Kuukauden changemaker 12/2012

Tällä palstalla esitellään kuukausittain joku eri puolilla Suomea asuvista ja eri tavoin Changemakerin toiminnassa mukana olevista vapaaehtoisista.

EllaKuka olet?
– Olen Ella, 20-vuotias teekkari Otaniemestä.

Mitä vietät vapaa-aikaasi?
– Elämä sujuu aika kivasti opiskelijajärjestöjen juttuja puuhaillessa. Sen, mikä muusta jää, käytän nukkumiseen ja liikuntaan.

Kerro vielä kolme asiaa itsestäsi
– Haaveilen rauhallisista aamuista, ilman mitään kiirettä minnekkään. Pidän shakin peluusta, mutta sen kaltaisen älykkään toiminnan sijaan kulutan aikaani kertomalla huonoja vitsejä. Tämän kysymyksen sijaan olisin mieluusti kuvaillut itseäni kolmella indefiniittipronominilla.

Miksi olet changemaker?
– Changemaker antaa minulle toisaalta enemmän tietoa maailman tilasta, mutta myös keinon purkaa siitä syntyvää maailmantuskaa.

Kenelle suosittelisit verkostoa ja miksi?
– Suosittelisin verkostoa yhteiskuntatietoisille ihmisille, joilla on intoa vaikuttaa asioihin.

Paras muistosi tai kokemuksesi Changemakerissä?
– Onhan tässä kaikkea huikeaa tullut koettua vuosien aikana. Ehkäpä paras on kuitenkin vuoden 2009 Kännykkäsi todellinen hinta -kampanjan lanseeraustempaus Helsingissä. Se oli ensimmäinen isompi tempaus, johon osallistuin ja sinnekin tuli lähdettyä vähän extempore. Päivän jälkeen oli hyvä fiilis. Tuntui, että oli oikeasti tuli vaikutettua.

Jos voisit olla päivän ajan kuka tahansa, kuka olisit ja miksi?
– Olisin Aku Ankka. Siinä on innovatiivinen kaveri, joka tosin kanavoi luovuutensa vähän väärin. Kenties Akulta kuitenkin tarttuisi vähän hulluja ideoita, miten vaikuttaa maailmaan tai ainakin lähiympäristöön. Toivottavasti positiivisesti.

Jos voisit korjata yhden epäkohdan maailmassa, mikä se olisi?
– Poistaisin ylikuluttamisen ja yli maapallon varojen elämisen, että maailmanloppua ei tarvitsisi pohtia taas ensi joulukuussa.

Terveisesi muille muutoksentekijöille?
– Viettäkää mukava joulu ja rentoutukaa kunnolla!