Changemakerin uusi työntekijä: Elina Mäkilä

Pertti, Elina ja Sini

Turvapaikanhakijanuorten unelmat mobiilivideolla -hankkeen uutena projektikoordinaattorina on aloittanut Elina Mäkilä. Elina vastaa hankkeeseen liittyvistä koulutuksista sekä nettisivujen ja videoiden tuotantoon liittyvistä asioista.

Elina”Olen enemmän kuin innoissaan tulevasta projektista. On mielettömän hienoa päästä tekemään tätä ajankohtaista ja tärkeää hanketta sekä olla mukana rakentamassa myönteisempää ja suvaitsevaisempaa yhteiskuntaa yhdessä tänne tulleiden turvapaikanhakijoiden sekä Changemaker-verkoston aktiivien kanssa”, Elina kertoo.

”Taustaltani olen media- ja järjestökentällä toimiva audiovisuaaliseen tuotantoon paneutunut kulttuuriantropologi. Olen työskennellyt media-alalla sekä kansalaisjärjestökentällä useassa eri maassa sekä toteuttanut yhteisöllisiä mediaprojekteja Suomessa asuvien maahanmuuttajien kanssa. Matkan varrella on syntynyt niin ajankohtaisohjelmaa kuin inspiroivia lyhytelokuvia, joiden keskiössä on ollut yhteisöllinen tekeminen.”

Elinan monipuolinen kokemus onkin hankkeelle varmasti erinomainen lähtökohta. Valmistelu ja ideointi käyvät nyt kuumana, ja vuoden 2017 loppuun jatkuvan hankkeen ensimmäiset koulutukset käynnistyvät toukokuussa. Pysy siis kuulolla!

Verkostolla nyt neljä työntekijää

Elinan saavuttua Changemakerin toimistotiimi on nyt nelihenkinen. Changemaker-koordinattoreina toimivat Pertti Keinänen ja Sini Tyvi vastaavat verkoston hallinnosta ja taloudesta sekä tuesta vapaaehtoistoiminnalle. Toukokuun loppuun asti Changemakerin toimintaa tukemassa on myös harjoittelija Sonja Hyötylä, joka aloitti verkostossa helmikuussa.

Hankkeeseen liittyvissä kysymyksissä kannattaa jatkossa olla siis yhteydessä Elinaan (elina.makila@kirkonulkomaanapu.fi). Muut yhteystiedot löydät täältä.

Kuvassa: Changemakerin työntekijät Pertti, Elina ja Sini. Kuvasta puuttuu Sonja.