Hae Changemakerin paikallikoordinaattoriksi Ouluun, Tampereelle tai Turkuun

Changemakerin valtakunnallisuuden vahvistamiseksi ja säännöllisen paikallisen toiminnan kehittämiseksi pilotoimme vuonna 2020 paikalliskoordinaattoritoimintaa. Pilotin ensimmäisessä vaiheessa paikalliskoordinaattorin tehtävään haetaan innostuneita vapaaehtoisia Ouluun, Tampereelle ja Turkuun.

Paikalliskoordinaattori on vapaaehtoinen, jonka tehtävänä on järjestää omalla paikkakunnallaan säännöllistä toimintaa ja innostaa mukaan uusia vapaaehtoisia. Koordinaattorin tehtävään kuuluu järjestää vähintään viisi tilaisuutta tulevan kevään aikana ja huolehtia toiminnan mainostuksesta. Paikallisesta ohjelmasta sovitaan yhdessä Changemakerin toimiston kanssa, mutta tavoitteena on, että kevään aikana sekä Oulussa että Tampereella järjestettäisiin ainakin uusien ilta paikallisen toiminnan aktivoimiseksi, kaksi vaikuttamistoiminnankoulutusta yhdessä Changemakerin työntekijöiden kanssa sekä kaksi muuta teemailtaa.

Paikalliskoordinaattorin tehtävästä saa todistuksen ja lisäksi siitä maksetaan palkkio, joka on 100 €/toimintakausi (tässä tapauksessa kevät 2020). Palkkionmaksun edellytyksenä on ennalta sovittujen tilaisuuksien järjestäminen. Kaksi vapaaehtoista voi myös yhdessä sopia jakavansa paikalliskoordinaattorin tehtävän sekä tehtävästä maksettavan palkkion. Paikalliskoordinaattorina on mahdollista jatkaa syksyllä 2020.

Kiinnostuitko? Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen toimisto@changemaker.fi 6.1.2020 mennessä ja kerro, miksi haluaisit Changemakerin paikalliskoordinaattoriksi ja miksi olisit sopiva tehtävään. Paikalliskoordinaattoriksi valittavan toivotaan olevan Changemakerin jäsen tai liittyvän verkostoon.

Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun nuorisoverkosto, jossa nuoret oppivat vaikuttamaan globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta.