Sinustako osallistuja Norjan Changemakerin kesäleirille?

Norjan Changemakerin SommerSNU-mainos

Norjan Changemaker kutsuu suomalaisia mukaan kesäkuussa järjestettävään SommerSNU-tapahtumaansa. Suomen Changemaker on päättänyt lähettää edustajaksi tapahtumaan kaksi jäsentänsä. Olisitko sinä toinen heistä?

SommerSNU järjestetään 21.-27.6. Halsnøyssa, Norjan länsirannikolla. Kyseessä on Norjan Changemakerin vuoden suurtapahtuma, joka kokoaa yhteen lähes 100 nuorta maailmanmuuttajaa. Ohjelmassa on monipuolista koulutusta, luovia työpajoja, hauskanpitoa, uusia ideoita ja uusia kavereita. Tapahtuma huipentuu Norjan Changemakerin uuden kampanjan aloittavaan konserttiin sekä ilmastovaellukseen Bergenin upeissa maisemissa. Tällä kertaa SommerSNU on myös erittäin kansainvälinen, sillä paikalle saapuu osallistujia myös Islannista, Keniasta, Tansaniasta ja Kambodzhasta.

Suomen Changemaker maksaa edustajilleen matkat Norjaan. Norjan Changemaker puolestaan kustantaa valittujen osallistujien majoitus- ja ruokakulut SommerSNUn aikana.

Suomen Changemakerin edustajien tulee vierailun aikana osallistua aktiivisesti SommerSNUssa järjestettäviin koulutuksiin ja perehtyä erityisesti joko rauha-, velka- tai ympäristöteemaan. Matkan jälkeen edustajien tulee jakaa oppimiaan asioita verkostolle sopimuksen mukaan joko teemaryhmissämme tai Changemaker-viikonlopussa. Edustajat kirjoittavat matkasta myös raportin sekä mahdollisesti jutun Globalistiin.

Edustajien on osattava sujuvasti englantia. Edustajille järjestetään ennen matkaa perehdytys sekä matkan jälkeen palautekeskustelu mahdollisuuksien mukaan tiimin kokouksen yhteydessä.

Jos kiinnostuit matkasta, lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen toimisto@changemaker.fi viimeistään sunnuntaina 24.5. Kerro hakemuksessasi kuka olet, kuinka olet Changemakerissa toiminut ja miksi olisit hyvä valinta verkoston edustajaksi. Changemakerin tiimi valitsee osallistujat viikolla 22 ja valituille ilmoitetaan 31.5. mennessä.

Alaikäiset tarvitsevat osallistumiselleen huoltajan suostumuksen. Matkalle ei lähde Changemakerin työntekijöitä.