”Meille jää aina Pariisi”

“Meille jää aina Pariisi”, lausahtaa Humphrey Bogart klassikkoelokuvassa Casablanca (1942). Viime päivinä Ranskan pääkaupunki on saanut uuden merkityksen saavutetun ilmastosovun myötä. Historiallisestakin sopimuksesta on puhuttu – jääkö meillekin siis aina Pariisi?

Mediaa seurannut ilmastoaktiivi saattaa olla näinä päivinä myös hämmentynyt. Pysäytetäänkö ilmaston lämpeneminen nyt puoleentoista vai lähemmäs kolmeen asteeseen, kun kumpaakin lukua on pyöritelty julkisuudessa? Ja voiko puolentoista asteen pyrkimys olla kunnianhimoisempi kuin oli etukäteen veikkailtu, jos samaan aikaan kokouksessa päätettiin höllentää pitkän aikavälin päästöleikkausten tavoitteita? Hämmennystä lisää entisestään se, että osa ympäristöjärjestöistä on ylistänyt Pariisin ilmastosopua, osa taas haukkunut sen alimpaan kamaran rakoseen.

Hämmennyksen taustalla on perimmiltään se, ettei Pariisissa laadittu täydellistä tiekarttaa päästöttömään maailmaan vaan enemminkin ilmaistiin kansainvälistä halua ilmastonmuutoksen torjuntaan. Mikä arvo tahdotaan antaa yhteisen sävelen löytämiselle yksinään, on kysymys, johon voidaan vastata hyvin erilaisilla tavoilla. Toisaalta korulauseet pysyvät korulauseina ennen kuin ne saavat konkreettisten tekojen lihaa ympärilleen. Toisaalta taas on vaikea kuvitella, että tulevaisuuden ilmastoneuvottelut voisivat enää päättyä tuloksettomina: nytkin, kun taloudelliset suhdanteet vähintään heittelehtivät ja suurvaltojen suhteet ovat sotasolmuissa, maailman maat löysivät yksimielisyyden siitä, ettei ilmastonmuutosta voi enää ohittaa. Jos lama ja sotakaan eivät enää aja maapallon tulevaisuuden edelle, mikä voisi olla niin suuri myllerrys, että sen (teko)syyllä päästötavoitteita lievennettäisiin tulevissa seurantakokouksissa?

Monet asiantuntijat ovatkin nostaneet Pariisin tärkeimmäksi anniksi nämä seurantakokoukset, joissa ilmastonmuutoksen torjunnan saralla saavutettuja voittoja punnitaan. Tarkoituksena on katsastaa tehtyjen toimien vaikutuksia, epäonnistumisia sekä jäljellä olevaa työsarkaa. Jo teknologisen kehityksen ennakoimattomuuskin tukee tätä ratkaisua: esimerkiksi aurinkopaneelien hyötysuhde paranee sellaisin harppauksin, ettei 2100-luvun kynnykselle ulottuvaa tarkkaa työsuunnitelmaa voi käytännössä laatia. Nyt julkistetut ilmastoteot ovat hyvä alku, mutta jos ne eivät saa seurakseen uusia lupauksia, puolitoista astetta ylitetään reippaasti.

Casablancan yksi hienouksista on, kuinka itsekkäät, maailmansodan kourissa omaa selviytymistään hakevat hahmot vähitellen löytävätkin jotain omaa etuaan suurempaa, jonka puolesta tehdä uhrauksia. Pariisin onnistuminen riippuukin siitä, voivatko maailman johtajat jakaa sydämessään myös Bogartin ikoniset loppusanat: “Minusta tuntuu, että tämä on kauniin ystävyyden alku.”

Kirjoittaja on Changemakerin tiimin jäsen ja toimii parhaillaan ympäristöteeman vastaavana seuraten aktiivisesti ilmastokysymyksiä.