Edustajahaku NAVI-ryhmään

Changemaker etsii edustajaa NAVI-ryhmään. Olisitko se sinä?

Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI on valtakunnallinen puoluepoliittisesti sitoutumaton ryhmä, jonka tavoitteena on lisätä nuorten ääntä ja päätäntävaltaa kirkon päätöksenteossa. NAVI tukee nuoria kirkollisissa vaaleissa ja järjestää esimerkiksi koulutuksia kirkon nuorille luottamushenkilöille. Lisäksi NAVI pitää nuorten näkökulmaa esillä kirkossa esimerkiksi kannanottojen ja kampanjoiden avulla. NAVI:n toiminnan ytimessä on siis NAVI-ryhmä, joka toteuttaa em. asioita. Ryhmä ylläpitää myös NAVI-verkostoa, johon voi liittyä kuka vain nuorten kirkollisista vaikuttamisasioista kiinnostunut.

NAVI-ryhmässä on edustajat kaikista hiippakunnista sekä useista kristillisitä järjestöistä ja kirkon alan opiskelijoiden järjestöistä. NAVI on osa Nuorten Keskuksen (1.1.2017 alkaen Nuori kirkko ry:n) toimintaa. Edustajien matkakustannuksista vastaa lähtökohtaisesti lähettävä taho, mutta NAVI kustantaa mahdolliset majoitus ynnä muut lisäkulut. NAVI kokoontuu n. 4-6 kertaa vuodessa, useimmiten Helsingissä tai kristillisten tapahtumien yhteydessä myös muualla (esim. Yhden hinnalla Tampereella ja Maata näkyvissä -festarit Turussa). Vuoden 2017 ensimmäinen kokous pidetään 22.1. Karjaalla.

Changemaker etsii nyt kahta NAVI-ryhmästä innostunutta henkilöä, joista toinen olisi verkoston varsinainen edustaja ja toinen varaedustaja.

NAVI-edustajalta edellytetään
– 18-29 vuoden ikää
– Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä
– kiinnostusta kirkolliseen vaikuttamiseen ja nuorten aikuisten asiain edistämiseen kirkossa
– sitoutumista NAVI-ryhmän jäseneksi kaksi (2) vuotta kestäväksi kaudeksi

Lisää löytyy myös netistä: http://naviryhma.blogspot.fi  sekä www.nuortenkeskus.fi/navi

Jos kiinnostuit ja haluaisit toimia Changemakerin NAVI-edustajana tai varaedustajana, lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen toimisto@changemaker.fi viimeistään perjantaina 13.1. Changemakerin tiimi valitsee NAVI-edustajat kokouksessaan 15.1.