CM-koulutusviikonloppu 18.-20.9.2009 Tampereella

Tulevan syksyn valtakunnallinen, lajissaan jo 14. Changemaker -viikonloppu järjestetään 18.–20.9.2009 Terälahden koululla, Tampereella. Viikonlopun vietto alkaa Viikonlopun vietto alkaa perjantaiaamupäivän jäsenkokouksella ja huipentuu sunnuntai-iltapäivän tempaukseen Tampereen keskustassa.

Changemaker -viikonloppu on tarkoitettu kaikille nuorille ja nuorenmielisille maailmanmuuttajille. Tarjolla on tietoa toiminnastamme, kuulumisia paikallisryhmiltä ja tiimiltä, koulutusta Ruoka-vuositeemaan ja ensi vuoden Ruokaturva-kampanjan suunnittelua sekä ennen kaikkea mukavaa yhdessäoloa! Changemaker-viikonloppu on myös erinomainen mahdollisuus tutustua CM-aktiiveihin ja tulla mukaan toimintaan! Mukaan kannattaa ottaa reipas mieli ja tahto parantaa maailmaa.

Viikonlopun hinta on 20 euroa, mikä sisältää kaiken paitsi matkat. Matkoissa omavastuuosuus on 30 euroa, jonka ylittävän osan Changemaker maksaa. Perjantaina 18.9 järjestetään Tampereen Yliopiston kappelissa Changemakerin jäsenkokous klo 10-15. Kaikille jäsenkokoukseen osallistuville Changemaker korvaa matkakulut kokonaisuudessaan eli jos vain millään pystyt, niin kannattaa ehdottomasti osallistua jäsenkokoukseen! Ilmoittautuneille lähetämme tarkempaa tietoa viikonlopun ohjelmasta vielä lähempänä.

Ilmoittaudu viimeistään 9.9.2009 mennessä Pekolle osoitteeseen pekko.kahkonen(at)helsinki.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro nimesi, osoitteesi, syntymäaikasi, puhelinnumerosi ja mahdollinen erityisruokavaliosi. Jos olet alaikäinen, ilmoita meille myös huoltajasi yhteystiedot ja suostumus osallistumisellesi. Jos kaipaat lisätietoja, kysy ihmeessä!

Jäsenkokoukseen osallistujat: ilmoittakaa osallistumisestanne Mimmalle sähköpostitse osoitteeseen mimma.jantti@helsinki.fi  .

Toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan syksyn viikonloppuun soul-legenda Sam Cooken klassikkokappaleen sanoin: ”It´s been a long, a long time coming but I know a change gonna come, oh yes it will”