista laitaa tarkasti kuvaavina totuuksina, tarjosivat ne lopulta mahdollisuuden hedelmälliseen ajatusleikkiin sekä aasinsillan erääseen erityisesti viime vuosina paljon puhuttaneeseen aiheeseen.

Voisiko ollakin niin, että edellytämme yhteisymmärrykseltä yhä enemmän yksimielisyyttä?

Tällainen johtopäätös on helppo tehdä, sillä kuten tiedämme, elämme sosiaalisen median ja algoritmien kulta-aikaa. Puhutaan paljon kuplautumisesta, kaikukammioista, maailmojen eriytymisestä. Samanhenkisten ihmisten löytäminen on helpompaa kuin koskaan aiemmin. Toisaalta omista näkemyksistä ja arvoista poikkeavaa sisältöä täytyy hakea erikseen yhä useammin. Onko yhteisymmärrys siis menettänyt merkitystään, jos sitä ainakin somessa voi tavoitella lähinnä vain oman viiteryhmän tai ”kuplan” kesken? Kuuletko jo polarisaatiokellojen soivan?

Kun puhutaan algoritmien ja kuplautumisen haitoista, on vain luonnollista vetää suora yhteys nuoriin; noihin sosiaalisen median vasalleihin, jotka eivät muuta teekään kuin radikalisoidu tai vähintään saa vahvistusta omien näkemystensä oikeellisuudesta villissä interwebsissä. Viime vuosina maailmalla on yhä enenevissä määrin huolestuttu nuorten eriytyvistä arvomaailmoista, ja syyllistä haetaan sosiaalisesta mediasta.

Pitäisikö tästä tosiaan olla huolissaan myös Suomessa? Onko tulevaisuuden yhteisymmärrys uhattuna?

Kysytään asiantuntijalta!

Haastattelin juttua varten Nuorisoalan vaikuttamisen asiantuntija Annika Nevanpäätä. Nevanpää arvioi nuorten polarisaation ja arvojen eriytymisen olevan väistämättä kytköksissä yhteisymmärrykseen. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on eritoten päivitelty politiikan nelikentän vasemmisto–oikeisto ja konservatiivi–liberaali-akseleille sijoittumisen eriytymistä – arvoilla viitataan siis lähtökohtaisesti poliittisiin näkemyksiin. Nevanpään mukaan poliittinen kiinnostus onkin tällä hetkellä historiallisen korkealla, mutta samalla nuorten sijoittuminen nelikentällä on muuttunut.

“Keskeltä on kadottu”

Nuorten poliittisessa identifioitumisessa on tapahtunut muutoksia suhteellisen lyhyessä ajassa. Nevanpään mukaan nuoret eivät enää yhtä usein sijoita itseään poliittisen nelikentän keskelle. Vasemmisto–oikeisto- ja liberaali–konservatiivi-akseleilla ääripäät vetävät yhä enemmän puoleensa, ja “en osaa sanoa” -vastaukset ovat olleet kasvussa.

“Nuorilla on hirveä tarve liittää itsensä johonkin ryhmään sen sijaan, että sanoisivat olevansa jossain tässä välissä.”

Tämä ei kuitenkaan tarkoita johonkin tiettyyn puolueeseen kiinnittymistä, vaan nimenomaan arvopohjaista identifioitumista. Kiinnostus politiikkaan kasvaa, samoin tarve kuulua johonkin poliittiseen ryhmään arvopohjaisesti. Politiikkaan osallistuminen taas ei ole pysynyt näiden kehityskulkujen kyydissä, mikä huolestuttaa Nevanpäätä.

Suomi ei ole kopio maailmalta

Suomalaisessakin mediassa taannoin laajasti uutisoidut kansainväliset tutkimustulokset arvojen kahtiajaosta luovat kuvaa globaalista kehityskulusta, josta tulisi olla huolissaan myös täällä Euroopan koillisnurkassa. Nevanpää kuitenkin hylkää ajatuksen ilmiön universaaliudesta; globaalilla tasolla käydyt keskustelut arvomaailmojen eriytymisestä eivät ole automaattisesti liitettävissä suomalaiseen kontekstiin.

Siinä missä kansainvälisissä keskusteluissa puhutaan paljon nuorten miesten konservatisoitumisesta, Suomessa tilanne on toinen: vuoden 2024 Nuorisobarometrin mukaan binäärisesti jaoteltujen sukupuolten väliset erot johtuvat ennen kaikkea siitä, että nuoret naiset ovat yhä liberaalimpia.

“Kyllähän nuoret tässä maassa ovat ennen kaikkea liberaaleja. Konservatiivisten nuorten osuus on paljon pienempi”, Nevanpää muistuttaa.

Asiantuntija painottaa, että mediassa kansainvälisiä ja kotimaisia tuloksia sekoitetaan helposti. Siksi niin päätöksentekijöille kuin tavan tallaajillekin on tärkeää muistuttaa, mitä Suomessa oikeasti tapahtuu.

Arvojen eriytyminen ei ole ongelma – mutta taustalla voi olla ongelmia

Nevanpää näkee ilmiötä julkisessa keskustelussa tulkittavan liian yksioikoisesti. Erilaiset mielipiteet ja näkemykset tulisi nähdä ennen kaikkea yhteiskuntaa eteenpäin vievänä asiana, ei välittömän negatiivisina. Hän kertookin esimerkiksi tiiminsä tekemillä eduskuntavierailuilla painotettavan, että ilmiössä tulisi nuorten identifioitumisen jakautumisen sijaan keskittyä siihen, miten tilanteeseen on päädytty tai millaisia merkityksiä identifioitumisella nuorille on.

