Nuorten vapaaehtoisverkosto Changemaker kannustaa rippikoululaisia vaikuttamaan

Nuorten vapaaehtois- ja vaikuttamistoiminnan verkosto Changemaker jalkautuu kesäkuukausina rippikouluihin ympäri Suomea. Tavoitteena on lisätä nuorten tietämystä globaalista oikeudenmukaisuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksista.

Kansainvälisestä diakoniasta ja kehitysaiheista oppitunneilla ja iltaohjelmassa kiertää puhumassa tänä kesänä kahden kuukauden ajan harjoittelija Jarkko-Pekka Kärkkäinen.

”Vapaaehtoistyö ja vaikuttaminen kiinnostavat joitakin enemmän ja joitakin vähemmän. Itse pyrin kertomaan teemoista asiallisesti ja ketään syyllistämättä sekä tarjoamaan kiinnostuneille mahdollisuuden tulla mukaan puolustamaan heikommassa asemassa olevia ihmisiä”, Kärkkäinen summaa kesän odotuksia.

Vierailuiden tueksi on suunniteltu rippikoulupaketti. Pakettiin kuuluu tietoa kansainvälisestä diakoniasta, Kirkon Ulkomaanavusta ja Changemaker-verkostosta sekä erilaisia harjoitteita, leikkejä, lauluja ja hartausmateriaalia, joiden avulla globaaleihin aiheisiin voidaan syventyä tarkemmin. Vaihtoehtoina ovat muun muassa erilaisiin ihmiskohtaloihin ympäri maailman syventyvä rooliharjoite Take a Step Forward sekä globaaleista kysymyksistä koostuva riparivisa.

Yhteensä mukaan on ilmoittautunut 30 rippikoululeiriä muun muassa Lohjalta, Paimiosta, Tampereelta, Helsingistä, Hämeenlinnasta, Espoosta, Vantaalta, Oulusta, Kuusamosta ja Hyvinkäältä.

Nuorten verkoston teemoina velka, rauha ja ympäristö

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva vapaaehtois- ja vaikuttamistoiminnan verkosto kehityskysymyksistä kiinnostuneille nuorille ja nuorille aikuisille. Oikeudenmukaisemman maailman puolesta toimivan verkoston pysyvät teemat ovat velka, rauha ja ympäristö. Norjasta lähtöisin oleva verkosto perustettiin Suomeen vuonna 2004.

IMG 5020 p”Ideana on, että nuoret suunnittelevat ja päättävät toiminnasta itse. Työntekijän tehtävä on tukea ja tarjota käyttöön toiminta-alustoja kuten nettisivut. Rippikouluvierailujen tavoitteena on esitellä kansainvälistä diakoniaa luovalla ja hauskalla tavalla sekä kannustaa kehityskysymyksistä kiinnostuneita nuoria mukaan vapaaehtoisverkostoon”, valottaa Changemakerin roolijakoa ja rippikouluvierailujen taustaa nuorisoverkoston koordinaattori Heta Niemi.

Kirkon Tiedotuskeskus
Uutinen on julkaistu alun perin evl.fi -sivulla 18.6.2012

Changemakerin rippikoulupakettiinvoit tutustua täällä.