Kasvukausi

Kesä. Joku kasvattaa perunan, toinen poimii mansikan ja minä ostan ne torilta. Kesä on kasvukautta, mutta toisaalta se on changemakerin osalta rauhallista kun useimmat kesäkiertuetta lukuun ottamatta viettävät heinäkuussa kesälomaa. Ennen kuin kiipeän eväineni riippumattoon maatakseni siellä juhannuksesta ainakin jaakonpäivään saakka, on ehkä hyvä tehdä vähän tilinpäätöstä tiimin kuluneesta puolivuotiskaudesta.

Changemakerissa paljon mielenkiintoista on vireillä ja jännittävää käynnissä. Paljon uutta on lanseerattu. Teemaryhmä eivät ole vielä toiminteet pysyvinä vuottakaan, ja hyvältä näyttää. Verkoston ikioma lehti on tulossa, uusia paikallisryhmiä syntyy ja kesäkiertuekin on laajempi kuin koskaan. Velan vangit on hieno kampanja, jonka toteutuksesa voi syystä olla ylpeä. Changemaker tuntuu elävän omaa kasvukauttaan.

Tulevaisuutta ajatellen mielenkiintoista on se, että toukokuussa valitsimme tiimissä ensi vuoden toiminnalle painopistealueita. Ilmeisesti painopisteitä tulee olla, jotta kehitymme. Näyttää siltä, että ensi vuonna painotetaan laadukkaaseen kouluttautumiseen sekä näkyvään kampanjointiin, paikallisryhmiä unohtamatta.

Suuntaviivat tulevaisuudelle ovat tarpeellisia, sillä eteenpäin mennään kovaa vauhtia. Suunnitelmallisuus on tarpeen, jotta voidaan pohtia sitä, mihin suuntaan verkostoa halutaan kehittää ja viedä. Ilman suunitelmia ei suunnasta voi käydä keskustelua. Ja keskustelua tarvitaan. Kasvua ei tapahdu, ellei sen toiminta ole merkityksellistä jäsenistölle. Mitä me haluamme, mitä sinä haluat?

Kasvukaudesta huolimatta herää kysymys siitä, mikä on olennaista. Paikallisryhmien lukumäärän ja jäsenistön kasvun ohella olennaista on se, mitä oikeasti tavoittelemme. Epäoikeudenmukaisuuksien poistaminen maailmasta on iso haaste. Se on changemakerin pysyvä, todellinen painopistealue.

Toisaalta kasvussa on mielenkiintoiset puolensa. Mitä tapahtuisi, jos ihan kaikki olisivat changemakereita? Voitaisiinko verkosto siinä vaiheessa lopettaa tavoitteensa saavuttaneena?