Aikansa kutakin

Minulla ei oikeastaan olisi aikaa kirjoittaa tätä: pitäisi lukea perjantain ylppäreihin. Sillä opiskelijan pitää osoittaa älliä kirjoittamalla älliä. Eikä itse asiassa olisi aikaa siihenkään: pitäisi olla Tansaniassa kaivamassa kaivoja ja parantamassa vaivoja. Sillä nythän on muutoksen aika.

Mihin sitten laittaa aikansa? Raamatussa sanotaan, että aika on kylvää ja aika on niittää, mutta ei nykyihminen kylvä eikä niitä, vaan ostaa nisunsa supermarketeista, joilla on tätä nykyä laajennetut aukioloajat.

Aika juoksee ja ajan hammas on terävä. Kiitävi aika, ja miespolvet painuvat unholaan. Mutta yhtä lailla unohtuvat maailman kurjat ja nälkäänäkevät. Olisi korkea aika auttaa, mutta työajat eivät jousta. Eikä sunnuntaikirkossakaan se risti ole punainen.

Kaiken pitää olla valmista ajoissa ja se ajoissa on eilen. Tehokkuuden taikasana on aikajana.

Aikalaistodistajat eivät ikinä huomaa luiskahtaneensa ajasta allikkoon.

Niin, mutta mihin sen aikansa sitten panee? Aika kinkkinen kysymys.