Kuulumisia Kambodzhasta

Changemaker oli mukana Pelasta maailma –hankkeen (www.pelastamaailma.fi) matkalla Kambodzhassa maaliskuussa. Verkoston koordinaattori sekä Jyväskylän paikallisryhmän aktiivi Mimmi Reponen matkustivat matkalaisten ryhmässä Aasiaan tutustumaan Kambodzhassa kehitysyhteistyöhön, jota Kirkon Ulkomaanavun kumppanijärjestö, Luterilainen Maailmanliitto, tekee.

Mimmi oli yksi Pelasta maailma –kilpailun voittajista. Kilpailun teemana oli Minä rauhanrakentajana. Osallistujien tekemistä videoista valittiin parhaimmisto haastatteluun, ja heistä neljä nuorta valittiin matkalle Kambodzhaan. Matkan teemana oli Rauha ja sovinto.

Rauha, Changemakerin vuositeema, tuli esille hyvin konkreettisesti matkalla monesta näkökulmasta. Kambodzhan verinen lähihistoria kosketti kaikkia matkalaisia. Toul Slengin kidutusvankila ja Killing Fields jättivät sanattomaksi.

Sodat ovat edelleen läsnä vahvasti kambodzhalaisten elämässä, esimerkiksi miinojen muodossa. Arkeen vaikuttaa mieletön miinojen määrä, joka hankaloittaa esimerkiksi maaseudulla peltojen viljelyä. Miinoihin on kuollut ja haavoittunut lukuisia viattomia siviilejä. Matkalla tutustuttiin miinanraivaustyöhön, jonka merkitys paikallisille ihmisille on elintärkeä. Nuoren naisen, 19-vuotiaan miinanraivaajan Chinda Kanin haastattelu antoi toivoa paremmasta tulevaisuudesta, jota pala palalta raivataan esiin, kirjaimellisesti.

Sovinnon ja anteeksiannon voima koettiin yksittäisten ihmisten haastatteluissa. Mieleen jäi esimerkiksi kaksi veljeään Pol Potin hirmuhallinnon aikana menettäneen Sophat Mangin kommentti: ”En halua kostoa menneistä. Haluamme vain onnea ja onnellisuutta tulevaisuudelta.”

Mimmiä voi pyytää vierailulle, kertomaan matkakokemuksistaan ja rauhan näkökulmista Kambodzhassa. Myös seuraavaan kilpailuun voi osallistua touko-kesäkuussa, kohdemaana on nyt Guatemala. Lisätietoja vierailupyynnöistä ja seuraavasta kilpailusta saa Pelasta maailma –sivustolta:

http://www.pelastamaailma.fi/