Usein kansainvälisen tason eriytymiskeskusteluissa ollaan huolissaan erityisesti nuorten miesten radikalisoitumisesta, mikä Nevanpään mukaan on Suomessa varsin pieni ilmiö. Meillä se kytkeytyy olennaisesti arvomaailmojen ulkopuoliseen polarisaatioon, joka on pohjimmiltaan lähtöisin yhteiskunnallisesta osattomuudesta ja eriarvoisuudesta. Lisäksi yksilöllisten arvojen yhteiskunnallinen korostuminen ja yhteisöllisyyden puute voivat johtaa katkeriin ajatusketjuihin ja edelleen radikalisoitumiseen.

Nevanpää uskookin arvomaailmojen eriytymisen olevan ennen kaikkea yhteydessä sosioekonomiseen eriytymiseen, ja näkee politiikan tulevan mukaan vasta myöhemmin. Hän nostaa esille esimerkiksi koulutustason segregoitumisen sukupuolten välillä sekä sen, miten oppivelvollisuuden laajenemisesta huolimatta pelkän perusasteen koulutuksen varaan jäävien määrä ei ole juurikaan laskenut.

Algoritmit: ongelma vai ratkaisu?

Mitä tulee sosiaalisen median vaikutukseen arvomaailmojen eriytymiseen, ei asia ole Nevanpään mielestä niin yksioikoinen.

“Algoritmeilla on polarisaatiota kärjistäviä ominaisuuksia, mutta niiden ansiosta moni löytää myös yhteisöjä, joita ei muuten löytäisi.”

Hän nostaa esimerkiksi pienillä paikkakunnilla asuvat sateenkaarinuoret, joille some voi olla tärkeä voimavara ja keino löytää kaltaisiaan ihmisiä. Eri alustoilla on myös tärkeä rooli nuorten poliittisessa osallistamisessa, sillä ne mahdollistavat vaalien ja kampanjoinnin saavutettavuuden nuorille ehdokkaille. Nevanpään mukaan sosiaalinen media algoritmeineen onkin ennemmin tuonut uuden kerroksen yhteiskunnalliseen ja arvoihin liittyvään keskusteluun kuin saanut aikaan välittömän negatiivisia vaikutuksia.

Nevanpää kertoo olevansa huolissaan mahdollisesta me vastaan te -ajattelun kehittymisestä sekä siitä, voisiko tällainen kehityskulku johtaa esimerkiksi omista poikkeavien katsantokantojen leimaamiseen vihollisleireiksi. Hän kuitenkin näkee huolen olevan tämänhetkisestä arvoeriytymiskeskustelusta erillään:

“Eihän se, että liberaali–konservatiivi-jakauma on suuri, tarkoita radikalisoitumista tai vihamielisyyttä toisia kohtaan.”

Vihamielisyyksien tai vihollisleireiksi leimaamisen välttämiseksi Nevanpää painottaakin asioiden tärkeyden korostamista ”joukkueen” tai puolueen sijaan.

Mitä on yhteisymmärrys?

Siinäs kuulitte – arvojen eriytymisestä ei tarvitse olla huolissaan sellaisenaan. Huolen tai kiinnostuksen pitäisikin kohdistua ilmiön taustatekijöihin mahdollisimman monipuolisen ja totuudenmukaisen kuvan saamiseksi.

Yhteisymmärrystä olisi hyödyllistä tarkastella samasta vinkkelistä. Harmonisen yhteiselon taustalla harvemmin on puhdasta yksimielisyyttä, varsinkaan kun on kyse isoista ihmismassoista. Yhteisten asioiden hoitaminen vaatii yhteistyötä, jonka peruspilarina on avoin keskustelu erimielisyyksistä huolimatta ja siltojen rakentaminen siellä, missä näkemykset kohtaavat.

Tulevaisuuden yhteisymmärryksen kannalta vaikuttaisikin olevan tärkeää, että asioista puhutaan niiden todellisilla nimillä ja taustatekijät huomioon ottaen. Löyhin perustein tehdyt oletukset Suomen nuorison ajatusmaailmojen hälyttävyydestä ja somesta pahan pesäkkeenä uhkaavatkin polttaa uusien siltojen rakennusmateriaalit ennen edes piirustusten valmistumista. Siltojen, jotka olisivat olleet rakenteilla niin itse nuorten kuin nuorten ja muiden ikäryhmien välille.

Riskit on kuitenkin tärkeä tunnistaa. Niillä kuuluisilla algoritmeilla on myös kärjistäviä vaikutuksia, jotka luovat hedelmälliset olosuhteet Nevanpään mainitseman me vastaan te -ajattelun synnylle.

Täytyykin muistaa, ettei yksimielisyys ole aina tavoittelemisen arvoista, saatikka mahdollinen asiainlaita. Samanmielisyys olisi tylsää eikä pakottaisi käymään hankaliakin keskusteluja erimielisten kanssa – keskusteluja, joiden kautta lopulta rakennetaan yhteisempää ymmärrystä maailmasta.

Juttu löytyy Globalistin numerosta 1/2026