Omatuntomme ei pitäisi olla myytävänä

Jo tammikuussa YK yritti kiinnittää maailman huomiota Jemenin sotaan. Luvut olivat karmeat: yli kymmenentuhatta kuollutta varovaisimpienkin arvioiden mukaan, kolme miljoonaa kotinsa jättämään joutunutta siviiliä ja kahdeksan kymmenestä maan asukkaasta humanitaarisen avun välittömässä tarpeessa. Viime vuoden lokakuussa YK puolestaan varoitti, että maassa on puhkeamassa koleraepidemia. Ja uudelleen tämän vuoden toukokuussa. Mutta kansainvälinen yhteisö oli varsin kuuro kuulemaan varoituksia, joten heinäkuussa kerrottiinkin iltauutisissa, että ennennäkemätön koleraepidemia koettelee maata. Jopa kuudensadantuhannen pelätään sairastuvan.

Luhistuvan maan lähtökohdatkaan ennen sotaa eivät olleet mitenkään hyvät. Vuonna 2014 Jemenin bruttokansantuote per asukas saavutti ennätyksensä, hieman yli 1600 dollaria vuodessa (nyttemmin Maailmanpankki arvioi sen romahtaneen noin puoleen tästä). Sodan toisena osapuolena on huomattavasti rikkaampi naapurimaa Saudi-Arabia, jonka kansantuote ennen sodan syttymistä oli liki 25 000 dollaria per asukas. Ja jos maiden budjetit ovat varsin epäsymmetrisiä, niin ovat myös menetykset sodassa: Saudi-Arabian kiihkeimmässä pommitusvaiheessa arviolta 93 % sodan uhreista oli jemeniläisiä siviilejä.

Ja aseita Saudi-Arabian puolella riittää. Tukholmalaisen rauhantutkimusinstituutin SIPRI:n arvioiden mukaan Saudi-Arabian aseostot kasvoivat vuosina 2012–2016 yli kaksisataa prosenttia verrattuna vertailuajanjaksoon 2007–2011. Asekauppiaita olemme puolestaan me kaikki: myös Suomi on ottanut osansa aseiden kasvavasta kysynnästä ja vienyt enemmistöomistamansa Patrian kautta Saudi-Arabiaan kehittyneitä kranaatinheitinjärjestelmiä. Suomi on kyllä sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, joilla kielletään asevienti epävakaisiin valtioihin, joissa on riski, että aseet päätyvät käytettäväksi siviileitä vastaan: vuonna 2011 hallitus päätti kuitenkin äänin 12–4, ettei Saudi-Arabia ollut tällainen ja ettei siis estettä aseviennille olisi. Niinpä vuonna 2015 Suomi antoi Jemenille humanitäärista apua kolmella miljoonalla eurolla – ja kävi samaan aikaan asekauppaa Saudi-Arabian kanssa 28 miljoonan arvosta. Muihinkin Persianlahden valtioihin on valmisteilla mahdollisesti monen sadan miljoonan euron aseyhteistyötä.

Vuoden 2012 kampanjavideo ja kampanjan tunnuslaulu.

Jo vuonna 2012 Changemaker kampanjoi aseviennin lopettamiseksi selvästi vaarallisiin maihin. Suomen vähemmän miellyttäviä kauppakumppaneita ovat olleet myös monet Keski-Aasian diktatuurit ja Turkki, josta kantautuvat uutiset eivät ole nekään olleet viime aikoina mitenkään positiivisia. Viime vuonna myös julkaisimme kannanoton, jossa vaadimme aseviennin lopettamista Saudi-Arabiaan. Samoin vaati EU-parlamentti. Toistaiseksi asekauppa on kuitenkin saanut jatkua vapaasti.

Ja miksei se jatkuisikaan, onhan kyseessä valtava liiketoiminta. Pelkästään viime vuonna maailman kahdeksan suurinta asekauppaa harjoittavaa yritystä tekivät reippaan 26 miljardin dollarin voitot – noin puolet koko Suomen vuosibudjetista. Vuosien 2012–2016 asehankinnat nousivatkin uuteen ennätykseen sitten kylmän sodan päättymisen. Lähi-idän lisäksi erityisesti Aasiassa on varauduttu kasvavien jännitteiden ratkaisemiseen sotilaallisin toimin: Intia, Vietnam, Filippiinit ja Taiwan lisäsivät selvästi aseostojaan. Asekauppa on siitä kiitollista bisnestä, että levottomassa maailmassa on aina helppo löytää haavoittuvia alueita ja innokkaita ostajia. Eivätkä aselastit todellakaan aina päädy sinne, minne ne on papereiden mukaan tarkoitettu: Helsingin Sanomat uutisoi äskettäin erästä konetuliaseita, jotka päätyivät viisi kuukautta tehtaalta lähtemisensä jälkeen ISIS:in käsiin. Epävakaissa maissa asehankintojen kanssa tekemisissä olevilla upseereilla on suuri houkutus antaa periksi korruptiolle ja alkaa välittää laillisesti ostettuja aseita rikollisryhmille.

Kaksikymmentä suurinta aseiden ostajaa 2012–2016. SIPRI.

Länsimaat ovat kovasti halukkaita esiintymään ihmisoikeuksien puolustajina. Suomestakin on puuhattu ”rauhanvälityksen suurvaltaa”, ja ulkopoliittiseen linjaamme on kirjattu juhlallinen ajatus, jonka mukaan Suomi ”pyrkii edistämään maailmanrauhaa”. Tämä ei mitenkään estänyt valtioneuvostoa hyväksymästä asevientilupia sortovaltioihin tai menemästä vielä pidemmälle ja allekirjoittamasta ”puolustusteollista yhteistyöasiakirjaa” Saudi-Arabian kanssa. Emmekä ole mitenkään ainoita: esimerkiksi Kanadan Justin Trudeau on hakenut maalleen näyttävää roolia ympäristökysymysten ja ihmisoikeuksien esitaistelijana, mutta samaan aikaan Kanada on käynyt tuottoisaa asekauppaa – kenenpä muunkaan kuin Saudi-Arabian kanssa, joka pelkästään vuonna 2016 osti Kanadasta liki 150 miljoonalla uunituoretta aseistusta. Britanniassa puolestaan oikeusistuin joutui venymään aikamoisiin tulkintoihin katsoessaan, ettei Saudi-Arabia loukkaa kansainvälistä humanitääristä oikeutta ja kelpaa siis asekauppakumppaniksi. Tämä huolimatta siitä, että Saudi-Arabian sotastrategia on varsin selvästi iskeä siviilikohteisiin, muun muassa sairaaloihin ja muuhun terveydenhuoltoon liittyvään infrastruktuuriin – siitä se mainittu koleraepidemiakin.

Todellakin kun länsimaat toisella kädellä antavat humanitäärista apua ja kauhistelevat siviiliuhreja ja toisella myyvät sotaa käyviin maihin omien asetehtaittensa tuotoksia, toteutuu vanha viisaus vasemmasta ja oikeasta kädestä, jotka eivät halua tietää toistensa toimista. Ihmetyttää, miten niin selvästi kehtaamme määritellä hintalapun omalletunnollemme.