Yritysvastuuseen on velvoitettava lailla

Olen päässyt viime viikkoina katsomaan kaksi ajatuksia herättävää elokuvaa: suklaasta kertovan Drk side of Chocolate:n ja vaatteista kertovan The true Cost:n. Nämä ovat sitä elokuvatyyppiä, josta tietää syödä popparinsa etukäteen, koska kohta ne eivät enää maistu. Välillä on kuitenkin hyödyllistä katsoa sellaista, mistä suuttuu oikein kunnolla.

Molemmissa elokuvissa toistuu sama kaava: globaali kauppa onnistuu tarjoamaan meille mitä kattavimman variaation halpoja tuotteita eri puolilta maailmaa. Se ei kuitenkaan kykene huolehtimaan siitä, että kuluttamamme tuotteet ovat eettisesti valmistettuja. Huonot työolot, alhaiset palkat, järjestäytymisoikeuksien polkeminen, lapsityövoima ja orjuus ovat maailmankaupan arkipäivää.

Yritysmaailman puolelta sanotaan, että valta on kuluttajalla: sitä tuotetaan, mitä ostetaan. Perustelu on onneton. Kellään ei ole oikeutta tuottaa jotain epäeettisesti vain sillä perusteella, että joku on sitä valmis ostamaan ta koska joku muukin tekee niin. Yritystoiminnan tulee pyöriä lakien mukaan ihan riippumatta siitä kiinnostaako kuluttajia asia vai ei. Jos epäeettinen toiminta ei ole lailla säänneltyä, se tulee pikimmiten säännellä.

Jotta estäisimme voiton tekemisen sorrolla, meidän tulee ensinnäkin velvoittaa yritykset tietämään, mitä ne tekevät. Yritykset sanovat, etteivät tiedä alihankintaketjujaan. Avoimuutta varten voidaan kuitenkin tehdä lainsäädäntöä. Tämän lisäksi voidaan sitten säännellä sitä, mitä alihankintaketjuista saa löytyä ja mitä ei. Ei helppoa, mutta ei myöskään missään nimessä utopistista tai mahdotonta.

Itse asiassa näin on jo tehtykin. Ranskassa on säädetty laki, jonka mukaan yrityksen on tehtävä arvio sen alihankintaketjuun sisältyvistä ihmisoikeuksien, perusoikeuksien, terveyden tai ympäristön vaarantavista tekijöistä sekä luotava suunnitelma tällaisten väärinkäytösten estämiseksi ja pistettävä se täytäntöön. Euroopan laajuisesti samaa kehitystä osoittaa konfliktimineraalien kaupan estämiseen laadittu direktiivi. Tätä, harmillisesti loppusuoralla vesitettyä, mutta silti selvästi tyhjää parempaa direktiiviä edelsi vuosien aktiivinen työ kansalaisyhteiskunnassa, jossa myös Changemaker oli mukana Kännykäsi todellinen hinta-kampanjalla.

Suomessa Finnwatch vaati alihankintaketjujen eettisyyttä vuoden vaihteessa uudistettuun hankintalakiin, joka ohjaa julkisen puolen kilpailutusta. Harmillisesti uusi hankintalaki ei tällaista edellytä, vaan jättää eettisyyden painottamisen vapaaehtoiseksi. Nyt olisikin kuitenkin toivo, että kunnat tekisivät itselleen uusia, tiukempia hankintasääntöjä näin kuntavaalien jälkeen.

Mitä tulee kuluttamiseen – niin kauan kuin eettisyyteen velvoittava lainsäädäntö ei ole kattavaa, voimme kuluttajina olla luomassa positiivista kierrettä ostamalla sellaisia tuotteita, jotka edistävät hyvää. On kuitenkin tärkeää, että meidän ei ole pakko olla vain kuluttajia. Meillä on enemmän valtaa kansalaisina.

Kirjoittaja on pitkän linjan Changemaker-aktiivi.