Tiimiläisyydestä

Changemakerin syksyinen jäsenkokous on jo ovella ja samoin on aika valita uusi tiimi. Hakemista pohtiessa saattaa joitakin askarruttaa, mitä tiimiläisyys oikeastaan on ja mitä se vaatii. Siksipä kerronkin vuodesta tiimissä omasta näkökulmastani.

Toimin vuoden 2012 tiimissä paikallisryhmävastaavana eli kiertelin paikallisryhmiä, olin järjestämässä paikallisryhmäpäiviä ja pidin muutenkin yhteyttä paikallisiin Changemaker-toimijoihin. Toki vuotta on vielä jäljellä, eikä homma ole läheskään loppunut. Paikallisryhmävastaavia on onneksi tiimissä kaksi, joten homma jakautuu, eikä aivan kaikkia ryhmiä ei yksin tarvitse reissata läpi.

Maakunnissa kierrellessä päädyin usein pohtimaan, minkälaista toimintaa milläkin paikkakunnalla voisi järjestää. Tämä kannusti itseänikin miettimään paikallista vaikuttamista. Kenties itsekin voisin lopettaa valittamisen asuinalueeni kierrätysjärjestelyistä ja sen sijaan tehdä asialle jotakin.

Tiimiläisyys on, pakko myöntää, aikaa vievää, mutta kuitenkin antoisaa. Opin hyvin paljon, mitä tapahtumien järjestäminen, verkoston pyörittäminen ja päätösten tekeminen vaatii. Tietenkään ei sovi unohtaa niitä hyviä ystäviä, joihin tiimin puitteissa tuli tutustuttua. Tiimistä hioutuu vuoden aikana tiivis ryhmä, jota tämän vuoden loputtua tulee kyllä ikävä.

Suosittelen tiimiin hakemista! Se on yksi hienoista kokemuksista elämän aikana.

Ella