Parempi elämä

”Mzungu, Mzungu!” huutelevat Makumiran kylän lapset, kun pistäydyn yliopiston portin ulkopuolella sijaitsevalla kylätiellä hedelmäostoksilla. Mzungu tarkoittaa valkoihoista, länsimaalaista ihmistä swahilin kielellä, joka on Itä-Afrikan yleiskieli.

Olen kolmatta kertaa Afrikassa. Ensimmäisen kerran lensin Namibiaan Suomen Lähetysseuran esikoulutusharjoitteluun. Siellä teimme sisareni kanssa musiikkiprojektin luterilaisen kirkon päiväkoteihin ja koimme unohtumattoman matkan rikkauden ja köyhyyden välimaastossa eläen. Toisen kerran vierailin Keniassa, jossa edustin Suomen Changemakeria kansainvälisen Changemakerin jokavuotisessa kokouksessa ja osallistuin kenialaisten changemakerien, eli Kenyan Youth Climate Networkin järjestämään ilmastokonferenssiin. Tansaniaan tulin tammikuun lopussa vaihto-oppilaaksi Sibelius-Akatemiasta. Opiskelen täällä enimmäkseen itäafrikkalaista musiikkia yhden lukukauden ajan. Tällä reissullani elän siis nuorten ja kaltaisteni yliopisto-opiskelijoitten parissa. Silti elän ihan erilaista elämää, kuin se opiskelijaelämä, mistä tammikuussa Suomesta lähdin.

Suomessa olen syntynyt yhteen maailman rikkaimmista maista ja ystäväni täällä yhteen maailman köyhimmistä. Ongelmia on kaikkialla, ne ovat vaan eri paikoissa erilaisia. Tansanialaiset ovat kuunnelleet kummastunein ja huolestunein ilmein, kun olen kertonut ihmisten yksinäisyydestä, masennuksesta ja syrjäytymisestä. Siitä, että rahaa ehkä saa valtiolta täyttämällä miljoona kaavaketta, mutta rahalla ei voi ostaa onnellista elämää, tai edes yhtä lämmintä halausta, joka saattaisi muuttaa jonkun elämänsuunnan täysin. Yksinäisyys ei ole Tansaniassa ongelma. Täällä osataan yhä elää yhteisössä, perheen ja suvun jäsenenä, ystävänä toisille, ihmisenä ihmiselle. Vahvan yhteisön avulla yksittäiset ihmiset voivat selvitä pienemmistä taloudellisista ongelmista voidessaan tukeutua toisiinsa. Tunnettu afrikkalainen sanonta pitää kaikessa paikkansa: ”I am because we are, we are because I am”.

Onko elämä sitten parempaa Tansaniassa kuin Suomessa? Yliopiston poikien lempileikki on kosia minua kilpaa. Se on yleensä minustakin aika hassua, jos ei lasketa ärsyttäviä vänkääjiä mukaan. Kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat huipussaan, minun ei ikinä tarvitse kantaa painavia tavaroita itse ja saan apua ja seuraa aina, kun sitä haluan. Monta kertaa olen kuitenkin kosijoiltani tiedustellut, minkä ihmeen takia he haluavat minut vaimokseen? Vastaus lienee selkeä, vaikkei sitä sanotakaan ääneen: Olen mzungu, siis kävelevä lompakko. Se, että vaikka kuinka monet täysin tuntemattomat haluavat puolisokseen minut, koska olen rikas, kertoo kuitenkin aika paljon. Selittelen kosijoilleni aina isoon ääneen, kuinka olen kasvanut kulttuurissa, jossa tunnetaan käsite ”sukupuolten välinen tasa-arvo”, eikä nainen tee kaikkia kotitöitä, vaan kouluttautuu siinä missä mieskin ja tekee ihan mitä töitä vaan. Yleensä vielä korostan, että olen sitä paitsi mahdottoman laiska siivoamaan ja, että kannattaisi vaan ottaa minua ahkerampi tansanialainen vaimo, niin pääsisivät paljon helpommalla elämässä. Vaikka on varmaan aika erilaisia mielipiteitä siitä, mikä on elämässä helppoa.

Suomessa on rahaa, Tansaniassa yhteisöllisyys. Yhteisöllisyyteen kuuluu monesti myös yhteisomistajuus. Ensin minua ärsytti se, että kaikki samaa asuntolavessaa käyttävät kahdeksan tyttöä myös alkoivat oitis käyttämään minun vessapaperiani, ja se tietenkin loppui alta aikayksikön. Sitten ajattelin, että minä olen kuitenkin tämän vessatalouden kiistelemättä rikkain. Aloin ostaa vessapaperia triplamäärän ja ajatella, että voihan sitä kehitysyhteistyötä näinkin tehdä.

Tämä elämäni Tansaniassa saa minut haaveilemaan täydellisestä maailmasta, sellaisesta, jossa kaikki ihmiset osaisivat elää kohtuudella ja säästäen niin, että kaikille riittää. Ihmiset olisivat myös niin täynnä rakkautta, että he huolehtisivat toinen toisistaan ja juurikin siitä, että kaikille aina riittää. Kaukanakin asuvasta tulisi lähimmäinen, olisimme lähimmäisiä kaikki. Olisi niin sopusointuista, että täydellinen rauha tulisi maailmaan. Sellaista olisi parempi elämä!

Kirjoittaja on Changemaker-aktiivi, entinen tiimiläinen ja rauharyhmäläinen. Tällä hetkellä hän opiskelee vaihto-oppilaana Pohjois-Tansaniassa, Makumiran luterilaisen yliopiston musiikin osastolla.