Kevään Changemaker-viikonloppua vietetään 14.-16.4. Paltamossa

Kuvassa Changemaker-viikonlopun osallistujat leirikeskuksen edessä Changemaker-kyltin kanssa.

! ILMOITTAUDU MUKAAN VIIMEISTÄÄN 3.4. !
(linkki aukeaa uuteen välilehteen)

Tule mukaan vuoden innostavimpaan koulutusviikonloppuun yhdessä muiden maailman muuttamisesta kiinnostuneiden nuorten kanssa!

Kevään mahtavin koulutusviikonloppu pidetään Paltamon Mieslahdessa Kainuun Opistolla 14.-16. huhtikuuta. Viikonloppuleirillä innostut maailman muuttamisesta ja kampanjoinnista loistavassa seurassa sekä opit helppoja tapoja vaikuttaa ympäröivään maailmaan.

Viikonlopun teema on rauhaa rakentamassaOpimme, miten rauhaa voidaan rakentaa globaalisti ja lokaalisti sekä millaisia esteitä ja mahdollisuuksia rauhalle on ympäri maailmaa. Lisätietoja viikonlopun ohjelmasta ja koulutusten sisällöistä julkaistaan myöhemmin.

Perjantaina järjestetään yhteiskyyti leirikeskukseen Kajaanin rautatieasemalta klo 17.45.
Yhteikuljetus palaa asemalle sunnuntaina klo 12 mennessä.

Changemaker-viikonloppu on tarkoitettu 13–35-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille, jotka haluavat oppia lisää yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja globaaleista kehityskysymyksistä. Koulutusviikonloppu on erinomainen tapa tutustua paremmin Changemakerin toimintaan sekä nuoriin eri puolelta Suomea. Viikonloppuun voit osallistua, vaikka sinulla ei olisi ennakkotietoja verkostosta tai käsiteltävistä aiheista. Mukaan ovat tervetulleita sekä vanhat aktiivit että uudet toiminnasta kiinnostuneet!
Leirillä noudatetaan Changemakerin yhdenvertaisuusohjetta.

Osallistuminen on Changemakerin jäsenille ilmaista ja matkakulut korvataan matkaohjeen mukaisesti. Muilta peritään 20 euron osallistumismaksu, joka sisältää ruokailut ja majoituksen. Voit helposti ja maksutta liittyä mukaan verkostoon täällä tai ilmoittautumisen yhteydessä!

Varaathan omat matkalippusi leirille etukäteen tai pyydä Changemakerin toimistoa varaamaan ne sinulle. Mikäli olet Changemakerin jäsen, matkaliput korvataan sinulle jälkikäteen.
Toimistoon saat yhteyden toimisto@changemaker.fi

Lisätietoja tapahtumasta voit kysellä
Changemaker-koordinaattori Helmiltä (helmi.saksholm@kua.fi)
tapahtumavastaava Liselleltä (liselle.harm@changemaker.fi)
tai koulutusvastaava Ainolta (aino.saukkokoski@changemaker.fi)

Leirin ohjelma:

Perjantai

Saapuminen klo 18.15
18.30 Päivällinen
19.15 Tervetuloa & tutustumista
20.30 Viikonlopun teemaan orientoituminen
21.00 Iltapala ja vapaata aikaa
23:00 Hiljaisuus

Lauantai

8.00 Aamupala
9.15 Työpaja I Nuoret, rauha ja turvallisuus & rauhanneuvottelut
10:45 Työpaja II Opettajat ilman rajoja: Rauhantyö Itä-Afrikassa
12.15 Lounas
13:00 Työpaja III Toiminnalliset pajat: vegaaninen leipomispaja & vaatteiden tuunaus ja korjaus (Martat)
14:00 Kahvi ja luontoretki
15.00 Jäsenkokous
17:00 Päivällinen
18.00 Päivän purkaminen ja dokumentti-ilta
19.30 Saunat
20.00 Iltapala ja vapaata aikaa
23.00 Hiljaisuus

Sunnuntai

8.30 Aamupala
9.15 Työpaja IV: Erätaukokeskustelu
10.30 Yhteinen lopetus
11.45 Lähtö leirikeskuksesta