Yhteisvastuukeräys alkoi tänään sunnuntaina!

Ugandaan saapuneet eteläsudanilaiset vastaanottokeskuksen jonossa. Yhteisvastuukeräyksen 2018 varoja ohjataan pakolaistyöhön. Kuva: Tatu Blomqvist

Lapsuudestani muistan yhteisvastuukeräyksestä lähinnä punaisen sydämen, jonka sisällä on risti, ja vanhoja VHS-kasetteja, jossa oli ”jotain vanhempien videoita”, nauhoitettuja yhteisvastuukeräykseen liittyviä televisiointeja. Rippikouluikäisenä seisoin joskus kotikunnassani lippaan kanssa. Vuosi sitten muutettuani omilleni laskeskelin juuri päiviä seuraavaan opintotukeen, kun pysähdyin Narinkkatorilla ja lahjoitin yhteisvastuukeräykselle. Tajusin taas kerran, että vaikkei minulla olisi yhtään rahaa lompakossa tai tilillä, minä en olisi köyhä. Minulla on aina varaa lahjoittaa heikompiosaisille. Niin on jokaisella suomalaisella.

Vuonna 2017 yhteisvastuukeräys keräsi 3 058 808,95 euroa. Rahalla saatiin tuettua ihmiskaupan uhreja sekä Syyrian sodan pakolaisia. Summa on valtava ja on hienoa, että yhteisvastuukeräys sai taas kerättyä tukea sitä tarvitseville. Suhteutettuna summa on kuitenkin reilusti alle euron jokaista suomalaista kohden. Olisi mahtavaa, jos jokainen suomalainen pyrkisi lahjoittamaan edes tuon euron keräykseen.

Vuoden 2018 Yhteisvastuukeräys kerää varoja nälän ja köyhyyden torjumiseen. Kirkon Ulkomaanavun mukaan Afrikassa ja Lähi-idässä yli 20 miljoonaa ihmistä on nälänhädän partaalla pitkittyneiden konfliktien ja sään ääri-ilmiöiden vuoksi. Etelä-Sudanissa on pitkittyneen sisällissodan jäljiltä noin neljä miljoonaa pakolaista ja osassa maasta julistettiin alkuvuodesta 2017 nälänhätä. Noin miljoona pakolaista on päätynyt Ugandaan pakolaisleireille.

Minä en tiedä, mikä on nälänhätä. En tule koskaan näkemään kuin tilapäistä nälkää. Siksi voin jättää erikoiskahvit kahvilaan helmikuussa ja vaihtaa nyhtökaurapaketin soijarouheeseen ja papuihin, jotta voin laittaa ylimääräisen rahan yhteisvastuukeräykseen ja antaa osuuteni maailman ruokaturvan kehittämiseen. Tavoitteenani on lahjoittaa ainakin 10 suomalaisen edestä yhteisvastuussa.

Yhteisvastuun varoista 60 % annetaan Kirkon Ulkomaanavun kriisirahastoon, josta tuetaan esimerkiksi juuri Etelä-Sudanin ja Ugandan pakolaisongelmaa. Loput varat ohjataan Suomessa tehtävään työhön. Näin minun kantama yhteisvastuu auttaa myös Suomen vähäosaisia. Lisäksi toivon, että kampanjan suojelijana toimiva tasavallan presidentti suuren kansansuosionsa avulla saa innostettua suomalaiset mukaan lahjoittamaan.

Changemaker kampanjoi tänä vuonna ruokaturvan puolesta. On hienoa, että voimme osaltamme edistää tietoisuutta ruokaturvan tärkeydestä ja edistämisestä koko vuoden ajan. Kaikki changemakerit voivat kuitenkin osallistua myös oman seurakuntansa kautta yhteisvastuukeräykseen vapaaehtoisina tai lahjoittajina. Se on niin ikään konkreettinen teko kampanjaamme liittyen.