Kuivatulla perunalla on asiaa

Hola, olen Chuño, terveisiä Boliviasta! Nimeni tarkoittaa proosallisesti kuivattua perunaa. Olen kasvanut Andien ylängöllä, melkein neljän kilometrin korkeudessa. Kotikyläni on pyhän Titicaca-järven rannalla. Käytännön syistä pyysin tätä Pauliinaa kirjuriksi. Tutustuimme, kun hän vieraili kylässämme viime vuonna.

Tapasimme kyläläisten järjestämällä tervetuloaterialla järven rannalla. Tämä meidän kylä on pieni ja syrjäinen, asukkaat ovat aimara-intiaaneja. Suurin osa nuoremmasta väestä on muuttanut kaupunkiin työn perässä. Mutta vieraat ovat tervetulleita, aimaroille vieraanvaraisuus ja vastavuoroisuus ovat tärkeitä. Kun oli molemmin puolin tervehditty kaikkia, naiset avasivat selkänyyttinsä ja kattoivat niiden päälle maahan ihanan aterian paikallisista herkuista.

Siinä oli monenlaista perunaa, sillä täältä Andeiltahan peruna on kotoisin! Ja oli papuja, maissia, järvikalaa ja juustoa. Ja tietysti kuivattua perunaa. Minäpä kerron nyt mikä on kuivatun perunan idea.

Ammoisista ajoista asti Andien alkuperäiskansat ovat kuivanneet osan perunasadosta tuulisella, karulla ylängöllä, jossa aurinko paistaa polttavasti. Tällainen kuivattu peruna säilyy syötävänä jopa yli kymmenen vuotta. Siis jos välillä tulee katovuosia, säilyy väki hengissä minun avullani. Tällainen ajattelu on viisautta. Se on varautumista vaihteleviin olosuhteisiin.

Muutenkin tämän seudun ihmiset ovat viisasta väkeä. He eivät haikaile jatkuvan kasvun perään, vaan heidän ihanteenaan on elää tasapainossa luonnon kanssa. Elämisen tarpeita pyydetään Maaemolta kunnioittavasti ja otetaan vain sen verran kuin tarvitaan. Ja muistetaan myös kiittää.

Tämä Pauliina on tutkinut pitkään niin kutsuttua ekoteologiaa eli sitä miten kristinuskossa ymmärretään ihmisen suhde luontoon. Kristinuskon vaikutus on ollut kaksijakoinen. Toisaalta on korostettu välillä liikaakin ihmisen erityisasemaa ja hallintavaltaa luontoon. Tasapaino on keikahtanut. Toisaalta esimerkiksi mystikot ovat kaivanneet harmonista suhdetta eläimiin, metsiin ja koko kosmokseen.

Kristillisestä perinteestä löytyy paljonkin aineksia korjata ja elvyttää rikki mennyttä luontosuhdetta. Silti näyttää siltä ettei kaikki tarvittava viisaus ole yhden perinteen hallussa. Maailman alkuperäiskansoilla on sellaista tietoa luonnon kanssa tasapainossa elämisestä, jota koko ihmiskunta kaipaa. Tilanne on nyt sellainen, että kaikki viisauden lähteet tulee tuoda vuorovaikutukseen.

Siis terveisinä täältä Titicacan rannalta: etsikää tasapainoista ja kohtuullista suhdetta luontoon! Pohtikaa porukalla, miten voisi vähentää ihanan luonnon kuormitusta ja löytää elämän mielekkyyden muusta kuin kulutuksesta. Miten voisi varautua tuleviin koviin aikoihin, ja miten lisätä omavaraisuutta. Muistakaa myös viettää aika luonnon keskellä ja nauttia siitä!

Kirjoittaja on teologi ja vapaa tutkija. 

Teksti on osa Changemakerin Ekopaasto-aiheista blogisarjaa. Ekopaasto kannustaa pohtimaan kulutusvalintojaan ja toimimaan ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.

Kuva Boliviasta. Kuvaaja: Paul Jeffrey / ACT Alliance.