Changemaker-viikonloppu Toijalassa 13.-15.4.

Changemaker-vapaaehtoiset ryhmäkuvassa
Osallistujia syksyn 2017 Changemaker-viikonlopussa

Mahtava Changemaker-viikonloppu Tampereen lähettyvillä Toijalassa. Viikonlopussa pääset kuulemaan koulutuksia ajankohtaisista teemoista, tutustumaan uusiin ihmisiin sekä nauttimaan hyvää vegaanista ruokaa!

Viikonlopussa käsiteltäviä teemoja ovat esimerkiksi Agenda 2030, rauha, ruokaturva ja yritysvastuu. Lisäksi pääset ulkoilemaan ja askartelemaan teemojen merkeissä. Koulutusten ohella kuullaan paikallisryhmien kuulumisia ja kokoonnutaan Changemakerin teemaryhmiin (rauha, talous ja ympäristö). Ohjelmaan sisältyy myös paljon mukavaa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja pelailua. Lisäksi viikonlopun aikana pidetään Changemakerin jäsenkokous, jossa jokainen pääsee vaikuttamaan verkostoa koskeviin päätöksiin.

Vapaaehtoisia askartelemassa julisteita

“Vege ei väsy” vegaaniruokapostereiden tekoa Changemaker-viikonlopussa Kuopiossa syksyllä 2017.

Miten pääsee mukaan?

Changemakerin viikonloppu on avoin kaikille 13-35-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Mukaan ovat tervetulleita kaikki uudet ja vanhat jäsenet. Viikonloppu on jäsenille ilmainen ja jäsenyys on ilmaista. Verkosto korvaa jäsenilleen myös matkakulut matkaohjeensa mukaisesti. Muille kuin jäsenille Changemaker-viikonlopun osallistumismaksu on 20 euroa sisältäen ruokailut ja majoituksen. Alaikäiset tarvitsevat huoltajan suostumuksen osallistumiselleen. Tullaksesi viikonloppuun, sinun ei tarvitse tietää mitään ennakkoon. Viikonloppu on mainio tilaisuus tutustua toimintaan ja muihin maailmanmuuttajiin.

Tapahtumaan saapuminen onnistuu helposti junalla. Viikonloppu on 13.-15.4.2018 Toukolan leirikeskuksessa, joka sijaitsee Akaan kunnassa vain muutaman kilometkin päässä Toijalan rautatiemasesta. Aseman ja leirikeskuksen välillä on yhteinen bussikuljetus perjantaina saapuessa sekä sunnuntaina lähtiessä. Bussi asemalta leirikeskukseen lähtee perjantaina kello 17:30. Sunnuntaina lähdemme leirikeskuksesta kello 14:45.

Kaisa Karttunen luennoimassa changemakereille

Kaisa Karttunen kertoi ruokaturvasta syksyn 2017 Changemaker-viikonlopussa Kuopiossa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen tehdään täyttämällä nettilomake viimeistään 2.4.2018. Lomake löytyy klikkaamalla tästä (lomake aukeaa uuteen ikkunaan).

Ilmoittautuminen tapahtumaan on sitova. Mikäli jätät saapumatta viikonloppuun tai perut ilmoittautumisesi 2.4. jälkeen, joudumme veloittamaan peruutusmaksun 20 euroa.

Lisätietoa tai kysyttävää

Toukolan leirikeskuksen tilat ovat esteettömät.

Lisätietoa Changemaker-viikonlopusta saat Changemakerin tapahtuma- ja koulutusvastaavalta Julia Mannilta, julia.manni@changemaker.fi tai Changemaker-koordinaattorilta Sini Tyviltä, sini.tyvi@kua.fi.

Viikonlopussa nähdään!

Muista kertoa tapahtumasta myös kavereillesi ja jakaa tietoa esimerkiksi seurakunnissa, kouluilla ja nuorisotiloilla!