Helmi Saksholm aloitti Changemaker-koordinaattorin sijaisena

Hei,

Olen Helmi Saksholm, osalle ehkä tuttu viime syksyn Changemaker-harjoittelijana. Palasin verkostoon töihin elokuun alussa Sini Tyvin sijaisena. Tuntuu upealta olla takaisin ja odotan jo innolla yhteisiä kohtaamisia!

Yliopistossa olen opiskellut teologiaa ja uskontotiedettä ja olen pian valmistumassa maisteriksi. Lisäksi olen opiskellut antropologiaa ja yhteiskunnallista muutosta. Olen aina ollut utelias oppimaan uutta ja kiinnostunut ymmärtämään maailmaa sekä ihmisiä paremmin. Haluan omassa elämässäni tavoitella maailmaa, joka olisi yhä useammalle hyvä ja turvallinen paikka olla.

Harjoittelu Changemakerilla avasi silmiäni mahdollisuuksille vaikuttaa maailmaan ja saada aikaan muutosta. Minusta Changemakerin toiminnassa on erityisen upeaa se, että toiminta on aidosti vapaaehtoisten toteuttamaa. Verkostossa eri-ikäiset nuoret pääsevät oppimaan toisiltaan vaikuttamisesta. Changemakerissa on tilaa jokaiselle, joka haluaa vaikuttaa globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta!

Vapaa-ajalla minut löytää usein lähimetsästä koiran kanssa, laulamasta tai pelaamasta lauta- ja videopelejä. Lisäksi olen intohimoinen käsityöharrastaja ja jaan mielelläni ajatuksia vaatteiden korjaamisesta.

Olethan rohkeasti yhteydessä, jos sinulle tulee mitään kysyttävää tai juteltavaa! Yhteystietoni löydät täältä.