Hei maailmanmuuttaja, työt eivät loppuneet vielä!

En usko olevani ainoa, joka on lukenut uutisointia uudesta hallitusohjelmasta ilolla ja tyytyväisenä. Näyttäisi siltä, että olemme saamassa Suomeen hallituksen, joka on ennennäkemättömän ympäristö- ja ihmisoikeusmyönteinen. Myös Changemakerin #ykkösketjuun yritysvastuukampanjan vaatima yritysvastuulaki on merkitty hallitusohjelmaan. Tuntuu siltä, että näiden kysymysten esillä pitäminen ja pitkä vaikuttamistyö on viimein alkanut tuottamaan tulosta!

Voimmeko me vaikuttamistyötä tekevät nyt siis vain nostaa jalat tyytyväisinä pöydälle ja antaa hallituksen alkaa toteuttamaan ohjelmaansa? Pieni lepo kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta, mutta työ ei ole vielä ohi. Hallitusohjelma on toki historiallisen edistyksellinen, mutta sekään ei ole täydellinen. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden oikeudet, josta kampanjoimme vuonna 2017 eivät ole vieläkään sillä tasolla, jota vaadimme Pakkomatkat-kampanjassamme. Lisäksi hallitusohjelman mukaan Suomesta tehdään hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, mutta turpeenpolttoa aiotaan jatkaa edelleen. Hallituksen suunta näyttää olevan oikea, mutta yksityiskohdissa olisi vielä hiomista.

Olen ollut mukana Changemakerin vaikuttamistoiminnassa jo useamman vuoden ja tavannut mm. ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen liikakalastuskampanjamme aikana, sekä sisäministeri Paula Risikon kampanjoidessamme turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta. Molemmissa tapaamisissa kerroimme arvon ministereille vaatimuksemme ja näkemyksemme asioista. Kuten arvata saattaa, mitään täyskäännöstä omista kannoistaan kumpikaan ministeri ei kuitenkaan heti tapaamisemme jälkeen tehnyt. Vaikuttamistyön olemukseen kuuluukin, että se on usein hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa. Muutokset eivät tapahdu hetkessä tai yhden ministeritapaamisen seurauksena.

Vastamuodostetulla hallituksella ihmisoikeus- ja ympäristökysymykset ovat kuitenkin merkitty hallitusohjelmaan paljon selkeämmin kuin edellisellä hallituksella. Siksi niistä on nyt myös paljon helpompi neuvotella ja näin ollen portti vaikuttamistyöllekin paljon enemmän auki. Tämä uusi ihmisoikeus- ja ympäristömyönteisempi hallitus tulisikin nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena vaikuttamiselle, eikä sen päätepisteenä. Kuten aiemmin jo mainitsin, hallituksen suunta on oikea, mutta se vaatii vielä kannustusta päästäkseen maaliin asti. Ei siis tule jäädä sohvalle makaamaan, vaan jatkaa sitä samaa vaikuttamistyötä, jota viime hallituskaudellakin tehtiin. Se on nyt ihan yhtä tarpeellista kuin neljä vuotta sitten.

 

Matias Uusisilta